Huichol-kansan shamanismi

Huichol-kansa (Wixáritari) kuuluu Väli-Amerikan alkuperäisväestöön. Noin 26 000 huichol-intiaania asustaa Meksikossa Sierra Madre -vuoristossa Ixtlanin kaupungin lähistöllä jakautuen neljän osavaltion alueelle. Kansa pyrkii vaalimaan vanhaa kulttuuria, seremoniallisia menoja, rikasta mytologiaa ja perinteistä värikylläistä taidetyyliä.

Huicholien shamanismia voisi kuvailla rakkauden ja parantamisen tieksi. Siinä missä Carlos Castaneda on kutonut kirjoissaan Meksikon shamanismia soturishamanismin ja soturin elämäntavan kautta – on huicholien lähestymistapa shamanismiin päinvastainen. Huicholit eroavat muista Amerikan mantereen intiaaneista siinä, ettei heillä koskaan ollut sotureita. He käyttivät aikansa sotataitojen harjoittelun sijaan henkisiin harjoituksiin, parantamisen opiskeluun ja taiteen tekemiseen.

Espanjalaisten valloittaessa uuden mantereen monet intiaanikansat taistelivat ja kukistuivat. Huicholit siirtyivät korkeammalle vuoristoon pyhille paikoilleen, joissa he olivat aiemmin käyneet säännöllisillä vuosittaisilla pyhiinvaelluksilla. Hankalakulkuinen maasto takasi kansalle selviytymisen vuosisadoista toiseen, nykyaikaan asti. Huicholeille maissi symboloi elämää. He kasvattavat maissia vuoriston solissa. Viljelyn rytmi maanmuokkauksesta maissin kasvun seuraamiseen ja sadonkorjuuseen rytmittää seremoniallista vuotta.

Nykyään kansan jäsenet työskentelevät usein tupakkaviljelmillä. Työ on fyysisesti raskasta ja työolosuhteet kehnoja. Myös kaivosteollisuus on tuonut konflikteja ja pahoja ympäristöongelmia kansan asuinalueelle. Osa tulee toimeen myymällä perinteisiä käsitöitä turisteille. Kansan parissa on tyypillistä järjestää lapset avioliittoon sopimalla jo nuorena puolisojärjestelyistä. Naimisiin mennään yleensä vain 14–17 -vuotiaina. Huicholit ovat viime aikoina ajaneet voimakkaasti itsenäistymistavoitteita.

Dance of the Deer -järjestö

Huicholien shamanismin on tehnyt maailmanlaajuisesti tunnetuksi Brant Secunda. Hän on alkujaan amerikkalainen, mutta siirtyi jo nuorena opiskelijana Meksikoon huicholien pariin päätyen shamaani Don José Matsuwan oppilaaksi 12 vuoden ajaksi. Vanha shamaani adoptoi lopulta Secundan pojanpojakseen ja initioi tämän huichol-shamaaniksi. Secunda on ainoa ihminen, joka on initioitu huichol-shamaaniksi ilman etnisiä juuria huichol-kansaan. Hän kertoo koulutuksensa olleen tämän vuoksi hyvin vaativa ja raskas.

Brant Secunda perusti shamanismia opettavan, tutkivan ja tunnetuksi tekevän Dance of the Deer - Foundation Center for Shamanic Studies -järjestön vuonna 1979. Järjestö tukee myös huicholien perinteistä elämäntapaa ja edistää kansan taloudellista sekä kulttuurillista hyvinvointia. Järjestön toiminnan näkyvimpiä piirteitä ovat seminaarit, pyhiinvaellukset, retriitit ja työpajat, joita järjestetään ympäri maailmaa. Vakituisia keskuksia löytyy ympäri Yhdysvaltojen pyhiä vuoria ja kansallispuistoja, Kreetan saarelta, Kreikasta ja Saksasta. Päätoimipaikat ovat Santa Cruzin vuoristossa Kaliforniassa sekä Etelä-Ranskassa Cevennésin kansallispuistossa. Shamanistinen toiminta on kaksisuuntaista; järjestö haluaa ruokkia huicholien shamanistista perinnettä ja pitää sen elävänä. Sen lisäksi toiminnan tavoitteena on tuoda kiinnostuneiden ihmisten tietoon vanhaa intiaaniviisautta.

