|
||||
|
Mongolialainen shamanismi Tengrismi on animistinen ja totemistinen luonnonuskonto, jossa esi-isien kunnioitus on tärkeällä sijalla. Tengrismin nimellä kutsutaan usein myös mongolialaista shamanismia. Tässä artikkelissa kurkistammekin uskonnon shamanistiseen puoleen. Maailmankuvan rakenne Ylinen, keskinen ja alinen maailma jakavat mongolien maailman kolmeen osaan. Maailmoja yhdistää keskiakseli, joka kuvataan maailmanpuuna. Tätä akselia pitkin shamaani liikkuu yliseen todellisuuteen. Ylisen maailman hallitsijana mongolit pitävät Ulgen-jumalaa, joka on maailman luojajumala ja Taivaan Isän eli sinisen taivaan poika. Alista hallitsee Erlek Khan, joka päättää kuolleiden sielujen jälleensyntymisestä. Mongolien maailman voi kuvitella pallomaiseksi. Maailmanpuun lehdet kurottavat yliseen maailmaan ja juuret tunkeutuvat Äiti Maan multaisen sylin läpi aliseen. Maailmanakselin kärki tunnetaan nimellä toroo. Kärki on taivaannaula, jonka voi paikallistaa pohjantähden kohdalle. Akselin toinen pää sijaitsee kilpikonnan selässä alisen maailman syvyydessä. Maailman keskuspaikkana on pidetty vuosituhansien aikana myös vuorta. Pystyakselin lisäksi tärkeällä sijalla on neljä ilmansuuntaa. Ilmansuuntiin yhdistetään värit ja elementit seuraavasti: etelä: punainen ja tuli, länsi: valkoinen ja maa, pohjoinen: musta ja vesi, itä: sininen ja ilma. Mongolien kielessä sana etelä tarkoittaa fyysistä länttä. Läntinen pallonpuolisko nähdään maskuliinisena ja se on hyväntahtoisten taivaanhenkien hallinnassa. Maailman itäpuoli on feminiininen ja siellä mellastavat tauteja ja sekasortoa tuovat taivaanhenget. Tengrismin maailmankuvaa hallitsee syklisyys. Vuodenkierto ja elämänkierto nähdään kehämäisenä syklinä. Ihmiset syntyvät, kasvavat, kuolevat ja syntyvät uudelleen. Ympyrämuoto toistuu todellisuuksien hahmottamisessa pallomaisena makrokosmoksena. Taivaallinen järjestelmä on pienoiskoossa nähtävissä pyöreissä asumuksissa, jotka on rakennettu tarkan symbolijärjestelmän mukaisesti. Jurtta - universumi pienoiskoossa Mongoleille telttamainen asumus jurtta (ger) on mikrokosmos suuren makrokosmoksen sisällä. Onhan jurtassa keskusaukko, josta pyhän tulen savu yltää taivaisiin ja hiilten lämpö painuu syvälle maahan kohti alista. Jotkut siperialaiset heimot pystyttävät initiatorisissa menoissa jurtan sisälle fyysisen keskuspilarin. Jos mittakaavaa kutistetaan edelleen, on jokainen shamaani ja jokainen ihminen universumi pienoiskoossa. Selkäranka on keskusakseli, joka yhdistää meidät ylhäältä kohti ylistä ja tukeutuu alhaalta maata kohti. Jurtan keskipiste on sen keskellä oleva tulisija (gal golomt). Sen äärellä shamaani suorittaa rituaalinsa. Asumuksen takaosassa tulisijan takana on jurtan pyhin paikka, jossa säilytetään hengellisiä esineitä. Kaikki liikehdintä jurtassa tapahtuu aina auringonkierron suuntaisesti myötäpäivään. Sama kiertosuunta toistuu ritualistisessa liikehdinnässä ja shamanistisessa yohor-tanssissa, jossa tanssijat nostattavat energiaspiraalin kohottaakseen sen avulla shamaanin ylisen