ylapalkki

 

 

 

 

Shamanismia ennen ja nyt

Shamanismi on maailman vanhin henkinen maailmankuva. Pitkän historian varrella se on kokenut muutoksen vanhakantaisesta metsästäjä-keräilijäkulttuurin kulttuuris-uskonnollisesta shamanismista kohti nykyajan uusshamanismia, jossa shamanismi voi olla pelkkä tekniikka tai psykologian jatke. On hyvä muistaa, että moninaiset muodot elävät rinnakkain nykypäivänä. Nykyään harjoitetaan yhä vanhakantaista heimoshamanismia ja sen rinnalla shamanismin moderneja sovelluksia.

Uskonto vai tekniikka?

Mircea Eliade määrittelee shamanismin uskonnolliseksi ilmiöksi ja arkaaiseksi ekstaasitekniikaksi. Metsästäjä-keräilijäkulttuurin aikaan heimokielissä ei ollut käsitettä kuvaamaan uskontoa. Saamelaisiltakin tämä sana puuttui, sillä shamanismi oli osa maailmankuvan kokonaisuutta, eikä sitä voinut erottaa muusta kulttuurista. Shamanismin rinnalla on elänyt animismi; usko siihen, että kaikella olevaisella on elävä henki ja panteismi; usko siihen, että koko universumi on pyhä.

Shamanismiin liittyy maailmankuvallisia seikkoja, jotka ovat selkeän uskonnollisia. Näitä ovat esimerkiksi usko jälleensyntymiseen sekä vahva usko näkymättömiin henkimaailman todellisuuksiin, jotka ovat shamaanin silmissä näkyviä, kokemuksellisesti havaittavia ja todellisia. Yleisiä teemoja ovat myös maailmankaikkeuden tukipilarina ja kosmoksen tasojen yhdistäjänä toimiva maailmanpuu (maailmanpilari tai maailman keskusvuori) sekä ajatus tärkeistä virroista, joiden symboliikassa vesi liittyy elämän kiertokulkuun. Ihmisen kuollessa ruumis lipuu tuonelan virtaan. Virrassa ruumis kulkee aikansa puhdistuen, kunnes itse joki alkaa näyttää kirkkaammalta ja muuttuu lopulta elämänvirraksi, josta kaikki elämä saa alkunsa.

Nykyään shamanismia harjoitetaan sekä uskonnollisesti että pelkkänä psykologisena tekniikkana. Esimerkiksi Johannes Setälän suomalaisessa shamanismissa jumalusko kytkeytyy ritualistiikkaan. Monelle shamanismin harjoittajalle shamanistinen maailmankuva on osa omaa luonnonuskoa. Silti näistäkin harjoittajista vain harvalla on syvä shamaanin kutsumus ja pyrkimys tulla shamaaniksi. Olen käyttänyt joskus heistä shamaanista erottavaa termiä shamanisti. Uusshamanismissa shamanistisia tekniikoita voi harjoittaa kuitenkin myös uskonnollisuudesta irrallallaan, metodeina. Tällöin shamanismi on tekniikka, joka toimii minkä tahansa maailmankatsomuksen päällä. Maailmalla on niin ortodoksi-kristittyjä shamaaneja kuin buddhalaisia shamanismin harjoittajia. Michael Harnerin luoma ydinshamanismin suuntaus opettaa shamanismia tekniikkana, johon on koottu ydin ja keskeinen sisältö maailman eri shamanismiperinteistä.


Shamaani vai tietäjä?

Shamaani on näkijä, jolla on kyky vajota transsiin eli muuntuneeseen tajunnantilaan, jolloin arkitajunta ja tietoisuus tästä maailmasta väistyy ja shamaani voi erottaa osan itsestään (vapaasielun) tahtonsa avulla henkimatkalle. Shamaani hakee tietoa, toimii välittäjänä ja hoitaa sielua. Shamanismi syntyi metsästäjä-keräilijäkulttuurin aikaan, jolloin shamaanin funktio oli olla kokoava voima. Hän paikallisti riistan kulkupaikat ja varmisti yhteisölleen ravinnon ja tasapainotti jumalmaailman ja ihmisten maailman tapahtumia. Shamaanin työ perustui siihen, että hän oli yhteydessä henkimaailmaan.

