|
Sateen pitelyä ja ilmojen hallintaa Kappas, näyttää keräävän sadepilviä tuonne taivaanrantaan. Ehtiiköhän kalaverkot käydä kokemassa, vai pitäisikö tehdä vähän magiaa ja pidätellä sadetta? saattanee Seppo Shamaani pohtia partaansa sukien. Suomalaisen shamaanit, noidat ja tietäjät ovat kautta aikain profiloituneet nimenomaan sateen pidättäjinä ja tuulen sitojina tai nostattajina. Silti sanoisin, että luonnon kiertokulkuun kannattaa puuttua mahdollisimman harvoin. Ennen sääkartan sorvailua kannattaa pohtia seuraavia asioita: Mikä on luonnon tila tällä hetkellä. Oikein kuivina kesäviikkoina luonto janoaa sadetta. Olisi itsekästä pyytää kuivaa poutasäätä omille lomapäiville. Mielummin ajatellaan yhteistä hyvää; nyt luonto tarvitsee sadetta, joten mielummin antaa sataa kuin porottaa. Tarpeen tärkeys ja puuttumisen määrä. Kylään on tulossa vieraita aterioimaan ja ahvenet olisi saatava pannulle. Kaatosade vihmoo järvellä ja oma flunssainen olotila ei kestäisi hartioiden kastumista ja kosteaa tuulta. Jos tarve tuntuu todelliselta, voi sateeseen puuttua lempeästi; ohjataan sadepilviin aukko järven kohdalle vain siksi aikaa, että käydään kokemassa verkot, mutta ei tehdä aurinkotanssia ja lopeteta sadetta kokonaan. Tämän vinkin sain kokeneelta noitanaiselta Shamaaniseuran tapahtumassa. Todellista viisautta ja taitoa! Jos et ole ihan varma siitä, onko sateen ohjaaminen tai pitely soveliasta, voit kysyä asiaa ilman haltijoilta riimuilla, rummulla tai muulla osaamallasi keinolla. Rumpumatkan kevyen transsin aikana voi olla neuvonpidossa sadepilvien kanssa ja tunnustella onko vastaus kyllä vai ei. Kokenut shamanismin harjoittaja pystyy kyllä sisimmässään erottamaan oikean vastauksen. Oma kokemukseni Olen pidellyt sadepilviä tahdonvoimalla esimerkiksi silloin, kun minulla on ollut rajattu aika kerätä pensaista ylikypsät viinimarjat talteen vanhukselle, joka ei itse enää jaksanut kerätä marjoja mehua varten. Mehulla hän ylläpiti heikkoa terveyttään, joten koin marjojen keräämisen tärkeäksi auttamiseksi. Sateen pidättely tuntisen ajan ei ollut itsekästä, mutta auttoi marjojen keräämisessä ja vanhus oli iloinen pitkään. Sateen pidättely tahdonvoimalla voi olla raskasta. Saatuani viimeisen marjaämpärin täyteen, huoahdin syvään ja päästin tahtoni sitomasta sadetta. Koko olemukseni keventyi ja kun otin kymmenen askelta marjapensailta ovelle, iski taivaalta kuohuva kaatosae juuri, kun kumisaappaani tavoitti kynnyksen. Ja sadetta tulikin kovalla tohinalla koko viikonlopun ajan. Muuten en ole juuri sadetta pidellyt tai ohjaillut, ellei tarve ole ollut erityisen suuri ja tilanne lyhytaikainen. Miten sadetta pidellään? Mainitsemani Tahdonvoiman lisäksi suomalaisilla tietäjillä on runsaasti syntysanoja ja loitsuja, joiden avulla tietäjä menee sateen syntyjuurille, saa sanan valtaa ja mahtia, joilla hän voi saada luonnonvoiman hallintaansa. Rumpumatkan aikana sateen voi käydä tekemässä ylisessä tai keskisessä maailmassa ja manifestoida sen tähän todellisuuteen. Eräs keino on käyttää
maagista tekniikkaa, jossa maagikko muuttuu sadepilveksi,
eli visualisoi itsensä sadepilveksi maiseman ylle ja antaa oman
energiansa olla lomittain pilven energian kanssa. Silloin sateen kanssa
voi pitää neuvonpitoa tai pilviä voi ohjata suoraan
taivaalla. Shamaanilla voi olla pihalla myös toteemimainen maailmanpuu,
jonka latvaan hän käy tarpeen tullen kiinnittämässä
asiaansa vihityn talismaanin, esimerkiksi auringon,
joka houkuttelee sadepilvet väistymään tai helisevät
tiu´ut, joiden avulla hän houkuttelee sadetta kuivana aikana. Olkaamme kiitollisia kaikenlaisista ilmoista ja toivokaamme, ettei ihmisen maapallolle aiheuttama tuho aiheuta ilmastonmuutosta, joka suistaa luonnonkin syöksykierteeseen, jota sen omat voimat eivät riitä korjaamaan. Thuleia Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty. Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä sivuston nimi.
|
|||
|
||||