Don José Matsuwa oli huichol-intiaanien heimovanhin ja tunnettu shamaani, joka kuoli 110 vuoden ikäisenä vuonna 1990. Hän oli intiaanien seremoniallinen johtaja, parantaja sekä maanviljelijä. Shamaanivanhuksesta on valokuvia vasta myöhäiseltä ajalta. Kuvista katsoo hampaattomalla suulla iloisesti naurava sikkurasilmäinen vanhus, jonka silmien pilke on terävä vielä satavuotiaana. Doña Joséfa Medrano oli Don Josen vaimo, jotka kutsuttiin laulavaksi shamaaniksi ja parantajaksi. Taiteellisesti lahjakas nainen ilmensi shamanistisia näkyjään perinteisten hyvin värikkäiden käsitöiden kautta. Pariskunnalle syntyi 13 lasta.

Brant Secunda kertoo useissa haastatteluissa, että hänen mielestään kaikista ei voi tulla shamaaneita, mutta jokainen ihminen voi omaksua shamanistisia työkaluja arkeensa. Hän pyrkiikin järjestön opetuksen kautta poimimaan vanhasta perinteestä toimivia osa-alueita, joita tavalliset ihmiset voivat soveltaa elämäänsä. Don Josen opetuksista hän pitää tärkeimpänä kaikilla elämänalueilla näkyvää iloa.

- Don Jose opetti, miten elämää juhlistetaan iloiten, ollaan kiitollisia kaikesta ja hyväksytään omalle kohdalle tulevat asiat, olivat ne sitten hyviä tai pahoja.

Jumaluudet ja kosmologia

Kuka tahansa voi ottaa shamanismin osaksi elämäänsä. Me kaikki hengitämme ilmaa, me kaikki tarvitsemme aurinkoa. Shamanismi on Isä Auringon ja Äiti Maan, tuulen ja puiden kunnioittamista.

Huicholeille kaikki luonnossa oleva ilmenee pyhänä ja kunnioitettavana: kasvit, kivikunta, eläinten voima ja luonnonhenget. Huicholien jumaluudet liittyvät läheisesti luonnonelementteihin. Tate Wari on Isoisä Tuli, jolle kerrotaan joka aamu yöllä nähdyt unet. Takutsi Nakawey on Isoäiti Kasvu, joka viittaa luonnon elinvoimaan. Kauyumari on ihmisten veli, Peurahenki, joka elää sydämessä ja on samalla oikeastaan koko sydän. Äiti Maa tunnetaan nimellä Tatei Yurianaka ja valtameri on Tate Haramara, Isoäiti Meri. Jumaluuksien kanssa ollaan jatkuvassa vuoropuhelussa, ja määräajoin säännöllisesti toistuvissa rituaaleissa jumalat astuvat mukaan pyhään piiriin ottaen osaa seremonioihin. Jumalten läsnäolon kerrotaan voimauttavan rituaaliin osallistuvia.

Jumalat asuivat aikojen alussa maan päällä. Huicholien maailman syntymyytissä peura vaelsi merestä maalle muiden jumalten kanssa. Joukko kapusi pyhälle vuorelle, jossa aurinko syntyi kotkajumalattaren poikana. Auringon synnyttyä peura alkoi valon kunniaksi tanssia peuratanssia (The Deer Dance). Peuratanssi on keskeinen osa huichol-kansan shamanistista perinnettä tänäkin päivänä.