Tietäjälaitos syntyi kulttuurin murroksessa maanviljelysyhteiskuntaan siirryttäessä. Peltojen tuodessa leivän pöytään elämän epävarmuus väheni. Enää ei oltu riippuvaisia riistasta, vaan säiden hallinnasta ja viljan kasvamisesta. Shamaanius muuttui tietäjälaitokseksi. Tietäjä opetteli valtavan määrän kansanrunoudestamme tuttuja syntysanoja, loitsuja ja mahtilauseita, joiden sanan voimalla hän hallitsi elämänpiiriä. Hän siis tiesi paljon, mutta matkaaminen henkimaailmaan alkoi käydä harvinaisemmaksi.

Shamaanirumpujen kehitys Skandinaviassa

Skandinaviassa on säilynyt n. 70 shamaanirumpua, jotka ruotsalainen etnografi Ernst Manker taltioi. Näistä kolme on Suomen alueelta: kaksi Kemin Lapista, yksi Utsjoelta. Tätä vanhemmat rummut ovat valitettavasti tuhoutuneet Kööpenhaminan museon tulipalossa 1700-luvun lopussa. Tässä palossa tuhoutui monta sataa rumpua, joista valtaosa oli Suomen alueelta kerättyjä. Suomalaissa ja muissa vanhimmissa rummuissa on kolmijakoinen maailmankuva. Rumpukalvo on jaettu kolmeen osaan:

Ylinen: Jumalten ja valoisten henkien maailma
Keskinen: Maallisen maailman henkinen puoli
Alinen: Esi-isien, voimaeläinten ja tuonelan jumalten maailma (saivot)

Norjalaiset ja ruotsalaiset rummut olivat yleensä heliosentrisiä, eli niihin oli kuvattu aurinko keskelle rummun kalvoa. Kolmas rumputyyppi oli edellisten fuusioituma; rumpukalvolla oli kolmijakoisen maailmankuvan lisäksi keskiössä aurinko.
Nuorimmissa rummuissa henkimaailman kartan tilalle alkoi vaihtua enemmän arkielämää koskettavia maisemia. Ylinen, keskinen ja alinen saattoivatkin piirtyä Norjaksi, Ruotsiksi ja Suomeksi. Rummusta löytyi myös poroja, lähin kirkko, kyläläisiä ja muita maallisia symboleita. Tällaisella rummulla saattoi hyvin konkreettisesti ennustaa tulevaa ja transsimatkan sijaan selvittää rumpukalvolla hyppivällä metallisella tai luisella arvalla, mihin suuntaan porot kulkevat tai kenen luo pappi on tulossa vierailulle. Rumpukalvon kehää kiertää joissakin rummussa kalenteri, johon tapahtumia voidaan sijoittaa ajallisesti.

Rummuissa on siis havaittavissa kehityskaari; vanhimmat rummut ovat olleen henkimaailman karttoja, joiden avulla vaivuttiin transsiin ja shamaani haki tietoa henkimaailmasta. Nuoremmissa rummuissa kuvasto maallistui ja rumpujen funktio muuttui ennustamiseksi, eli transsin oheen/paikalle tuli kevyempi näkemisen muoto.
Nykyään rumpujen kuvitus vaihtelee. Jotkut haluavat tehdä rummustaan vanhaa perinnettä mukaillen maailmankuvan kartan. Toiset antavat rummun hengen kertoa kuvituksen tarpeesta; rummut voivat jäädä kuviotta, niihin voi syntyä spontaaneja kuvioita tai yksi/useampi piirros vaikkapa omasta voimaeläimestä tai muusta tärkeästä symbolista. Rummun ulkokalvo on rummun julkinen puoli, jonka kuvitus on suunnattu yleisölle. Rummun sisältä löytyy salattu puoli omine kuvioineen, voimaesineineen ja okkultisine merkityksineen.


Jokainen ihminen on elämänpuu


Yllä olevassa kuvarivissä oikealla on tengristinen shamaanirumpu. Tengrismin harjoittajia on esimerkiksi Tuvassa Venäjällä. Tengrismillä tarkoitetaan yleisesti myös mongolialaista shamanismia. Tengristien rummuista on havaittavissa, että on varsin vanha ajatus yhdistää ihmishahmo ja maailmanpuu eli maailman keskusakseli. Rummun keskellä on keskuspilarina ylijumala Tengri, jonka silminä ylisessä maailmassa ovat aurinko ja kuu. Kädet rajaavat keskisen maailman ja jalkojen alapuolella on alinen.

