|
Wiccan rituaalivälineet Wiccan rituaaleissa ja magiassa käytetään esineistöä, jossa kullakin esineellä on oma symboliikkansa ja vastaavuutensa. Omin käsin valmistetuilla tai huolella käsityöläisen pajasta valituilla esineillä on sekä esteettistä arvoa että merkitystä henkilökohtaisen voiman varastoijana ja ohjaajana. Pyhitetyt esineet myös valmistavat ritualistiseen mielentilaan. Kun esineet asettelee alttarille, mieli tyyntyy ja haltioituu tulevan seremonian tunnelmaan. Perinteisesti rituaalivälineet on valmistettu itse. Niitä voi löytää myös osaavien käsityöläisten myymänä historiallisista markkinatapahtumista ja netin kautta. Esineet kannattaa puhdistaa ja pyhittää tarkoitukseensa. Niille voi myös valmistaa sopivasta materiaalista säilytyspussit tai kaapin, jossa ne säilyvät suojattuna. Mielensä on toki hyvä harjoittaa toimimaan ilman rituaaliesineitä. Oma sormi ohjaa energiaa siinä missä athame. Jos pentaakkelia ei ole saatavilla, voi laakea kivi tai vaikka puinen tarjotin olla välttävä korvike. Tälle sivulle on koottu esimerkinomainen listaus rituaalivälineistä. Aloittelijan ei kannata rynnätä heti hankkimaan kaikkia, vaan keräillä pikku hiljaa itselle merkityksellisiä välineitä. Usein osa esineistä on covenin omistamia ja yhteisessä käytössä. Athame on ainoa selkeästi henkilökohtainen esine, joka jokaisen on hyvä hankkia itselle. Athame Athame on perinteisesti mustakahvainen rituaalitikari. Kädensijaksi voi sopia toki muukin itselle merkityksellinen luonnonmateriaali. Athamessa on kaksipuolinen terä ja kädensijassa voi olla kuvioituna maagisia symboleita. Athame on gardnerilaisessa wiccassa ilman symboli (leikkaa terävästi kuin ajatus) ja aleksandrialaisessa wiccassa tulen symboli (tulessa taottu). Athame on maskuliininen symboli. Athamella ohjataan energiaa. Rituaalikehä muodostetaan athamella tai rituaalimiekalla ilmaan piirtämällä. Tällöin visualisoidaan energiasta muodostuva pallo, jonka halkaisija on kehän ulkoreuna. Terää ei käytetä fyysiseen leikkaamiseen muuten kuin poikkeuksellisesti, esimerkiksi kättenliittäjäisten kakkua leikatessa. Athame on noidan tahdon symboli ja henkilökohtainen esine. Tikarin terä voi olla teräksen ohella myös teräväksi hiottua kiveä. Bolline Valkokahvainen tikari tai puukko, jota käytetään fyysiseen kaivertamiseen ja leikkaamiseen. Pieni sirppi voi toimia erinomaisena bollinena, jos noita on mieltynyt yrttien keräämiseen. Bollinella tehdään maagisia kaiverruksia, esimerkiksi kynttilämagiassa symboleita kaiverretaan kynttilään. Monella wiccalla on bollinena veitsi, jolla on tunnearvoa tai erityinen historia. Isoisän kalapuukko tai perinneleuku voivat tuntua omaan käteen sopivilta. Rituaalimiekka Rituaalimiekka on symboliikaltaan samanlainen kuin athame. Se on siis maskuliininen tulen tai ilman symboli (traditiosta riippuen) ja sitä käytetään energian ohjaamiseen. Siinä missä athame on noidan henkilökohtainen työväline, on miekka yleensä covenin työväline, jolla muodostetaan rituaalikehä ja ohjataan energiaa. Miekka voidaan koristella maagisilla symboleilla. Kauniissa rituaalimiekoissa väisti voi olla muotoiltu kuunsirpin muotoon. Jos covenilla ei ole käytössään tilavaa temppeliä, on kohtuullisen pieni miekka viisaampi valinta kuin kuuden käden liekkiteräinen flamberge. Sauva Jatketaan maskuliinisilla työvälineillä. Sauva on falloksellinen symboli ja ilman tai tulen symboli riippuen traditiosta. Gardnerilaisilla sauva edustaa tulta ja aleksandrialaisilla ilmaa. Myös sauvaa voi käyttää energian ohjaamiseen ja rituaalikehän muodostamiseen, se on tässä tarkoituksessa hieman lempeämpi kuin terällä varustettu