- Peuratanssin voi ymmärtää monella eri tasolla. Jokaisella askeleella tanssimme ja painamme jaloilla rukouksiamme Äiti Maata kohti. Tanssi on myös transsitekniikka. Peuran liikkeissä tunnemme iloa ja jopa ekstaasia. Matkustamme valtameren äärelle peuratanssia varten, mikä symboloi maailman luomista. Jokaisella kerralla meillä on mahdollisuus syntyä uudelleen ja uudistaa oma elämämme, Brant Secunda kuvailee.

Jumalvoimien ja rituaalien avulla maailmankaikkeus ja ihmisten elämä pysyy tasapainossa. Jokaisena neljänä vuodenaikana järjestetään iso yhteisöllinen rituaali. Seremonioissa tavallisen arjen askareet jäävät syrjään ja osallistujat suuntaavat huomionsa henkimaailmaan. Shamaani toimii välittäjänä arkitodellisuuden ja henkien todellisuuksien välillä. Hän ohjaa henkimaailmasta elämänvoimaa (kupuri) osallistujien kehoon. Elämänvoima vahvistaa yleistä terveydentilaa sekä lisää ihmisten elämään onnea. Huicholien maailmankuvassa ihminen on taivaan ja maan välissä oleva keskisen maailman elämänmuoto, jolla on shamanistisin metodein mahdollisuus tasapainottaa taivaan ja maan voimia. Riiteillä taataan veden sataminen alas pelloille ja auringon elävöittävä voima.

Huicholien parissa elää vahva myyttisten tarinoiden perinne. Maailman syntykertomukset, tarinat sankaruudesta, eläinhengistä ja jumalista kerrotaan yhä uudestaan iltanuotiolla. Kertomuksia ei pidetä minä tahansa taruina, vaan vedenpitävinä totuuksina menneestä maailmasta. Teemoina toistuvat hyvän voitto pahasta, ilon voitto surusta ja eettiset opetukset ihmisen paikasta universumissa.

Pyhä peura sydämessä

Peura on huichol-kansalle symbolisesti hyvin tärkeä eläin; se on koko Kansan kantavanhin ja jumaluus, joka on samalla läsnä jokaisen sydämessä, mutta myös erillinen olento. Peuraa on kuvailtu sydämenlyönneiksi, intuitioksi, kansan identiteetiksi, jokaisen korkeammaksi itseksi ja sydänchakraksi. Peura on myös opashenki, isoveli ja unimaailman valtias, jolla on valta tuoda ihmisille unia ja saattaa nämä näyissä yhteyteen menneiden sukupolvien henkien kanssa. Hän toimii shamaanien oppaana henkimaailmassa ja opastaa parantamisessa. Peura oli ensimmäinen, jolle kantashamaani tulenjumala Isoisä Tuli opetti shamaaniuden kyvyt.

Huichol-shamanismissa henkimatkalle lähdetään oman sydämen kautta. Sydämellä on kiinteä yhteys peuraan ja neljään ilmansuuntaan piirissä tanssittavaan peuratanssiin, joka avaa sydämen oven matkaamista varten. Huicholit kutsuvatkin shamanismiaan sydämen tieksi; sydämen ja intuition kuuntelemiseksi. Sydämen avulla voi tuntea, nähdä ja kuulla – ja näiden taitojen karttuessa tulla todella kokonaiseksi ja ehjäksi ihmiseksi. Brant Secunda korostaa, että heidän perinteessään on tärkeä opetella ja tutkia asioita sydämellä, eikä olla aina analyyttinen ja miettiä asioita päässään.

Ennen muiden auttamista shamaanin on parannuttava ja eheydyttävä itse. Don Jose Matsuwa opetti, että shamaanin on löydettävä vankka yhteys maahan. Hänen täytyy seurata tuhat auringonnousua ja tuhat auringonlaskua ymmärtääkseen maan ja taivaan välisen yhteyden. Luontoyhteyden lisäksi shamaani hankkii arvostusta toteuttamalla teoissaan rakkautta, kauneutta ja sydämellistä käytöstä. Shamaanin on opittava kommunikoimaan kivien, eläinten, kasvien ja voimapaikkojen energioiden kanssa.