matkalle. Perinteisesti miesväki on istunut jurtan oikealla puolella aseineen ja tarvekaluineen. Naiset ovat hallinneet ruoanlaittovälineineen teltan oikeata puolta. Ongonmodon - shamaanin pyhä puu Tengrismi on syntynyt seudulla, jossa luonto on muotoutunut laajoiksi villeiksi aroiksi ja taivas korostuu sinisenä äärettömyytenä maan yllä. Kansanuskon tapa on ollut opettaa pienestä pitäen lapset uskomaan, että kaikilla luonnonesineillä on henki ja sielu. Kivet, puut, joet, järvet, eläimet ja vuoret kantavat sisällään samanlaista sielua kuin ihmisetkin. Puita pidetään erityisen pyhinä. Ne ovat elämänvoiman fyysisiä ilmentymiä, eikä niitä saanut millään tavalla vahingoittaa. Jumalataräidin kauneutta ja pyhyyttä juhlistetaan puiden äärellä. Baikaljärven ympäristössä asuvat burjaatit ovat perinteisesti rakentaneet maailmanpuuta symboloivan pyhättönsä puusta. Pyhä luonnonpaikka erottuu yleensä ympäröivästä maastosta erikoisen muotonsa tai sijaintinsa ansiosta. Poikkeavilla puilla ja kivillä ajatellaan olevan väkevä henki. Henkiolento voi olla luonnonesineeseen siirtynyt kuolleen ihmisen henki tai alkujaankin luonnossa ollut puun- tai kivenhenki. Pyhillä paikoilla uhrataan ruokaa, rahaa, tupakkaa tai viinaa. Usein näkee puiden oksille sidottuja kauniita nauhoja tai silkkikankaisia lippuja. Koillis-Kiinassa asuvilla dakuureilla pyhiä puulajeja on kokonaiset 12 kappaletta ja jokaiseen puuhun liitetään tietty lintulaji. Männyn elämänvoimaa kunnioitetaan suuresti, sillä sen varressa virtaava pihka muistuttaa ihmisen verenkiertoa. Moni elämänsä ehtoopuolelle astunut shamaani sulautuu päiviensä päättyessä mäntyyn. Shamaanin ruumis haudataan männyn sisälle niin, että runkoon kaiverretaan varovasti aukko, jonne ruumis mahtuu. Puunkuori ja kaarnanpalat sovitetaan varovasti takaisin paikoilleen. Vuosien kuluessa shamaanin ruumis ja sielu sulautuvat osaksi mäntyä ja puusta muodostuu uusi pyhä paikka. Tengristien maailman keskuspilarina kasvava puu kuvataan yleensä koivuksi tai pajuksi. Koivulla on puiden joukossa erityinen asema. Esimerkiksi ongonmodon eli shamaaninpuu on yksinäinen koivu. Ongonmodonin oksilla asustavat shamaanin apuhenget. Shamaaninpuuksi valikoituu puu, joka on muodoltaan erityinen tai salamaniskulla jumalten valitsema. Ongonmodonin varsi kasvaa lyhyenä ja oksat haarautuvat kuppimaiseen muotoon. Ovoo - pyhä kivirakennelma Mongolian lakeuksilla maisemaa rikkovat suuret maamerkit, jotka muistuttavat etäisesti Lapin seitakivistä tai Britannian kivilatomuksista. Ovoo on kivistä ja luista rakennettu suuri kasa, joka toimii alttarina, uhripaikkana ja henkien sekä jumalten asuinsijana. Latomuksen äärellä juhlistetaan vuoden taitekohtia ja järjestetään seremonioita henkien, jumalten, vuorten tai vaikkapa taivaan kunnioittamiseksi. Juhlan osanottajat ripustavat paikalle sinisiä silkkihuiveja, jotka symboloivat taivaan avaraa sineä. Huivit toimivat samalla rukouslippuina, jotka tuulen lepattaessa kantavat rukouksen taivaisiin. Jokainen ohikulkeva vaeltaja ja kyläläinen voi