ylapalkki

 

 

 

 

Roomalaisten luontokäsitys keisariajalla

Keisariaika sijoittuu Rooman historiassa vuosille 27 eKr - 395 jKr. Roomalaisten luontokäsitys kuitenkin juonsi juurensa kauempaa historiasta. Rooman myyttiseen syntytaruun liittyy ajatus siitä, miten Rooma syntyi metsästä, suden imettäessä Romulusta ja Remusta, Rooman perustajia. Roomalaisten ajattelun taustalla olikin romantisoiva luontokäsitys, vaikkakin villi luonto oli asia, joka haluttiin kontrollin alaiseksi rakentamalla puutarhoja ja maisemaa halutun kaltaiseksi.

Roomalaisen ihannekäsitys luonnosta liittyi esteettisesti harmonisiin, hoidettuihin ympäristöihin. Tämä ryhdin ja kontrollin ihailu huokui roomalaisesta yhteiskunnassa myös muilla sektoreilla. Rooman suuri armeija oli hyvin kurinalainen ja rakensi leirinsä järjestelmällisen ruutukaavan muotoon. Hyödyllisyyden ja tarkoituksenmukaisuuden ihanne yhdistettiin myös käsitykseen arvostettavasta luonnosta. Sen rinnalla kulki ajatus siitä, että luonnon tuli tarjota ihmiselle antimia, joista nauttia.

Luonto oli osa keisariajan roomalaisten elämää niin maanviljelyksen kuin merenkäynninkin vuoksi. Roomalaiset liikkuivat paljon merellä niin kaupankäynnin kuin sodankäynninkin merkeissä. Välimeri oli vaarallinen erityisesti talvimyrskyjen aikaan ja haaksirikot olivat tavallisia. Meren haluttiin olevan suosiollinen ja luonnonvoimien rauhallisuus pyrittiin turvaamaan pyytämällä merenjumala Neptunukselta suojelusta. Roomalaiset jumalat liittyivät paljolti maanviljelykseen ja olivat erilaisten luonnonvoimien ja taivaankappaleiden personoitumia tai niiden voimien hallitsijoita. Maanviljelyksen ja vuodenkierron kautta osa roomalaisten juhlapäivistä liittyi vuoden taitekohtiin. Esimerkiksi 24. kesäkuuta juhlittiin Fors Fortunaa, keskikesää, soutamalla Tiberiä pitkin seuraamaan juhlamenoja Fortunan kunniaksi ja viettämään huviretkiä.

Puutarhat olivat roomalaisille tärkeä osa kesytettyä, ihanteellisen hallittua luontoa. Useissa yksityistaloissa oli peristyylipihaksi kutsuttu muurin ympäröimä piha, joilla kasvoi esimerkiksi ruusupensaita ja laakeripuita. Puutarhoja pyrittiin hoitamaan hyvin. Puutarhat olivatkin kaupungeissa asuvien roomalaisten oma pala lähiluontoa. Suurin osa roomalaisista asui silti maaseudulla. Peltotöitä tekivät pääasiassa orjat, joten isännät ja emännät eivät kokeneet luontoa fyysisesti töitä tekemällä peltojen ulkoilmassa.

Hyvin hoidetut pellot olivat ihanteellinen tapa muokata luontoa. Liiallista muokkaamista haluttiin kuitenkin välttää, sillä sen katsottiin olevan puuttumista jumalten valtaan. Roomalaisten muokatun ja hallitun luonnon ihannetta sääteli siis kohtuus, jossa pyrittiin huomioimaan ympäristön tuottavuus, esteettisyys ja korkeampien voimien tahto. Mukavaan ja esteettisesti arvostettuun ympäristöön liittyi myös leuto ilmasto ja maiseman tasaisuus. Tällaista maisemaa kuvattiin sanalla amoenus.

Puutarhojen ja maiseman hoidossa taustalla kantavana ajatuksena oli se, että jumalat olivat luoneet maailman ihmistä varten. Roomalaiset näkivätkin siis itsensä puutarhureina, jotka huolehtivat ympäristöstään muokkaamalla sitä. Roomalaiset uhrasivat jumalille eläimiä. Arvokas uhri oli osoitus siitä kuinka paljon ihminen jumalista välitti.