Voimapaikat

Shamaani voi tulla todella voimakkaaksi vain säännöllisillä pyhiinvaelluksilla voimapaikoille, jolloin hän latautuu ympäröivällä energialla. Shamaanit viettävät aikaa voimapaikoilla paastoten, rukoillen ja nähden näkyjä sekä unia. Vierailut ovat aina vastavuoroisia; shamaani lautautuu paikan voimasta ja antaa myös sydämestä tulevien tärkeiden uhrien kautta paikalle omaa voimaansa sekä rakkauttaan.

Monessa shamanistisessa perinteessä voimapaikka on energialtaan voimakas luonnonpaikka. Huicholit ajattelevat, että voimapaikka (Kaukuyari) on alue, jossa nukkuva jumala tai jumalatar asuu. Aikojen aluessa jumaluudet ottivat olomuodokseen luonnonmuotoja, jotta ihmisten olisi helpompi lähestyä heitä. Näin syntyivät pyhät vuoret, rannat, meret ja luolat. Pyhiinvaelluksilla paikat tarjoavat jumalten läsnäolon kautta kanavan oppimiseen, voimaunien näkemiseen ja voimautumiseen.

Shamaani voi kerätä voimapaikan energiaa asiaan tarkoitetulla rituaalivälineillä, kuten lääkepussukalla, jonka välityksellä ihmiset saavat parantavaa energiaa. Shamaanin valmistautuminen pyhiinvaellukselle kestää yli vuoden päivät. Shamaani optimoi kehonsa voimapaikan herkkyydelle ja voiman aistimiselle ihanteelliseksi. Tämä edellyttää esimerkiksi 14 kuukauden erityisruokavaliota, jolloin syödään vegaanisesti vain hedelmiä. Ruokavalio avaa shamanistisen näkökyvyn äärimmilleen.

Parantavaa shamanismia

Huicholeille koko elämän syvin merkitys liittyy parantamiseen. Koko elämä on parantamista: itsen, muiden, yhteisön ja Äiti Maan parantamista. Shamanismi nähdään ikiaikaisena parantamistraditiona ja elämäntapana.

Huichol-shamanismissa voimapaikkojen ja pyhiinvaellusten lisäksi valmistellaan huolella kulttuurillisesti ja uskonnollisesti tärkeitä seremonioita ja nautitaan pyhän tanssin liikkeestä. Shamaanit toimivat yhteisössään henkisten ja fyysisten vaivojen parantajina. Shamanististen tekniikoiden avulla he ammentavat yhteisölle tasapainoa, voimaa ja rakkautta. Perinteinen shamanistinen parannus on Meksikon alueella viime vuosina alkanut kiinnostaa ihmisiä laajemminkin länsimaisen lääketieteen vaihtoehtona tai täydentäjänä.

Kansan ihmiskäsitys on luonnonläheinen. Ihmisten ajatellaan luodun alkujaan neljästä elementistä: vedestä, maasta, tulesta ja ilmasta. Tämän vuoksi jokainen ihminen on mikrokosmos, joka resonoi suuremman luomakunnan kanssa heijastaen itsessään fyysistä maailmaa ja henkimaailmaa. Koska jokainen yksilö on pieni maailmankaikkeus, on vastaukset kaikkiin kysymyksiin löydettävissä jokaisen omasta sisämmästä. Shamanismin avulla kehitetään herkkyyttä, jotta intuitio ja sisäinen tieto ovat saavutettavissa. Koska huicholeille elementit ovat myös jumaluuksia, ovat jumalat osa jokaista ihmistä – ovathan ihmiset rakentuneet näistä jumalallisista ainesosista. Sydäntä kutsutaan usein viidenneksi elementiksi, ja sen sisältä näyt sekä shamanistinen tieto kumpuaa.

