ylapalkki

 

 

 

 

Sarvipäisen jumalan evoluutio

Moni luonnonuskova määrittelee itsensä panteistiksi. Mistä tuo termi on syntynyt ja miksi se alkaa Pan-jumalan nimellä? Miten wiccan ja noitien jumalaksi päätyi sarvipäinen jumala, tuo hedelmällisyyden ja villin luonnon herra? Palataanpa parisataa vuotta Euroopan historiassa taaksepäin ja aina muinaisen Kreikan pusikoihin saakka.

Euroopan historian hämärissä voimme tutustua useampaankin sarvipäiseen jumalaan, mutta pian huomaamme heidän roolinsa olevan vaatimaton. He ovat paikallisia suojelijoita, eivätkä yleisiä villin luonnon symboleita kuten wiccan maskuliininen jumaluus.

Kahdentyyppiset sarvet

Sarvijumalten sarvet voi erotella kahteen eri tyyppiin (horns ja antlers) – suomen kielessä molemmista käytetään sanaa sarvi. Antler-sanalla kuvataan kallosta ulos kasvavia luurakenteita, jotka kasvavat yleensä sorkkajalkaiselle uroseläimelle ja tippuvat pois. Lämpimäissä maissa sarvet voivat kasvaa uudelleen usean kerran vuodessa, mutta arktiksen alueella kerran vuodessa tai harvemmin. Kasvavat sarvet ovat seksuaalisuuden, kuoleman ja jälleensyntymän vertauskuvia. Kiimassa olevat hirvaat myös taistelevat sarvilla keskenään osoittaen aggressiivisuutta ja seksuaalista kiihkoa.

Horn-tyyppisellä sarvella tarkoitetaan sarveissäikeistä muodostunutta sarvea, joka kasvaa eläimen koko elämän ajan eikä uusiudu. Tällainen sarvi on esimerkiksi sarvikuonolla. Lehmillä, vuohilla, antiloopeilla ja gaselleilla on ontto sarvi, jonka sisällä kulkee luuydin. Tämäkin sarvi on stabiili, eikä putoa tai uusiudu vuodenkierron mukaan. Horn-tyyppisillä sarvilla varustettu jumaluus edustaakin yleensä kestävyyttä, voimaa ja kuninkaallisuutta.

Pan muuttaa Brittilään

1900-luvun Britanniassa syntyneet uuspakanuuden suuntaukset, etunenässä wicca, ammensivat oppeihinsa paljon ajan yleisestä ilmapiiristä. Okkultismin kentällä vaikuttivat erityisesti 1800-luvun lopun kirjailijat ja runoilijat. Onkin ilmeistä, että juuri runoilijat kaivoivat sarvipäisen jumaluuden prototyypin eteläisiltä mailta ja nostivat sen asemaan, josta vahvistui wiccan käsitys sarvipäisestä jumalasta villin luonnon herrana.

Kotomaillaan Kreikassa Pan oli alkujaan varsin pieni ja salonkikelvoton jumaluus. Pikemmin hän oli maaseudun pusikoissa kurkkiva ivallinen kujeilija, joka ei vetänyt vertoja suurille ja palvotuille Olympoksen jumalille. Pan siirtyi kuitenkin Brittein saarten kirjallisuuteen ja kohosi pian runoilijoiden suosikiksi. Pan oli englantilaisessa kirjallisuudessa mainituin jumala 1800-1900 lukujen vaihteessa.

Pan juontuu kreikan sanasta, joka tarkoittaa ”kaikkea”. Pan symboloi Briteille englantilaista kukistuvaa maaseutua. Panin hallitsema maaseutu oli ideaali. Se edusti mystisyyttä ja tervettä luontoa vastoin kaupungin saastuttavaa kulttuuria. Maaseudun viattomuus ja kadonnut pakanuus olivat kontrastissa kristinuskon kielteisten puolien ja luonnon tuhoamisen kanssa. 1800-luvun lopulla sarvipäisen jumalan rooli luomakunnan herrana vahvistui – pois lukien ihmiset, jotka olivat katkaisseet luontosuhteensa. Osa piti Pania suojelijana, mutta toisten mielestä hän oli vaarallinen ja sotaisa.