ottaa osansa ovoon rakentamiseen. Ohikulkija voi tuoda rakennelmaan oman kivensä. Tämän ajatellaan voimistavan henkilön omaa psyykkista voimaa eli ruokkivan henkilön tuulihevosta. Vastavuoroisesti kulkija suuntaa askeleensa myötäpäivään ovoon ympäri. Kolme kertaa pyhän paikan kiertämällä hän linkittyy paikan voimaan ja luovuttaa palan omaa energiaansa pyhille kiville. Elämänvoima ihmisessä Tuulihevonen (hiimori) tarkoittaa ihmisen rintakehässä asuvaa psyykkistä voimaa. Hyvät teot lisäävät voimaa ja huonot teot vähentävät sitä. Shamaani auttaa yhteisön jäseniä pitämään voimansa tasapainossa. Shamaanin henkilökohtainen voima on hyvin vahva ja seremonioissa pyritään kohottamaan voimaa niin, että shamaani lähtee ratsastamaan tuulihevosellaan transsimatkalle. Hiimorin kanssa samantapainen käsite on buyanhishig, jota voisi kuvata kosmiseksi karmapankiksi. Ihminen voi lisätä hyvää karmaa palvelemalla jumaluuksia, uhraamalla, antamalla köyhille ruokaa ja juomaa sekä elämällä uskonnollista elämää. Jos ihminen valitsee pahojen ja itsekkäiden tekojen tien, vähenee buyan. Epäsuotuisia tekoja ovat eläinten ja puiden vahingoittaminen, esi-isien unohtaminen ja tabujen rikkominen. Uudenkuun ja täydenkuun aikoina buyan on luonnossa voimakkaimmillaan. Myös auringon syklit vaikuttavat voiman ilmenemiseen. Tasaus- ja seisauspäivät ovat suosittuja juhlapäiviä, jolloin energiaa nostetaan tanssien kehämäisesti. Ihminen on yhteydessä ympäröivään maailmaan päälakensa kautta. Tengri-jumalan elämänvoima resonoi jokaisen ihmisen kruunuchakrassa (päälaen alueella oleva kehon energiakeskus). Elämänvoima säteilee jumalasta alas ihmisen sieluun ja luo tämän päähän kruunumaisen hehkuvan pisteen. Pisteellä on vastinparinsa taivaankannella, jossa jokaisella on oma tähti. Tähden loisteen kirkkaudesta voi päätellä, kuinka voimakas ihmisen tuulihevonen on sillä hetkellä. Ihmisen kuollessa tähti sammuu. Kolme sielua Mongolialaisessa shamanismissa uskotaan kolmeen sieluun. Kaikkia niitä tarvitaan, jotta fyysinen keho toimisi moitteettomasti. Kuoleman jälkeen kukin sielu erkanee kehosta eri suuntiin. Sielut sijaitsevat osana ihmisen energiakenttää. Energiakentän keskellä kulkee akseli, joka voidaan mieltää ihmisen sisäiseksi maailmanpuuksi. Akselin läpäisevät seitsemän energiakeskusta eli chakraa. Jotkut heimot uskovat useampaan sieluun. Eläimillä ajatellaan olevan kaksi sielua: ami ja suns. Suld on kolmesta sielusta persoonallisin. Se elää osana ihmisen kehoa vain yhden elämän ajan. Kuoleman jälkeen suld viipyy kehossa hetken ja muuttuu sitten luonnonhengeksi asettuen kiveen, puuhun tai lähteeseen. Ruumiin hautapaikalla ja maagisilla seremonioilla voi vaikuttaa siihen, mihin suld asettuu. Henget asustavat usein myös varta vasten rakennetussa pienessä ongon-talossa, joka on henkien asuinpaikka kodissa tai sen lähellä. Ami ja suns ovat sieluja, jotka syntyvät yhä uudelleen samaan sukuun. Ami tekee kehosta elävän hengityksen avulla. Kuoleman jälkeen ami-sielu muuntuu linnun hahmoon ja lentää maailmanpuun oksalle