Shamaanin elämänpolku sisältää kaksi tärkeätä puolta. Shamaani oppii kokemalla ja oman henkisen kasvunsa kautta. Itsensä kehittämisen ohella hän palvelee yhteisöään parantamalla ja auttamalla ihmisiä sekä ympäristöä. Hän on silta maailmojen välillä ja kutoja, joka yhdistää ihmisten sisäiset maailman jumalten maailman kanssa luoden harmoniaa. Shamaanin koulutus on pitkä ja vaativa. Peruskoulutus huicholeilla kestää yli 10 vuotta, eikä oppiminen lopu koskaan. Secunda tuumaa, että myös luonto voi opettaa ihmisen shamaaniksi. Esimerkiksi tulen puhetta voi oppia ymmärtämään, mutta tulen kautta kouluttautuminen kestää tavanomaista pidempään.

Shamanistinen unennäkö

Shamanistisella unennäöllä ja näkyjen näkemisellä on tärkeä asema tiedonhaussa sekä omasta sisimmästä että henkimaailmasta. Unennäön voima on niin valtava, että ihmiset voivat uneksia tai nähdä näyssä asioita, jotka todentuvat elämässä. Esimerkiksi huicholien jumalat uneksivat aikojen aluessa itsellensä fyysisen olomuodon. Ajatus materialisoituu, kun mukana on tarpeeksi voimaa.

Huicholeille shamanismi on Mircea Eliaden määrityksen kaltaisesti ekstaasitekniikka. He käyttävät näkyjen saamiseksi useita eri transsitekniikoita pitkistä hedelmäpaastoista rummutukseen, tanssimiseen ja helistimen helistämiseen. Ekstaasin luonne ei ole voimakas ja possessiivinen kuten usein esimerkiksi voodoo-sukuisissa uskonnoissa, vaan se on kevyemmin muuntunut tietoisuudentila, jota kuvataan tasapainoisen voimauttavaksi. Oman sydämensä voimasta ammentava shamaani on mielentilaltaan kristallinkirkas ja tiedostava, vaikka hänen tajunnantilansa olisi muuntunut erilaiseksi kuin päivätietoisuudessa.

- Kaksitoistavuotisen koulutukseni aikana unennäkö oli päivittäistä. Huicholit laittoivat minut asumaan majaan vanhan naisen kanssa. Joka aamu ennen aamuruskoa hän lähetti minut nuotion äärelle ja sain kertoa uneni Isoisä Tulelle. Unityöskentely oli jokaöistä. Opin muistamaan uneni katsomalla unissani esiintyviä jumalia, jumalattaria, ihmisiä ja eläimiä heidän tullessaan yhä todellisimmiksi. Lopulta jumalat alkoivat puhua minulle unissa. Brant Secunda kertoo.

Rituaalivälineet

Kaitsa eli helistin tarkoittaa pyhää ääntä tai hengen ääntä. Helistin valmistetaan kovasta puulajista ja täytetään pienillä mustilla siemenillä. Valmistusprosessi kestää yli vuoden, jonka jälkeen taiteilija maalaa helistimeen symbolisesti tärkeitä kuvioita. Helistintä käytetään rituaaleissa henkien ja henkimaailman kutsumiseen.

Tepu eli rumpu on huicholeilla perinteisesti kolmijalan varaan ripustettu iso rumpu. Kolmijalkainen tuki symboloi parantamisen kolmea aspektia: henkilökohtaista eheytymistä, yhteisön parantamista ja kaiken elävän parantamista. Rumpu valmistetaan kaivertamalla kovaan puulajiin rumpukehikko, jonka päälle kiinnitetään peurannahka. Rumpua käytetään seremonioissa laulujen tukena ja transsin tuottajana. Rumpua kutsutaan Äiti Maan pulssiksi.

Muwieri eli sulkakoristeinen sauva on seremoniallinen esine, jota käytetään apuna parantamisessa energiakehon skannaamiseen. Sen avulla shamaani näkee potilaan kehoon ja osaa paikallistaa sairaudet sekä vaivat. Sauvaa voi käyttää myös sairauden hoidossa ja kehosta poistamisessa työvälineenä. Sulkasauvan lisäksi parantamisessa voidaan käyttää apuna sulkia.