Tengri on ensimmäinen shamaani, hänen kehonsa yhdistää maailman tasot, kuten vasemmanpuoleisessa kuvassa skandinaavisen mytologian maailmanpuu. Nykyään on yleistä törmätä ajatukseen, että jokainen shamaani (ja myös jokainen ihminen) on oman universuminsa keskuspilari. Ihminen on kuin maailmanpuu, jonka jalat ovat juurevasti mullassa, keho tässä maailmassa ja pää ajatuksineen levittäytyy yliseen maailmaan kohti loogista ajattelua ja unennäköä, pyhyyttä ja henkimaailmaa.

Tätä ajatusmallia tukee intialainen näkemys, jossa kehon energiakeskukset sijaitsevat ihmisessä horisontaalisessa tasossa ja kundaliinivoima nousee sekä laskee ihmisen keskellä kuin puunrunkoa pitkin. Intialainen chakrajärjestelmä on tullut tutuksi monelle shamanismin harjoittajalle energiahoitojen sekä joogaperinteen myötä. Jooga ja meditointi tukevatkin monen shamanistin harjoituksia. Tengrismin rumpu henkii maagista ajatusta: As above, so below – niin ylhäällä kuin alhaalla. Mikrokosmos kuvastaa makrokosmosta, jokainen on oman kohtalonsa herra ja voi omilla teoillaan muokata omaa maailmankaikkeuttaan.

Makrokosmos on pienoiskoossa myös metsästäjä-keräilijäkansan asumuksissa: jurtassa, kodassa ja tiipiissä, joissa teltan keskussalko edustaa maailman keskuspilaria. Kolmijakoisista kodeista ja niiden nykysovelluksista voit lukea lisää Lehto ry:n sivuilta.

Mihin shamanismista haetaan apua?

Metsästäjä-keräilijät kysyivät shamaanilta missä riistaeläimet kulkevat tai etsivät syitä sairauteen ja epäonneen. Siperiassa shamaanit ohjasivat kuolleiden henget turvallisesti tuonpuoleiseen elämään. Syitä sairauteen tai epäonnistumisen kierteisiin tiedustellaan shamaanilta yhä tänä päivänä. Riistaeläinten jäljitys on vaihtunut sopivan työn ja koulutuksen setvimiseen. Hedelmällisyys- ja rakkausasioita shamaaneilta on udeltu varmasti kautta aikain.

Entä ihmiset, jotka itse harjoittavat shamanismia tai tulevat kursseille opiskelemaan shamanismia? Shamanismi tarjoaa kokonaisvaltaisen maailmankuvan ja luontoyhteyden, sekä yhteyden omaan sisimpään. Shamanismikurssille tuleva ei halua, että opettaja-shamaani ratkaisee hänen kaikki ongelmansa, vaan ihmiset haluavat opetalla itse hakemaan apua. Shamanismi on järjestelmä, jonka avulla he luotaavat henkimaailmaa, ympäröiviä todellisuuksia, muuntuneita tajunnantiloja ja omaa piilotajuntaa.

Shamanismin kursseilla tähdennetään aktiivista roolia shamanismin harjoittamisessa. Rumpumatkalle mentäessä ihmisen on muotoiltava kysymys aktivoiden itsensä ratkaisevaan rooliin: Mitä minä voin tehdä löytääkseni sopivan työpaikan? Miten voisin edistää rakkauden tulemista elämääni? Shamaani pyrkää ohjaamaan opiskelijaa niin, että tämä ottaa aiempaa paremmin vastuun elämästään. Usein ihmisen on katsottava elämäänsä realistisesti ja tehtävä paljon muutoksia tässä todellisuudessa ja elämä alkaa luistaa paremmin. Henkimaailman apua haetaan vasta, kun kaikki voitava mundaanissa maailmassa on tehty. Jos ihminen kärsii jatkuvasta päänsärystä, selvitetään siihen johtavat fyysiset ja psyykkiset syyt, aletaan venytellä, vähennetään stressiä ja lopetetaan tupakointi – ja jos nämä keinot eivät tehoa, tutkitaan asiaa myös shamanistisessa istunnossa. Toki isoissa ongelmissa voidaan toimia usealla tasolla yhtä aikaa.