odottamaan jälleensyntymää. Suns-sielu kantaa mukanaan kaikkien aikaisempien elämien kasvattamaa viisautta. Ihmiselon päättyessä suns matkaa aliseen maailmaan, jossa kuolleiden suns-sieluja hallitseva Erlik Khan ottaa sielun huomaansa ja päättää, koska se on valmis syntymään uudelleen maan päälle. Oikein pahaa elämää viettäneen ihmisen suns voi joutua ikuiseen kadotukseen alisen maailman syvimmälle tasolle. Sieltä ei ole mahdollista enää syntyä uudelleen elämänkiertoon. Ami ja suns ovat jatkuvassa liikkeessä ihmisen kehon ympärillä. Ne aaltoilevat kehon energiakeskuksesta toiseen ollen aina vastakkaisilla puolilla kehoa. Tämä luo kehoon tasapainon. Ihmisen kiihtyessä tai stressaantuessa sielut alkavat kiertää yhä nopeammin seitsemän energiakeskuksen läpi ja ihmisen olosta tulee kiusaantunut, hermostunut ja epävakaa. Shamaanin tehtävä on tuoda hyvinvointia ja tasapainoa ihmisten elämään, jotta heidän sielunsa olisivat harmonisessa tilassa. Paha järkytys tai fyysinen hyökkäys voi sysätä sielujen liikkeen pois radaltaan. Pahimmassa tapauksessa sielu erkanee ihmisen ruumiista. Tämä aiheuttaa mielisairautta, masennusta ja muita sairauksia. Shamaani voi suorittaa sielunpalautuksen, jonka aikana hän hakee karanneen sielun tai sielunpalasen takaisin. Suns-sielu voi paeta aina aliseen asti, josta sen palauttaminen on vaikeaa ja vaarallistakin. Kokenut shamaani voi neuvotella Erlik Khanin kanssa sielun palauttamisesta. Luonnonhenget ja apuhenget Villi luonto on täynnä henkiä. Puissa, kivissä ja vesistöissä on äärettömästi esi-isien henkiä. Kun sukulaisten muistot edesmenneistä sukupolvista haipuvat, sulautuvat esi-isien suld-henget muiden luonnonhenkien joukkoon. Uhraaminen ja paikan erityinen luonne voivat tehdä hengestä niin vahvan, ettei edes shamaani saa sitä taipumaan mahtinsa alle. Osa hengistä toimii kuitenkin shamaanin apuhenkinä rituaaleissa. Hengestä tulee ensimmäisenä mieleen kalmankalpea aavekuva tai näkymätön hahmo. Mongolien kokemusten mukaan henkimaailman olennoillakin on fyysinen keho. Shamaanit jopa ratsastavat henkien kehoja käyttäen nopeasti paikasta toiseen. Hengillä on kyky matkata menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Vuorten henget ovat hyvin voimakkaita. Heitä juhlitaan seremoniallisesti tasauksina ja seisauksina usein ovoon äärellä. Vuorenväki tarjoaa ihmisille riistaonnea ja villejä luonnonkasveja syötäväksi. Kaikista voimakkaimmat henget ovat neljässä ilmansuunnassa asuvat tengerit eli ilmansuuntien herrat. Voimaeläimet ja heimototeemit Alkuperäiskansojen parissa ei ole mitenkään harvinaista, että kansan myyttisenä kantaisänä pidetään eläintä. Mongolien totemististen esi-isien joukosta löytyy karhu, härkä, kotka sininen susi ja punainen peura. Dakuurit uskovat, että shamaanit muuttavat itsensä tietyiksi eläimiksi matkoillaan. Käärme, piikkisika, kettu, näätä, hämähäkki ja fasaani säästyvät ihmisten ruokalautaselta, sillä saattaahan olla, että eläimen ulkomuoto kätkee alleen voimakkaan noidan. Myös eri ammattikunnilla voi olla oma