työväline. Perinteisesti sauvaa on käytetty tiettyjen henkimaailman entiteettien ohjaamiseen. Siinä missä athamen ja miekan energia on käskyttävän ehdoton, on sauva diplomaattinen ja ystävällisesti kutsuva. Ulkona energiaa kannattaa ohjata sauvalla, sillä druidien opetusten mukaan se on kunnioittavampaa ympäristöä ja puita kohtaan. Järjestyspoliisi tuntuu olevan samoilla linjoilla - ilmassa heiluva miekka herättää turvattomuutta ulkopuolisissa. Sauvan voi tehdä pähkinäpuusta tai muusta itselle merkityksellisestä materiaalista. Myös kokonaan jalokivisiä sauvoja löytyy. Sauvan pään voi varustaa kristallilla tai meripihkalla. Toisilla on tapana kääriä sauvan ulkopintaan tai sisälle kuparinarua. Sopiva mitta on kyynärtaipeesta sormenpäähän. Malja, pikari Malja on feminiininen veden elementin symboli. Se edustaa naisen ja Jumalattaren kohtua. Rituaalikehässä maljassa pyhitetään viini, josta jokainen ottaa vuorollaan siemauksen (ja siunauksen!). Kun maskuliininen athame tai sauva kastetaan viinimaljaan, kuvataan tällä naisen ja miehen yhteenliittymistä, Jumalan ja Jumalattaren yhtymistä. Nesteellä täytetyn maljan tummaa pintaa voi käyttää myös divinaatioon kristallipallon tapaan. Pata Pata on maljan tavoin feminiininen veden elementin symboli, joka edustaa myös Jumalattaren kohtua, runsautta ja elämän kiertokulkua sekä jälleensyntymistä. Padassa voi seremonioiden aikana pitää tulta, suitsukkeita tai lämmittää nesteitä. Se toimii hyvin yrttisekoitusten ja öljyjen sekoitusastiana. Tummalla nesteellä täytetyn padan pinnasta voi ennustaa kuten kristallipallosta. Jos padassa pidetään tulta, on joinakin sapatteina tapana loikata padan yli samalla toiveita esittäen tai päästäen jostakin vanhasta tavasta irti. Tulen yli hyppääminen liittyy myös hedelmällisyysmagiaan. Pentaakkeli Pentaakkeli on laakea pyöreä kiekko, jolle on kuvattu pentagrammi ja mahdollisesti muita maagisia symboleita. Pentaakkeli edustaa maan elementtiä. Sillä ei ole selvää yhtäläisyyttä kumpaankaan sukupuoleen, mutta joidenkin mielestä se on feminiininen viitatessaan maahan ja Maa Äitiin. Pentaakkeli on alttarin keskipiste. Sen päälle asetetaan siunattavat, puhdistettavat ja pyhitettävät esineet. Varjojen kirja Varjojen kirja eli Book of Shadows (BOS) on kokoelma noidan keräämiä ohjeita, rituaaleja ja muita tärkeänä pitämiään tekstejä, jotka ovat oleellisia uskonnon harjoituksessa. Eklektiset Wiccat yleensä kokoavat kirjansa itse oman harkintansa mukaan. Traditionaalisessa wiccassa kirja kulkee tradition mukana polvesta polveen ja jokainen uusi traditioon initioitu kopioi sen aina omin käsin itselleen. Suola- ja vesiastiat Suolalle voi olla erillinen astia, jossa se pyhitetään ennen vesiastiaan kaatamista. Suolavedellä pyhitetään ja puhdistetaan esineitä ja ihmisiä ritualistisesti. Suolan voi myös kaataa pentaakkelille pyhittämistä varten, joten erillinen astia ei ole välttämätön. Vedelle on hyvä varata oma astia tai malja, jotta varsinaisen maljan voi pyhittää viinille. Suolavesiroiskeilta maistuva viini ei kuulosta kovin onnistuneelta rituaalijuomalta. Suitsukeastia Suitsuke ja suitsukeastia ovat feminiinisiä ilman elementin symboleita. Suitsukeastian tulee olla kuumuutta kestävä. Jos suitsuketta poltetaan hiilellä, on astian laatuun kiinnitettävä erityistä huomiota. Astiaa pitää pystyä myös liikuttelemaan ja kuljettamaan rituaalitilassa, joten ketjussa roikkuva malli voi olla kätevä. Suitsukevalikoima on nykyään lähes loputon, joten valinnanvaraa riittää! Perinteisesti on käytetty frankinsensea. Suitsukkeilla on monipuolisia vaikutuksia; ne luovat rituaalitilaan tunnelmaa ja valmistavat mieltä seremoniaa