1899 Maurice Hewlett kirjoitti novellin Pan and the Young Shepherd, jossa Pan kuvataan ensimmäistä kertaa selkeästi kaikkien luontokappaleiden (paitsi ihmisten) jumalaksi ja assosioidaan villiin luontoon siinä missä kristinusko kaupungistumiseen. Pan ei ole ihmisten jumala, koska ihmiset alitajuisesti pelkäävät häntä ja siksi kieltävät hänen olemassaolonsa. Tällä ajattelutavalla ihmiset sanoutuvat irti luontoyhteydestä ja katkaisevat luonnolliset juurensa muihin eläimiin ja kasveihin. Kirjan edetessä Pan manifestoituu esiin lausuen Minä olen Pan ja maailma on minun. Kirjan päähenkilö kokee valtavaa onnellisuuden tunnetta alkaessaan uskoa Paniin. Kirjailija Hewlett kirjoitti myöhemmin julkisuudessa pitävänsä Pania ideaalisena hahmona kuvaamaan ihmistä luonnonvoimaisessa tilassa, joka ei eroa kasvikunnasta tai eläimistä. Näin Panin nimi laajennettiin panteismin käsitteeksi, kuvaamaan koko luomakunnan pitämistä pyhänä.

Cernunnos astuu alttarille

Panista tuli pian uuspakanoiden lempijumaluus. Se muodostui arkkityypiksi, joka oli lipunut pois kreikkalaisilta juuriltaan. 1938 Margaret Murray väitti The God of the Witches -kirjassaan, että kaikki sarvipäiset jumalat olivat yksi sama miespuolinen jumaluus. Murray väitti Pania palvotun koko Euroopan alueella ja että Cernunnos olisi ollut yksi Panin monista nimistä. Myöhemmin on käynyt ilmi, että Murray valikoi lähteitään tarkoitushakuisesti ja pakotti tutkimustietonsa haluamaansa muottiin.

Pan hävisi joksikin aikaa kirjallisuudesta ja teki paluun Cernunnoksena 1930-luvulla. Cernunnos oli kelttien hedelmällisyyden, eläinten, vaurauden ja alamaailman jumala. Hänellä oli päässään hirvensarvet ja kaulassaan koriste. Hänet on usein kuvattu istumassa eläinten keskellä risti-istunnassa seurassaan pässinsarvinen käärme, susi ja uroshirvi. Vanhin tunnettu Cernunnosta esittävä kuva on 300-luvulta eaa. peräisin oleva kivipiirros Pohjois-Italiassa. Gundestrupin kattilassa kuvattu Cernunnos vertautuu monissa lähteissä harappalaiseen Pashupatiin eli Proto-Shivan figuuriin, joka on villieläinten herra 3000 eaa. Cernunnoksessa ja Shivassa onkin paljon yhteisiä piirteitä.

- Romantiikan aikana pakanallinen jumala oli unelma, joka täyttyi myöhemmin Panin noustessa maineeseen ja palvonnan kohteeksi. Jumala luotiin tarpeesta ja unelmasta, että sellainen on ollut tai sellaisen olisi pitänyt olla olemassa, professori Ronald Hutton summaa. Kirjallisuuden avulla pienestä kreikkalaisesta jumalhahmosta tuli tuhansien ihmisten mielissä tärkeä jumala.

Sarvipäinen jumala wiccassa

Margaret Murrayn esittelemä Horned God oli siis synkretistinen jumala, joka kokosi yhteen useita erilaisia sarvipäisiä jumaluuksia ja muodosti näistä yhden hahmon. Näin sai alkunsa Sarvipäisen Jumalan egregore, johon yhdistyi Cernunnos, Pan, Green Man ja Herne the Hunter sekä usea pienempi paikallinen sarvijumaluus. Tämä egregore on perusta wiccan jumalkuvalle. Wiccassa sarvipäinen jumala edustaa luonnon kiertokulkua: elämää, kuolemaa ja jälleensyntymää. Sarvipäisen metsästyksen ja villin luonnon jumalan aspekteina tai rinnalla kulkevat auringonjumala, vihreä mies (Green Man), uhrautuva ja kuoleva jumala.