Vastuun ottaminen omasta elämästä tarkoittaa heräämistä unesta ja sokeasta kohtalouskosta. Asiat eivät vain tapahdu minulle, vaan voin aktiivisesti itse vaikuttaa elämään joka päivä, joka hetki. Tällä ajattelumallilla ajetaan takaa vastuussa ja etiikassa kasvamisen lisäksi henkilön Todellisen Tahdon löytymistä. Maagikko Aleister Crowley tarkoitti todellisella tahdolla (Thelema) sitä perustavanlaatuista elämäntehtävää ja maagista työtä, joka jokaisella ihmisellä on johtotähtenään läpi elämän. Todellinen tahto ei voi olla ristiriidassa muiden ihmisten todellisen tahdon kanssa, joten se johtaa harmoniaan erottaen ihmisen hetkellisistä mielihaluista ja ailahteluista, jotka tulevat ja menevät tunnetilojen mukana.

Shamanismista kiinnostuneet ovat lähes poikkeuksetta kiinnostuneet selvittämään heti aluksi voimaeläimensä. Voimaeläin on terminä kiehtova ja kiinnostava. Voimaeläin tai henkiopas on ihmisen oman voiman edustaja henkimaailman tasoilla, joten on luonnollista kiinnostua siitä – onhan se uusi ja tutkimaton pala itseä. Voimaeläin haetaan henkimatkalla käyttäen voimakasta intentiota. Ihmisille voi tulla yllätyksenä, että eläin onkin joku muu kuin mitä he olivat etukäteen ajatelleet. Monelle käy kärsivällisyysharjoituksesta, että he eivät löydä voimaeläintä heti. Nykyihminen ottaa raskaasti sen, että hän ei osaakaan shamaanimatkata automaattisesti ja sen opettelu voi vaatia aikaa. Moni on tottunut saamaan haluamansa heti ja menettää kärsivällisyytensä, kun selviää, että shamanistisen näkemisen opiskelu voi viedä kuukausia tai vaikka vuosia. Joku voi todeta, että tämä ei ollutkaan mun juttu, kun ilmenee, että hänen pitäisi opiskella shamanistisia tekniikoita säännöllisillä harjoituksilla odottaen oman kehityksen verkkaisia askelia.


Transsimetodit

Shamanistinen transsi eroaa muista transsitiloista siten, että se on ritualistinen matka henkimaailmaan. Shamaani kutsuu ennen rituaalia suojelevat henget paikalle. Usein kutsutaan myös ilmansuuntien neljännekset: neljä elementtiä tai neljä tuulta. Shamanistinen transsi on muuntunut tajunnantila, joka mahdollistaa eräänlaisen valoisan unennäön ja matkan toisiin todellisuuksiin. Shamaani voi vaipua transsiin täysin ilman välineistöä, harjoittamalla mieltään. Tämän tavan opin itse nuorena kaikista ensimmäisenä, sillä minulla oli luontainen taipumus näkemiseen, enkä tiennyt teini-ikäisenä, mistä olisin rummun hankkinut.

Rumpu on yleisin rituaaliväline. Se muuttaa aivoaaltoja theta-taajuudelle eli samalle taajuudelle unennäkemisen kanssa. Rummun ääni vaivuttaa siis ihmisen transsiin. Rummulla on oma henki, ja se voi toimia shamaanin apuhenkien kotipaikkana. Rummun ulkokalvolle on ennen piirretty shamanistisen maailmankuvan kartta – nykyään kuvitus on monimuotoisempaa.

Helistin on henkien kutsuja. Se resonoi korkeampiin osiin aivoissa kuin rumpu. Helistin myös vetää rituaalin alussa huomion ja keskittymisen puoleensa. Helistimellä voi skannata ja hoitaa ihmisen henkikehoa. Suitsuke toimii puhdistajana ja kantaa rukouksia henkimaailmaan. Tuli tuo auringon ja elämänvoiman rituaalitilaan, se uudistaa ja lämmittää.

Shamanistiseen transsiin on käytetty kautta aikain myös tanssia, liikettä, laulua ja joikaamista, keinumista, tärinää ja jopa puuhun kiipeämistä. Alla olevassa kuvassa alarivissä keskellä näkyy vanha propagandahenkinen piirros lappilaisesta shamaanista. Piirroskuva näyttää shamaanin ensin lyömässä rumpua polvikeinunta-asennossa, jonka voimakas liike yhdistettynä rummutukseen saa aikaan syvän transsitilan. Piiroskuva etenee sarjakuvamaisesti; seuraavaksi kuva näyttää shamaanin kaatuneen transsitilassa eli langenneen loveen.