Luonnonsuojelua ja eläinaktivismia ei tunnettu samassa suhteessa kuin nykyaikana. Luonnon tuhoamista kyllä kritisoitiin, mutta toisaalta villillä luonnolla ei juurikaan nähty arvoa, vaan sen muokkaamista ihmisen tarpeisiin pidettiin suotavana. Luonnon muokkaamisen sivutuotteena kiihtyneet ongelmat, kuten eroosio, kyllä tiedostettiin. Eroosion ikävät puolet liittyivät käytännön elämän hankaloitumiseen satamien madaltuessa. Vaikka luonnonsuojelua ei käsitteenä tunnettu, niin filosofioissa luonto nousi esille myös eettisen pohdinnan kannalta. Stoalaiset uskoivat luonnon olevan tärkeä moraalinen opettaja. He näkivät ihmisen aseman olevan luonnon yläpuolella, mutta korostivat myös ihmisen vastuuta luonnon puutarhurina.

Sairaan hoitamisessa turvauduttiin jumalten apuun ja rukoiltiin esimerkiksi Asklepiusta, joka oli lääkintätaidon jumala. Apua haettiin myös luonnonhelmasta hyödyntämällä yrttihoitoja ja kasvilääkintää. Osa roomalaisista ymmärsi myös raittiin ilman merkityksen, jota arvostaen saatettiin muuttaa asumaan pois kaupungista ja lähemmäksi luontoa.

Villi luonto ja metsät aiheuttivat erilaisia tuntemuksia kuin kontrolloitu lähiluonto. Metsiä pidettiin kaupunkien suojapaikkoina, mutta vieraisiin metsiin yhdistettiin negatiivisempia piirteitä. Cornelius Tacitus kuvasi Germaniaa sanoilla "hirvittävän metsäinen tai inhottavan suoperäinen". Hallitsemattomasti upottava suo asettuikin roomalaisten kontrollintajun ulkopuolelle. Se oli upottava ja siksi turvaton paikka armeijalle edetä. Samoin isot ja oudot metsät asettivat vaikeuksia armeijan taistelumuodostelmien etenemiselle. Vaarallisuuden aspekti yhdistyi luontoon heti, kun mukana on Rooman valtakuntaa uhkaavia tekijöitä. Jos armeija ei ollut voittamaton, miten valtion kävisi? Jos edettiin liian kauas vieraisiin metsiin, olivatko omat jumalat enää mukana suojelemassa vai asustiko metsässä vieraiden kansojen jumaluuksia? Uskon, että kontrollintaju oli niin iskostettu roomalaisen psyykeeseen, että sen vaarantuminen toi heti mukanaan pelon. Siksi villi luontokin oli ristiriitainen, jopa pelottava.

Villi luonto tuskin oli itsessään tai kontrolloimattomuudessaan ainoa syy pelolle tai arvostuksen puutteelle. Villissä luonnossa henkilöityi vieras elämäntapa, barbaarius, joka oli aikamoinen vastakohta kaupunkien ja armeijan järjestykseen tottuneelle roomalaiselle. Roomalaisilla sotajoukoilla ei ollut paljoakaan tietoa kansoista, joita vastaan he sotivat ja jos nämä asuttivat metsiä ja osasivat metsäsodankäynnin, alkoi vieras vaaran aspekti leimata itse metsiäkin. Metsä oli roomalaisille kulttuurin vastakohta, joka eittämättä vaikutti metsään suhtautumiseen.

Kuitenkin ihmistä on aina kiehtonut kaikki tuntematon ja pelottava. Niin myös keisariajan roomalaista. Monet ajan tarut kertovat seikkailuista luonnon parissa ja myytit vilisevät luonnonhenkiä ja kiehtovia kesyttämättömiä paikkoja. Olivatko villin luonnon läpi uljaasti selviävät ja outoja otuksia tappavat myyttien sankarit roomalaisten tapa psyykata itseään vaikeuksien ja pelkojen voittamiseen? Vaikka tavallinen ihminen näki kaukaisen metsän pelottavana, niin sankari selvisi mistä vain jumalten siunauksella.

Thuleia

Artikkeli on ilmestynyt aiemmin muun muassa Pakanaverkko ry:n jäsenlehti Vox Paganorumissa 1/2006.

Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty. Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä sivuston nimi.

-täsmähaku
 
 
 

 

     
alapalkki