toteemieläimensä. Lapsenpäästäjien toteemieläin on kettu ja luiden paikalleen asettamiseen erikoistuneet parantajat saavat voimansa käärmeeltä. He uskovat, että ammattikunnan ensimmäinen harjoittaja oli käärme. Heimototeemien lisäksi eläimet ja eläinhenget toimivat shamaanin apulaisina, oppaina ja voimaeläiminä. Luonnosta elantonsa saavilla kansoilla ja paimentolaisilla villieläimiin ja kotieläimiin liittyvät riitit, tabut ja uskomukset ovat vahvoja. Metsästysmagialla on vahvat perinteet. Karhunkaatoa on juhlittu samantyylisillä pyhillä peijaisilla kuin Suomessa. Ohton kallo on kiinnitetty puuhun tai seipääseen taivasta kohti. Ongon - henkien ja voimaesineiden asumukset Henkien taloissa ongoneissa asuvat henget ovat usein olleet historiallisia henkilöitä ja entisiä shamaaneita. Voimalliselle persoonalle voidaan rakentaa useita ongoneita eri puolille maata ja sama henki asustaa siten useassa paikassa. Ongonia voisi verrata puhelimeen, johon on ohjelmoitu valmiiksi tietyt numerot. Kun luurin nostaa, yhteys syntyy nopeasti ja haluttu henkilö on langan toisessa päässä. Mongolien hengillä ja länsimaisilla pyhimyksillä on samantapaisia piirteitä; paikallisten hahmojen kunnioitus leviää ajan saatossa laajemmalle ja osa erikoistuu tiettyjen teemojen asiantuntijoiksi. Joltakin rukoillaan hedelmällisyyttä, toiselta metsästysonnea ja kolmannelta suojellusta. Siperialaisilla kansoilla ongon on yksi shamaanin tärkeimpiä työvälineitä. Niiden materiaali vaihtelee nahkaan maalatusta kuviosta puusta kaiverrettuun mökkiin tai metalliseen asumukseen. Muodoltaan ongon voi olla abstrakti tai vaikka nukenmuotoinen. Se voi myös muistuttaa eläintä, jos se on rakennettu tietyn eläinhengen kodiksi. Ongon on kodissa paikka, johon uhriantimia jätetään. Tunnetuin mongolialainen ongon on Zol Zayaach -niminen kotia suojeleva nukkepariskunta. Kolmen vuoden välein järjestetään suuri seremonia, jossa voi nähdä toisen suositun ongonin; kuparista valmistetun karhunaamion, joka tunnetaan nimellä Avgaldai. Ongon on käsitteenä laajempi kuin pelkkä henkien asumus. Apuhenkiä, shamaanin voimallista seremonia-asua ja työvälineitä nimitetään samalla termillä. Samalla sanalla kutsutaan myös maagisia esineitä, jotka valmistetaan tiettyä tarkoitusta varten. Ongon voidaan rakentaa rituaalia varten väliaikaisesti ruohosta tai puunlastuista. Silloin se palvelee henkien läsnäolopaikkana rituaalin ajan ja jätetään sen jälkeen osaksi luontoa. Voimaesineitä ovat myös kaikki salaman iskemät esineet. Tuleehan salama suoraan Tengri-jumalalta tuoden mukanaan jumalten siunauksen ja taivaallista voimaa. Yhtä arvokkaita ovat meteoriitit. Tällaisen esineen voiman voi siirtää itseensä liottamalla esinettä maidossa tai alkoholissa. Shamaanin nauttiessa nesteen siirtyy osa taivaallista voimaa häneen. Shamaanin kutsumus Shamaanin asema mongolien yhteisössä on vahva ja arvostettu. Shamaanin kutsumus ei kuitenkaan ole helppo. Tie shamaaniksi vaatii perusteellisen henkisen kuoleman ja uudelleen syntymisen shamaanin rooliin. Shamanismia ei