1900-luvulla n. 30 % shamanistisissa yhteisöissä on käytetty transsitilan saavuttamiseksi hallusinogeenisiä kasveja, kuten sieniä ja kaktuksia. Nykyään korostetaan yleensä päihteetöntä shamanismia ja pidättäydytään hallusinogeeneista, sillä rummun ääni luo transsitilan turvallisemmin. Intiaanikansoilla suhde huumaaviin kasveihin oli erilainen – niitä ei otettu sekoittamaan päätä, vaan pyydettiin kasvin henkeä auttamaan transsimatkalla.

Shamanismin moderneja sovelluksia ovat muun muassa kaupunkishamanismi ja teknoshamanismi, joissa transsitilaan käydään psykedeelisen musiikin avulla tai käyttämällä mitä mielikuvituksellisimpia esineitä monotonisen äänen aiheuttamiseen. Aivoaaltogeneraattori tai rytmikäs valoshow toimivat vanhasta poikkeavina metodeina. Nämä shamanismin muodot ovat tuoneet shamanismin pois metsästä ja erämaasta, keskelle monen nykyihmisen elinympäristöä. Kaupunkishamanismissa käytetään hyväksi modernia miljöötä etsien voimapaikat ja pelkojen kohtaamiseen sopivat harjoitusareenat ihmisen rakentamasta kaupunkimaisemasta. Ritualistiikka on näissä konteksteissa uudistunut huomattavasti ja shamanismiin voidaan yhdistää modernia rituaalimagiaa, kaaosmagiaa ja seremoniallista magiaa.

Vaikka nykypäivänä keskivertoihminen on vieraantunut luonnon vuodenkierrosta ja siirtynyt seuraamaan kvartaalitaloutta, on monella shamanismin harjoittajalla halu elää integroituen vuodenkierron luontaiseen rytmiin. Vanha kylvövuosi on ehkä muuttunut metaforaksi ihmisen henkiselle kasvulle, sen uudelle sadolle ja vanhan korjaamiselle. Tai sitten nyky-shamaani asustaa maalla ja viljelee itse. Vuoden taitekohtina palautetaan vanhoja rituaaleja henkimaailmasta – eli aina ei luoda uutta ja modernia miettien miten voisi uusiutua. Kuunnellaan henkimaailmaa, ammennetaan koeteltua viisautta ja kuljetaan vuodenaikojen läpi tuoden rituaaleilla tasapainoa, viisautta ja tukea luonnon kasvulle.

Shamanistinen aikakäsitys on syklinen. Vanhaa ja uutta ei ole lineaarisesti. Uusi ei tarkoita automaattisesti kehittymistä ja parempaa. Vanha voi olla lähempänä kuin uusi, sillä shamaanimatkalla voi matkata menneeseen tutkien ja palauttaen siellä olevaa tietoa. Kuulostaako ihmeelliseltä? Niin ehkä toisen laidan shamanismin harjoittajienkin mielestä, sillä mainitsinhan, että shamanismin kenttä on hyvin monimuotoinen. Siinä missä toinen uskoo henkiin ja kokee ne todellisiksi persoonallisen kommunikaation kautta, saattaa joku toinen olla rationaalinen, ateistinen ja skeptinen ja lähestyä shamanismia psykologisesti.


Transsin tasoja

Vanhakantaisen shamanismin kuvaukset kertovat, että shamaanin vajotessa transsiin hänen henkensä jättää kehon. Ruumis jää hengettömänä lojumaan lattialle ja shamaanin henki kohoaa toisiin maailmoihin. Tätä metodia kutsutaan sielun irtautumiseksi ruumiista (OBE) ja vanhakantaisessa sielukäsityksessä se merkitsi shamaanin vapaasielun irtautumista transsimatkalle, kun hänen henkisielunsa jäi ylläpitämään tiedotonta kehoa. Tietoisuus kulki siis vapaasielun mukana ja shamaanin tietoisuus omasta kehosta katosi.