varten. Suitsukkeissa käytetyillä ainesosilla on myös symbolisia merkityksiä sekä maagisia ja aromaterapeuttisia vaikutuksia. Kynttilät Kehän neljä pääilmansuuntaa merkitään kynttilöillä. Kynttilöiden väritys voi liittyä ilmansuunnan symboliikkaan tai kynttilät voivat olla kokonaan valkoisia. Myös alttarilla on kynttilöitä, joilla on oma tarkoituksensa ja merkityksensä. Kynttilämagia on wiccojen parissa verrattain suosittua. Kyseessä on tietysti tulen symboli. Kynttilänjalat ovat monilla vakinainen osa rituaalivälineistöä. Henkiä ja jumaluuksia kutsuessa kynttilä sytytetään hengen kutsun jälkeen läsnäolon merkiksi. Nyörit Traditionaalisessa wiccassa käytetään yleensä kolmea tietynmittaista narua rituaaleissa ja magiassa. Väriyhdistelmät vaihtelevat. Usein käytössä on punainen, sininen ja valkoinen nyöri. Nyörejä käytetään initiaatioissa sitomiseen sekä naru- ja solmumagiaan. Piiska Piiska on covenin rituaaliesine, joka symboloi sitä, että oppiminen ei ole koskaan helppoa ja kivutonta. Piiskassa on usein kahdeksan silkkinyöriä ja jokaisessa nyörissä on viisi solmua. Kyseessä on siis symbolinen esine eikä järeä härkäruoska. Kevyellä ja monotonisella piiskaamisella voidaan tuottaa muuntunut tajunnantila samalla tavalla kuin esimerkiksi rummun sykkeellä. Luuta Noidan katu-uskottavuuspisteet nousevat tietysti heti vieraiden silmissä, jos keittiönnurkassa nököttää risuluuta. Onhan luuta kautta elokuvahistorian ollut noidan keskeisin väline. Luuta on vanha hedelmällisyyden symboli. Johan sen muotokin kertoo, että paksu varsi uppoaa risupuskaan... Kättenliittäjäisissä ja hedelmällisyysmagiassa hypätään luudanvarren yli. Luutaa voi käyttää myös kodin ja rituaalitilan puhdistamiseen joko fyysisesti luutimalla tai mentaalisesti visualisoiden huonoa energiaa poistumaan jokaisella luudanheilautuksella. Rituaalikorut Rituaalikoruilla voi olla maaginen, symbolinen ja uskonnollinen merkitys. Ne voidaan pyhittää ja ladata halutuilla voimilla. Ne voivat koristaa kehoa tiettyinä sapatteina, espatteina tai muissa yhteyksissä. Korut voivat liittyä covenissa initiaatioasteisiin ja toimia niiden ulkoisina merkkeinä. Ylipapittaren korussa on perinteisesti ollut meripihkaa ja gagaattia (amber, jet) symboloimassa päivän ja yön, sekä maskuliinisen ja feminiinisen energian tasapainoa ja täydellistä harmoniaa. Joissakin traditioissa ylipapitar käyttää sukkanauhaa, jossa voi olla solkia merkitsemässä jokaista uutta covenia, jotka ovat muodostuneet hänen omasta covenistaan. Rituaalivaatteet Rituaalivaatteiksi kannattaa varata erityiset vaatteet, jotka voivat olla oman maun mukaan juhlallisia, arvokkaita, rentoja, käytännöllisiä, symbolisesti kirjailtuja jne. Kun vaatteita pitää ainoastaan rituaalitilanteessa, niiden pukeminen valmistaa jo tulevaan seremoniaan. Kaavut ja mekot ovat suosittuja, mutta toisille riittää oma paljas vartalo. Mitäs sitä peittelemään. Ajan kuluessa rituaalivälineistö voi muuttua ja päivittyä. Henkilökohtaisesti tärkeistä esineistä voi tulla keskeisiä seremoniallisia työkaluja. Käytössä on esimerkiksi kelloja ja tiukuja sekä helistimiä, joita käytetään sekä merkkiäänten antamiseen että henkien kutsumiseen. Seremonialliset öljyt ja öljykannut, rummut, soittimet, rituaalisen aterian välineet ja monet muut esineet voivat olla tärkeitä esineitä. Oikean ja juuri sinulle tarkoitetun esineen kohdatessa mielen valtaa usein vahva tunne siitä, että esine on tärkeä ja merkityksellinen. Luota omaan intuitioosi!
Thuleia
Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty. Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä sivuston nimi.
|
Isoäitini
noitaveitsi |
||
|
||||