Gerald Gardnerin julkisissa teksteissä sarvipäistä jumalaa kutsutaan Cernunnokseksi ja Doreen Valienten mukaan joskus nimellä Kernunno. Bricket Woodin coven käytti Valienten mukaan myös toisinaan baskilaisperäistä nimeä Janicot. Valiente kertoi uskovansa kuoleman jälkeen Sarvipäisen Jumalan kantavan sielut aliseen maailmaan tai kesämaahan, jossa hän hallitsee kuoleman ja Tuonelan herrana, kunnes sielut jatkavat matkaansa ja syntyvät uudelleen.

Gerald Gardner täsmentää The Meaning of Witchcraft -kirjassaan, että Sarvipäinen Jumala ja Jumalatar eivät suinkaan ole wiccassa ylijumalia vaan alempia jumaluuksia, joiden taustalta löytyy persoonaton ylijumala (Dryghtyn), kosminen luoja, kaiken alullepanija, ensimmäisen liikauttaja, joka on ihmismielelle liian käsittämätön konsepti hahmotettavaksi tai lähestyttäväksi. Tämän vuoksi ihmiskunnalle on annettu heimojumaluuksia omiksi kuvikseen, eli samaistuttaviksi ja ymmärrettäviksi jumaliksi. Esimerkiksi juutalaisilla oli Elohim, egyptiläisillä Isis, Horus ja Osiris, noidilla Jumalatar ja Sarvipäinen Jumala.

Wiccoilla voi Cernunnos-nimen lisäksi olla initiaatiolinjassaan kulkevia erityisiä jumalnimiä, jotka paljastetaan vain initioiduille. Ronald Hutton kertoo The Triumph of the Moon -kirjassa, että Alex Sandersin luomassa aleksandrialaisessa wiccassa Varjojen kirjassa Cernunnos-nimen tilalla on muoto Karnayna. Doreen Valiente ja Janet Farrar ovat myöhemmin epäilleet, että tämä nimi olisi väärinkuultu muoto arabialaisesta sarvipäisestä jumalasta Dhu´l Karnain. On mahdollista, että Sanders otti termin käyttöön nimikaimaltaan Aleksanteri Suurelta, joka halusi itseään kutsuttavan voitokkaasti Karnayn-nimellä.

Gardner tuumaa Herne the Hunterin legendan olevan mitä parhain säilymä vanhasta pakanallisesta luonnonuskonnosta. Onhan Hernellä sarvilla kruunattu kypärä, yhteyksiä haltijaväkeen ja suureen tammeen, joka usein liitetään Sarvipäiseen Jumalaan pyhänä puuna.

Wiccassa vuodenkiertoa juhlitaan kahdeksana sapattina, jolloin vuodenkierto nähdään ritualistisesti ja symbolisesti Jumalan ja Jumalattaren kanssakäymisen kautta. Jumala syntyy keskitalvella saattaen keväällä Jumalattaren raskaaksi ja kuollen taas syksyllä syntyäkseen keskitalvella uudelleen. Toisinaan traditionaalisessa wiccassa Jumala jaetaan vuodenpuoliskojen mukaan Tammikuninkaaksi ja Piikkipaatsamakuninkaaksi.

Sorita D´Este mainitsee myös, että Jumalan sarvien kaari muistuttaa kuunsirpistä ja kuun energiasta, vaikka yleensä Jumala yhdistetään solaarisiin voimiin. Kierteiset sarvet edustavat matkaa kohti mysteerejä. Sarvet itsessään kertovat jumalallisen ja eläimellisen yhdistymisestä, ihmisten kehityksestä historiasta kohti nykyaikaa ja voiman ammentamisesta sekä menneestä että nykyisyydestä.

Wiccan Sarvipäisen Jumalan puoliso ei suinkaan ole Brittilän maaperältä kotoisin, vaan muinaisten etruskien jumalatar Diana tai hänen tyttärensä Aradia, joka oli ensimmäinen noita maan päällä. Aradian tarina on luettavissa samannimisestä kirjasta, joka on tunnettu teos italialaisesta noituudesta eli stregasta. Kirjassa Aradian puolisona esitellään Lucifer. Lucifer ei kuitenkaan kelvannut Aradian seuraksi wiccan jumalaksi. Doreen Valiente epäilee tähän syyksi, että wiccat halusivat pitää yllä puhtoista imagoa ja erottautua kaikesta saatanallisesta, joten langennut enkeli Lucifer oli heille ”liian paksua tavaraa” ja tilalle vaihdettiin turvallisempi ja viattomampi kelttiläinen sarvipää.