Tällaisessa transsissa on siis kyse sielun osan irtoamisesta shamaanin ruumiista. Tämä transsin muoto on vaativa ja harvinainenkin. Se edellyttää vankkaa kokemusta, vahvaa omaa voimaa ja väkeä, sekä pitkää valmistautumista esimerkiksi paaston ja puhdistumisen avulla. Kaikille tätä herkkyyttä ja kykyä ei tule edes pitkällä harjoittelemisella. Nykyään suositaan kevyempiä transsin muotoja, joissa tietoisuus ei lähde kokonaan kehosta pois, vaan tietoisuus omasta ruumiista säilyy ainakin osittain. Ydinshamanismille tyypillisissä rumpupiireissä käytetään selinmakuuasentoa ja rummutus on verrattain lyhyt. Transsin taso vaihtelee rumpupiireissä omien havaintojeni mukaan kevyistä mielikuvamatkoista keskisyviin transseihin.

Jotkut harjoittajat kokevat, että heidän tietoisuutensa ei lähde transsin aikana ollenkaan kehon ulkopuolelle tai henkimaailmaan. He ymmärtävät rummutuksen vaivuttavan heidät syvälle omaan alitajuntaan, tutkimaan oman mielen salattuja sopukoita. Tai kohoamaan yhteyteen oman yliminän (Holy Guardian Angel) kanssa. Itseensä vajoava voi ajatella shamanistis-maagisen ajatustavan mukaan olevansa mikrokosmos, jonka kartoittamalla hän kartoittaa myös makrokosmoksen koko laajaa karttaa.

Shamanismille on tyypillistä tietoisuuden poistuminen kehosta tai tiedonhaku muualta. Shamaanin oma keho ei ole tapahtumien keskipiste, kuten usein esimerkiksi voodoo-sukuisissa uskonnoissa, jossa voodoon harjoittaja possessoituu eli henki laskeutuu ihmiseen syrjäyttäen kokonaan tämän tietoisuuden. Shamaani voi toki käyttää omaa intentiotaan ja muuttua matkalla voimaeläimeksi tai apueläimeksi, ottaen tämän muodon. Yleensä shamaanin oma tietoisuus säilyy taustalla, eikä eläin ota häntä kokonaan valtaansa. Shamaani siis ohjaa tapahtumaa eikä anna hengen vallata itseään kontrolloimattomasti.

Nykyaika shamaanimatkan kuvastossa

Shamanismi on sidoksissa kulttuuriin ainakin harjoittajan tapojen, uskomusten ja symboliikkakuvaston kautta. Tämä on tuonut mielenkiintoisia lisukkeita nyky-shamanistin henkimatkan kuvastoon. Siinä missä vanhoina aikoina siperialainen shamaani sai voimaeläimekseen suden, karhun tai muun elinpiirinsä arktisen eläimen, saattaa nykyajan shamanistin voimaeläimeksi tupsahtaa jaguaari tai jättiläismäinen eksoottinen kala. Elinpiirimme on laajentunut television, kirjojen ja internetin välityksellä kattamaan koko maapallon.

Tekninen kehitys on hiipinyt myös shamanistisiin maailmoihin. Olen parikin kertaa muuttunut matkalla autoksi ja bensatankkiini on tungettu sellaista ruokaa, jonka olen päätellyt olevan vinkki ruokavaliomuutoksen tarpeellisuudesta. Ylisessä kotkan on saattanut korvata Hornet-lentokone ja kovassa kiireessä saatetaan vaihtaa hevonen formula-autoon. Ylisen opastajien joukossa on vilahtanut Gandalfia ja Mikki Hiirtä. Liekö tämä kuvasto silti vähemmistössä, sillä ihmiset kuvaavat toisia todellisuuksia valtaosin aika vanhankantaisina.

Psykologian käsitteistö on avannut shamanistiselle parantamiselle uusia selitysmalleja. Esimerkiksi shamanismissa kautta aikojen hyvin tärkeällä sijalla ollut sielunpalautus aukeaa tavalliselle ihmiselle helpommin, kun asiaa kuvaa psykologian ilmiöiden kautta.

Shamanismin opiskelu

Shamanistisissa kulttuureissa on ollut perinteisesti vallalla kaksi oppimistapaa. Shamaani on valinnut oppilaan, jonka hän on kouluttanut jatkamaan tehtävässä. Joissakin maissa on arvostettu erityisen paljon henkien valitsemaa shamaania, jotka ovat voineet olla kokonaan luonnon kasvattamia ja henkimaailman kouluttamia. Shamaanin kutsumus on harvinainen ja hyvin haastava. Shamaanin peruskoulutus on perinteisesti voinut kestää 7-20 vuotta.