Taikwatsi on shamaanin pyhin esine, eräänlainen lääkekori (medicine basket), jossa hän säilyttää sulkasauvaa. Kori toimii myös energian varastona Ja shamaanin oman energian jatkeena. Kori on näkyvästi esillä seremonioissa ja parannusriiteissä.

Putsi eli suitsukeastia on valmistettu savesta, joka nostetaan Isoäiti Kasvulle omistetusta luolasta Sierra Madren vuoristosta. Saven kerääminen on tiettyjen naisten yksinoikeus ja itsessään pyhä tapahtuma. Suitsukeastiassa poltetaan ukwa-suitsuketta eli kopaalia, joka on Väli-Amerikassa hyvin pitkään käytetty aromaattinen suitsukepihka. Suitsuketta käytetään seremonioissa henkien kutsumiseen ja ennen jokaista metsästysretkeä.

Rukous ei ehkä ole rituaaliväline, mutta siihen on hyvä kiinnittää huomiota huicholien kulttuuria tutkittaessa. Heidän tapansa rukoilla poikkeaa hiljaisesta kättenristimisestä tai vakavasta pastorin vetämästä esirukouksesta. Rukous on intiaaneille iloinen tapa olla yhteydessä esi-isiin. Rukous muotoutuu kauniiksi sinfoniaksi tanssista, laulusta ja äänekkäistä resitaatioista. Rukouksella voi olla tietty kohde tai se voidaan suunnata eri ilmansuunnille ja esi-isille. Mitä lujempaa rukouksen kajauttaa, sitä suuremmat mahdollisuudet on saada sanomansa perille henkimaailmaan. Ehkä siksi voi nähdä huichol-intiaanin laulavan joikumaista laulua rannalla aamuruskon aikaan silmät suljettuina.

Peyote on huicholien pyhä kasvi, jolla on huumaavia ominaisuuksia. Sitä etsittiin vanhoista voimapaikoista vuosittaisten pyhiinvaellus- ja näkymatkojen aikana ja käytettiin voimakkaan transsin aikaansaamiseksi. Maineestaan huolimatta peyote ei ollut yleisesti kansan käytössä, vaan vain muutamat kasveihin vihkiytyneet henkilöt nauttivat sitä kerran vuodessa. Riittiin valmistautuminen vaatii kuukausien selibaatin ja tiukan paaston, joka on vain harvalle fyysisesti mahdollista. Brant Secunda kertoo, että hän on korvannut peyoten omissa koulutuksissaan tanssilla, rummutuksella ja helistimellä, joilla samat vaikutukset saa aikaan turvallisemmin.

- Jos ajattelet asiaa, huomaat, että me kaikki olemme kuin rumpuja, Secunda tuumaa ja palaa vielä rummun sekä helistimen rituaaliseen käyttöön. Hän kuvailee havainnollisesti, miten jokaisessa ihmisessä nahka on ripustettu luisen kehikon päälle kuin rummussa kalvo puukehikolle. Ihminen resonoi rummun tahtiin ja antaa rummun paukkeen kantaa rukoukset taivaisiin kohti henkimaailmaa. Helistin puolestaan on kuin antenni, joka kiinnittää taivaan huomion alaspäin ihmiseen ja saa henget kiinnostumaan siitä, mitä maan päällä tapahtuu. Vuorovaikutus on kaksisuuntaista.

"If you are fearful, imagine opening your throat and letting in the light of the world. If you are angry, let the light into your stomach. If you are jealous, let it into your heart."
- Brant Secunda.

 

Lähteenä on käytetty www.shamanism.com-sivustoa, Dance of the Deer -järjestön kotisivuja, sekä Brant Secundasta tehtyjä haastatteluita. Sitaatit ovat suomennoksia Secundan haastatteluista.