Sittemmin stregassa Sarvipään nimenä on käytetty nimiä Dianus, Faunus, Cern ja Actaeon. Robert Cochranen noituusperinteessä nimenä on Tubal-Cain, joka tunnetaan Raamatussa ensimmäisenä seppänä. Sepästä johtaen jumalnimi saattaa olla myös Wayland tai Bran. Herne the Hunterin perintönä useat ryhmät käyttävät Herne-nimeä. Populaarikulttuurin pakanallisessa kirjallisuudessa tunnetuin sarvipää lienee Marion Zimmer Bradleyn Avalonin Usvat -kirjan sarvipää, jonka edustajana toimii Kuningas Arthur.

Herne the Hunter

Herne on brittiläisessä mytologiassa Windsorin metsässä liikkuva henkiolento, mystinen hahmo, jolla on peuransarvet päässään. Herne esiintyy ensimmäisen kerran kirjallisuudessa William Shakespearen näytelmässä. Shakespeare tituleeraa hahmoa hengeksi tai metsänvartijaksi, joka liikuskelee metsässä repaleisissa sarvissaan suuren tammen lähellä talvisin keskiyön aikaan. Herne the Hunterin suurta tammea on etsitty Windsorin metsistä lukemattomia kertoja. Jopa sen kantoa on yritetty kaivaa esille maasta, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Herne-nimen on toisinaan epäilty juontuvan Cernunnos-sanasta, jolloin metsänvartija olisi lainaa Galliasta. Hernessä on myös paljon piirteitä toisesta ratsastavasta jumalasta: Odinista. Onkin mahdollista, että viikingit ovat tuoneet mukanansa vaikutteita, jotka ovat jääneet elämään Britannian myytteihin. Odinin yhteys puuhun muistuttaa Hernen ja tammen läheisestä suhteesta. Herne teki lähtemättömän vaikutuksen moneen uuspakanaan 1980-luvun Robin of Sherwood TV-sarjassa, jossa hänet esitettiin pakanallisena jumalhahmona ja Robin Hoodin neuvonantajana. Vanha uskonto ja Sarvipäinen Jumaluus näyttäytyi monelle ensimmäistä kertaa positiivisessa valossa valtamediassa.

Seksuaalinen jumaluus

Sarvipäisistä jumalista puhuttaessa on hyvä huomata, että päässä olevien kahden sarven lisäksi hahmolta löytyy varsin hyvin varusteltu kolmaskin sarvi. Panista kehittyi villin luonnon jumaluuden ohella myös kielletyn ja villin seksuaalisuuden jumaluus. Hänet onkin kuvattu satyyrimaisesti kurkkimassa puun takaa fallos jykevästi koholla, viestien halusta ja hedelmällisyydestä. Wiccan jumalalla onkin tärkeä osa hedelmällisyysparin toisena osapuolena, jota symboloivat rituaaliesineissä myös feminiiniseen maljaan uppoava athame-tikari tai muodoltaan vielä fallisempi sauva.

Kielletty seksuaalisuus liittyi myös homoseksuaalisuuteen ja Panin asema homoeroottisessa kirjallisuudessa vahvistui. Brittikirjallisuudessa onkin kuvattu Panin mukanaan tuomaa luonnollista seksuaalisuutta lauseella God went out and Pan came in. 1908 Eleanor Farjeon kirjoitti Pania palvovassa runossaan näin:

The pagan in my blood, the instinct in me
That yearns back, back to nature-worship, cries
Aloud to thee ! I would stoop to kiss those feet,
Sweet white wet feet washed with the earth's first dews


Saatanat ja sapattivuohet

Baphomet on okkultistimissa tunnettu hahmo, josta tunnetuimman kuvan ranskalainen seremoniamaagikko ja okkultisti Eliphas Levi piirsi 1855. ”Sabbatic Goat” -kuvassa sarvipäinen vuohi istuu ja kuvaa harmonista kosmosta; maskuliinisen ja feminiinisen välistä tasapainoa, taivasta ja helvettiä, yötä ja päivää, makrokosmosta ja mikrokosmosta. Levin kuva toimi myöhemmin inspiraationa Rider-Waite tarot-pakan paholaiskortille, mutta tässä kortissa vuohen otsalla oleva pentagrammi käännettiin yhdelle kärjelleen. Yhdellä kärjellään seisovaa pentagrammia oli käytetty ensimmäisen kerran mustan magian symbolina 1897 La Clef de la Magie Noire -kirjassa. Vuohenpää ja kärjellään oleva pentagrammi päätyivät lopulta Church of Satanin tunnukseksi (Sigil of Baphomet) ja rekisteröidyksi tavaramerkiksi.