opiskella viikonloppukurssilla, vaan se on elinikäinen pitkällinen tie. Initiaatioasteita on yhdeksän ja ne kuvastavat elämänpuun yhdeksää oksaa. Jokainen aste sisältää opiskeltavaa vuosikausiksi, joten harva pääsee elämänsä aikana kapuamaan ylemmille asteille. Henget valitsevat tulevan shamaanin jo kohdussa. Kutsumus tulee esille kuitenkin vasta parikymppisenä tai vanhempana, jolloin shamaani kohtaa kuolemaan verrattavan kokemuksen joko vakavan sairauden tai salamaniskun muodossa. Kaikista kuolemanvakavasti sairastaneista tai salaman täräyttämistä ei tietenkään tule shamaaneita, mutta ne ovat merkkejä, joista vanhempi shamaani tunnistaa potentiaalisen shamaanikokelaan. Shamaaniksi kasvaminen vaatii aina kokeneemman shamaanin opissa olemista. Äiti Maa ja maan voima kiteytyy naisshamaanien nimissä. He ottavat shamaaniksi tullessaan uuden nimen, joka muistuttaa Äiti Maan nimeä Gazar Eej tai Etugan/Itugan. Naisshamaanin nimenä voi olla esimerkiksi Yadgan, Utgan tai Udagan. Yhteisössä shamaani ei ole ainut, joka pitää yhteyttä henkimaailmaan. Jokainen ihminen voi suoraan rukoilla ja puhua hengille ja jumalille. Shamaani tarvitaan avuksi vakavissa sairauksissa ja sielunpalautuksessa. Hän on myös seremoniamestari, joka vetää vuotuisia rituaaleja kylän vanhinten kanssa. Perusteelliset opinnot tuovat shamaanille hyvän tietämyksen myös fyysisistä sairauksista ja ravinnosta, joten he neuvovat ihmisiä yrttilääkinnässä ja ruumiillisten vaivojen hoidossa. Luonnonhenkien ja vainajahenkien aiheuttamia lieviä sairauksia hoidetaan kehon päällä pidettävillä amuleteilla tai heilureille. Shamaani osaa imeä ja poistaa vierasesineitä ja henkiä ihmisen henkikehosta. Jos taudin on aiheuttanut ilkeämielinen shamaani tai vaarallinen vainajahenki, tarvitaan parantamiseen järeämpiä keinoja. Silloin shamaani vajoaa transsiin ja kamppailee hengen kanssa käyttäen apunaan teräaseita ja taistelulajitaitoja. Henkiä vastaan taistellessa käytetään myös heijastavia peilejä, jousipyssyjä, tulikuumia rautoja ja veitsiä. Tällä hetkellä Mongoliassa, Burjatiassa ja Tuvassa viralliset shamanistiset järjestöt ylläpitävät ja valvovat perinteistä shamaanikoulutusta. Myös valtioiden hallitukset auttavat pitämään yllä rekistereitä virallisista shamaaneista, jotta perinteisen koulutuksen taso ja laatu säilyisi. Shamaanisepät, kätilöt ja spesialistit Kaikista kutsumuksen kohdanneista ihmisistä ei lopulta tule shamaaneita. Osa toimii arvostettuina shamaanin apulaisina auttaen rummuttamisessa ja käytännön asioissa. Käsistään taitavat suvut kouluttavat shamaaniseppiä, jotka valmistavat metallisia seremoniaesineitä ja päähineitä. Shamaaniseppien käsissä työ ja rituaali yhdistyvät; alasimen takominen korvaa rummuttamisen transsiin vaipuessa. Jos luulit, että bardit kuuluvat ainoastaan kelttiläiseen druidismiin, olet ollut väärässä. Uligershin-bardit ovat taiteen ja kulttuurin osaajia, jotka pitävät yllä vanhoja perinteitä, kertomuksia, historiallisia tarinoita, lauluja ja musiikkiperinnettä. Yrttiparantajat ovat myös laajalti