Näiden opetusmuotojen rinnalla on nykyään kurssimuotoista tiivistä opiskelua, joka antaa valmiuksia jatkaa harjoittelua itsenäisesti. Opettajiin ollaan yhteydessä kasvotusten, mutta myös internetin ja puhelimen välityksellä. Shamanismista on julkaistu runsaasti kirjallisuutta, joiden avulla oma tietous pääsee karttumaan kätevästi. Shamanismia ei voi kuitenkaan oppia pelkästään kirjoista tai toisen sanojen välityksellä – se täytyy pistää käytäntöön shamanistisilla harjoituksilla.

Shamaani on kautta aikain ollut yhteisössä tärkeä toimija. On sanottu, että shamaania ei voi olla ilman taustayhteisöä. Kyläyhteisöjen lisäksi nykyään on kaupunginosayhteisöjä, tuttavapiirien muodostamia kokonaisuuksia, shamanistisia yhdistyksiä, jopa Facebook-ryhmien muodostamia yhteisöjä. Shamaanin apua voi pyytää Skypellä, jos omassa kylässä ei asusta shamaania.

Shamanistiset yhteisöt kokevat tällä hetkellä renesanssia. Norjassa virallistettiin ensimmäinen shamanistinen uskonnollinen yhdyskunta vuonna 2012. Varangerissa onkin paljon yhdyskunnan kokoamia shamaaneita. Myös saamelainen shamanismi kokee hiljaista nousua, kun suvut uskaltavat jutella kauan salatuista ja vaietuista perinteistä. Suomessa shamanismitoimintaa edistävät muun muassa Shamaaniseura ry, Lehto – Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry, Suomalaisen shamanismin keskus sekä Neljä Tuulta ry

Etiikan muuttuminen

Shamanismi on muuttunut aikojen saatossa eettisemmäksi. Tämä on epäilemättä sidoksissa yleiseen kulttuurin muuttumiseen; kostaminen ei ole hyväksyttyä. Jos naapuri varastaa lehmäsi, menet ehkä mielummin neuvottelemaan asiasta virkavallan kanssa etkä nostata shamanistisen keinoin karhua naapurisi karjan kimppuun. Shamanistisessa parantamisessa korostetaan nykyään sitä, että tietyn henkilön parantamiseen pitää olla aina lupa. Toisen asioihin ei saa puuttua ilman lupaa.

Toisaalta menneen ajan kertomukset antavat ymmärtää, että shamaanin on täytynyt olla eettisesti moitteeton. Henkimatkan koetukset ovat vaatineet puhtaan sielun, ahneus tai vilpillisyys saattoivat johtaa kuolemaan. Henkimatkan valmistelu on esimerkiksi Väli-Amerikassa huichol-kansan parissa vaatinut shamaanilta vuoden hedelmäpaaston ja seksistä pidättäytymisen.


Summa Summarum

Aikojen saatossa shamanismi on avautunut laajemmalle yleisölle. Se on muuttunut pelkästään vihittyjen shamaanien osaamisalueesta tekniikaksi, jota kuka tahansa voi opiskella ja harjoittaa. Shamaanirumpua käytetään transsimatkan lisäksi nykyään rumpurentoutuksissa ja meditaatioissa. Shamanismi on ammentanut itseensä länsimaisista ja itämaisista magiaperinteistä ja alkanut toimia maagisena itsetutkiskelun välineenä sekä työkaluna.

Shamanismin perinteiset arvot ovat kuitenkin säilyneet ajasta aikaan. Asiansa osaava shamaani on sielunhoidon ekspertti, joka osaa palauttaa rikkoutuneen sielun takaisin ehjäksi. Shamaani kulkee maailmojen välissä ja taitaa maailmojen tasapainottamisen taidon. Hän kulkee erämaassa nähden eläinten kultaisina hehkuvat henkikehot ja osaa parantaa ihmisiä ja eläimiä tätä elämänvoimaa liikuttamalla.

Thuleia

Artikkeli pohjautuu”Shamanismi ennen ja nyt” - luentooni
Helsingin yliopistolla 14.11.2012


Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty. Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä sivuston nimi.

-täsmähaku
 
 
 


     
alapalkki