Baphometin kaviot kopsahtelivat myös Aleister Crowleyn maagiseen maailmaan. Theleman Gnostilaisessa Messussa hänet mainitaan seuraavasti: "And I believe in the Serpent and the Lion, Mystery of Mystery, in His name BAPHOMET." Crowley jatkaa Magick (Book 4) -kirjassaan Baphometin androgyynin olemuksen ruotimista näin:

“The Devil does not exist. It is a false name invented by the Black Brothers to imply a Unity in their ignorant muddle of dispersions. A devil who had unity would be a God... 'The Devil' is, historically, the God of any people that one personally dislikes... This serpent, SATAN, is not the enemy of Man, but He who made Gods of our race, knowing Good and Evil; He bade 'Know Thyself!' and taught Initiation. He is 'The Devil' of the Book of Thoth, and His emblem is BAPHOMET, the Androgyne who is the hieroglyph of arcane perfection... He is therefore Life, and Love. But moreover his letter is ayin, the Eye, so that he is Light; and his Zodiacal image is Capricornus, that leaping goat whose attribute is Liberty.”

1100-1700 lukujen kirjallisuudessa ja taiteessa kristillistä Saatanaa kuvattiin toisinaan puoleksi vuohenhahmoisena ja vuohensarvet päässään. Yleisemmin hänet kuvattiin kuitenkin häränsarvisena, sorkkajalkaisena, pitkäkorvaisena ja siivekkäänä. Siipien malli oli kopioitu lepakolta tai lohikäärmeeltä. Saatanalla saattoi olla myös piirteitä koiralta tai käärmeeltä, mutta ehkä yleisemmin hänet kuvattiin mustapukuisena miehenä. 1800-luvun kirjallisuudessa Kristus antoi piirteitä Panille ja Pan pukinpartoineen Saatanalle. Toisin sanoen kristillinen Saatana on saanut usein piirteitä kansanuskon jumaluudesta ja peilannut täten kristittyjen pelkoa toisesta uskonnosta ja kertonut halusta leimata toinen uskonto pahaksi ja syntiseksi.

Lisää sarvipäitä?

Sarvipäisiä jumalia ja jumalattaria löytyy maapallon historiasta satoina erilaisina variaatioina. Aihetta on myös tutkittu paljon ja siitä löytyy mielenkiintoista kirjallisuutta. Erityisen paljon sarvipäisiä jumaluuksia löytyy Egyptistä. Myös shamanismissa sarvipäisillä jumaluuksilla on ollut tärkeä rooli metsästäjä-keräilyjäkulttuurissa sekä rituaalissa shamaanin voimaa ilmentävinä sarvipäähineinä ja –kruunuina.

Lisätietoa Sarvipäisestä Jumalasta uuspakanallisessa kontekstissa tarjoaa Sorita D´Esten toimittama erinomainen kokoomateos Horns of Power.

 

Thuleia

Lähteet:
Crowley Aleister: Magick (Book 4)
Greenwood, Susan: The nature of magic
D´Este Sorita: Horns of Power
Farrar Stewart & Janet: The Witches' God - Lord of the Dance
Farrar Stewart & Janet: The Witches' bible
Hutton Ronald: The Triumph of the Moon
Hutto, Ronald: The Pagan Religions of the Ancient British Isles.
Hutton Ronald: luento, Åbo Akademi 11.4.2006
Murray Margaret: The God of the Witches
Valiente Doreen: The Rebirth of Witchcraft

Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty. Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä sivuston nimi.

-täsmähaku
 
 
 


Cernunnoksen kuva Tanskasta
löydetyssä Gundestrupin kattilassa.


Veistos Sarvipäisestä Jumalasta
(Museum of Witchcraft, Cornwall)


Herne The Hunter


Herne The Hunter
Robin of Sherwood TV-sarja


Sabbatic Goat - Baphomet
Eliphas Levi 1855

     
alapalkki