tunnettuja luonnonkansojen parissa. Luiden paikoilleenasettamiseen erikoistuneet barishit tuntevat kehon luuston tarkasti. Kutsumus barishin ammattiin kulkee isänpuoleisessa suvussa mieheltä pojalle. He käyttävät joskus työssään apuna henkiä, mutta eivät osaa hallita niitä shamaanin tavoin. Barishia ei pidä sekoittaa bariyachiin eli kätilöön. Kätilöt ovat aina naisia, sillä miesten ei ole sopivaa olla läsnä synnytyksessä. Kätilöt saavat voimansa ketun hengeltä. Kätilöä läheisesti muistuttava ammatti on otoshi. Otoshin ammattiin ryhdytään henkien kutsumuksesta ja he toimivat tuulenhenkien sekä puidenhenkien suojeluksessa. Otoshin kutsumus ei kulje suvussa, kuten kätilön ammatti. Ammattikunta on erikoistunut hedelmällisyyshoitoihin ja lastensairauksiin. Otoshit ovat melkein aina naisia, mutta muutama mieskin joukosta löytyy. Otoshien joukossa on paljon aktiivisia feministejä. Traditio on vahva nykyisten dakuurien parissa. Otoshit tunnistaa värikkäistä hatuista. Shamanistinen rituaali Yhteisöllisiä suuria juhlia vietetään tasauksina ja seisauksina, mutta muuten seremonioiden ajankohdat mukailevat kuukalenteria. Mongolien uudenvuoden juhlapäivä on Tsagaan Sar eli valkoisen kuun juhla. Juhlayönä verho elävien ja kuolleiden maailmojen välillä on ohut ja henget vaeltavat maan päällä. Juhlanviettoon kuuluu perhepiirissä ruoanvalmistus, syöminen ja juominen. Juhlan ajankohta sijoittuu uudenkuun aikaan talvikauden päätteeksi. Kesäpäivänseisausta lähimpänä täysikuuna vietetään toista isoa juhlaa. Shamanistisen rituaalin alussa kutsutaan Isä Taivasta, Äiti Maata, esi-isien henkiä sekä neljän ilmansuunnan herroja. Pohjoisesta kutsutaan Keiden Khan, joka tunnetaan myös nimellä Tatai Tenger. Hän on myrskyjen, ukkosen ja rajuilman hallitsija. Idässä asustaa alisen maailman valtias Erlik Khan, joka kiusaa ihmiskuntaa paiskomalla heidän kimppuunsa tautidemoneita. Etelän hallitsija Usan Khan on vedenhenkien valtias. Lännestä kutsutaan Ulgen, joka on taivaan jumalan poika ja ylisen maailman herra. Mongoliassa shamaanirummut ovat suuria. Niitä pidetään rummuttaessa lähellä shamaanin kasvoja, jolloin rummun voimakas resonointi läpäisee shamaanin vartalon ylhäältä alas. Yhteisön jäsenet auttavat noidan vajoamista transsiin. He tanssivat energiaa nostavaa kehätanssia, taputtavat käsiä ja laulavat rytmikkäästi. Jotkut shamaanit juovat alkoholia tai polttavat tupakkaa edistääkseen tajunnantilan muuttumista. Myös katajansavua hengitetään ja käytetään apuna tuulihevosen nostattamisessa. Transsitilan syvyys vaihtelee, sillä toiset shamaanit makaavat tiedottomina maassa, kun taas toiset voivat olla samaan aikaan hyvin tietoisia tästä todellisuudesta ja kertoa matkan vaiheista yleisölle reaaliajassa. Shamaanimatka voi suuntautua keskiseen maailmaan, aliseen tai yliseen maailmaan. Shamaani voi muuttua eläimeksi matkanteon ajaksi tai ratsastaa eläimillä ja hengillä. Altain shamaanit kertovat ohittavansa matkan aikana yhdeksän tuttua maamerkkiä, jotka he näkevät matkoilla joka kerralla, vaikka matka suuntautuisi eri maailmoihin. Jurtassa suoritetun rumpumatkan sijaan shamaani voi suorittaa ritualistisen puuhun kiipeämisen. Shamaani saavuttaa ekstaasin kiipeämällä hitaasti yhdeksänoksaiseen maailmanpuuta symboloivaan puuhun. Puun latvuksen eli kruunun (toroo) saavuttaessaan hän on astunut henkimaailmaan. Yleisö avustaa kiipeävää shamaania laulamalla, rummuttamalla ja tanssimalla puun juurella. Ylisen matka Ylisellä ei tarkoiteta pelkästään näkyvää taivaankantta, vaan henkimaailman ylätasoja. Seitsemän aurinkoa valaisee huikean kirkasta maisemaa. Mongolit kuvaavat ylisen samantapaiseksi kuin maapallon, mutta ylisen luonto on turmeltumattoman kaunis ja puhdas. Jumalat asustavat ylisessä maailmassa. Mongoli-shamaanit liikkuvat yleensä ylisessä ja keskisessä maailmassa. Aliseen mennään harvemmin, koska se on paljon vaarallisempaa. Yliseen voi matkata kahdella tavalla. Henkimatkalla korkeuksiin lennetään henkieläimen avulla tai opettelemalla itse lentämään. Savun mukana nouseminen tai puuta pitkin kiipeäminen ovat vaihtoehtoja lentopelkoisille. Matkasuunta on joko suoraan ylöspäin tai kohti etelää, jossa siirrytään matkaamaan maailman keskusjokea pitkin. Toinen tapa vieraililla ylisessä on unennäkö. Shamaani matkaa voimaunessa tiedonhakumatkalle yliseen sateenkaarta pitkin. Ylisen kirkkaudesta voi nähdä häivähdyksen, kun auringonsäteet läpäisevät pilvenraot ja paistavat kohti maata. Tällöin laususut rukoukset ovat erityisen tehokkaita. Ylistä kohti kommunikoidaan rukouksilla, korkealla kurkkulaululla (hoomei), suitsukkeen savulla ja tuulessa liehuvilla nauhoilla. Matka aliseen Alinen maailma on Erlek Khanin ja tautidemonien valtakunta, johon ihmisten henget (suns-sielut) vajoavat kuoleman jälkeen. Jos elävän ihmisen sielunpala karkaa aliseen trauman seurauksena, on shamaanin tehtävä hakea se sieltä takaisin. Alisen henget ovat kylmiä, sillä heiltä puuttuu lämpimän elämänhengen tuova ami-sielu. Alisen kansoilla on omat heimonsa ja shamaaninsa, jotka voivat suhtautua vihamielisestä tämän maailman shamaaneihin. Mongoli-shamaanien tapa lähteä alisen matkalle eroaa muiden kansojen loveenlankeamisperinteestä jonkin verran, sillä he kohoavat yleensä ensin lentäen ylöspäin ja vaihtavat vasta myöhemmin suunnan kohti alista. Aliseen laskeudutaan maailman keskusvirtaa pitkin. Karikkoisessa ja koskisessa virrassa on vaarallista matkata. Pahimmissa tapauksissa shamaanien omat sielut ovat jääneet aliseen maailman vangitsi eivätkä he ole ikinä heränneet transsista. Alisen maisema on hämärä tai pimeä. Taivaalla on kyllä aurinko ja kuu, kuten keskisessä maailmassa, mutta aurinko paistaa himmeämpänä ja kuu heijastaa sen hehkua huonommin. Maisema muistuttaa vuorineen ja metsineen keskistä arkitodellisuutta. Maailmanvirran lisäksi aliseen voi matkata syvistä luolista, lähteistä ja maankuoren aukoista. Thuleia
The Mongolian Shamans’ Association
Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty. Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä sivuston nimi.
|
 |
||
|
|
||||
|
||||
