Sielunpalautus eheyttää

Shamanistissa kulttuureissa ajatellaan, että sielun katoaminen (soul loss) on syynä vakaviin sairauksiin, jotka oireilevat mielen ongelmina, tyhjyyden tunteena ja fyysisinä sairauksina. Kadonnut sielunpala jättää ihmiseen tyhjiön, joka voi korvautua sairaudella. Shamaanin vaativa tehtävä on poistaa ihmiskehosta mahdollinen tunkeutuja, jäljittää sielunpala henkimaailmoista ja tuoda se takaisin osaksi ihmistä. Eheytynyt ihminen aloittaa sen jälkeen oman prosessinsa opetellen elämään kokonaisena ja terveenä.

Miksi sielu hajoaa?

Osa ihmisen sielua voi vetäytyä pois kehosta trauman seurauksena. Sielunpala saattaa säikähtää auton liukuessa kolaripaikalla kohti murskaavaa kalliota tai oppia katoamaan paikalta säännöllisen hyväksikäytön hetkellä. Siperian historialliset kertomukset kertovat pahantahtoisista shamaaneista, jotka veivät naapuriheimolta sielunpaloja kasvattaakseen omaa mahtia. Sielunpala saattaa kadota nykymaailmassakin toisen ihmisen vuoksi; pitkään jatkuneessa vinoutuneessa ihmissuhteessa henkisesti sairas ihminen saattaa viedä toiselta niin paljon elinvoimaa, että tämän sielu säröytyy.

On yksilöllistä miten traumaattisena ihminen kokee eri tilanteet ja missä tilanteessa kunkin sielu kärsii niin, että ottaa osa siitä karkaa pois paikalta. Tyypisillisiä tilanteita ovat: hyväksikäyttö, vaikea leikkaus, sairaus, onnettomuus, avioero, keskenmeno tai riippuvuus. Kaikki lapsuuden tapahtumat ovat ratkaisevia sielun eheyden kannalta. Jos lapsi ei saa pienenä tarpeeksi rakkautta tai kokee voimakasta pelkoa, voi siitä seurata sielunpalan menetys.

Sielu lähtee kivun tai trauman vuoksi pois suojellakseen itseään ja selviytyäkseen vaarallisesta tapahtumasta. Irtoaminen ja pakeneminen ovat vaihtoehtoja sille, että sielunpala jäisi musertumaan kärsimykseen, jolloin seurauksena saattaisi olla vakava mielen hajoaminen. Sielunpalan poistumisella on siis yleensä syy ja merkitys, ja kun sielunpala saadaan takaisin ihmiselle, voi hän jatkaa elämäänsä kokonaisena.

Psykologiassa tunnistetaan ilmiö, jossa kivuliaan kokemuksen jälkeen ihminen ei enää tunne itseään kokonaiseksi. Hän on ehkä katsonut traumaattista tilannetta itsensä ulkopuolelta ja tietoisuus on ollut esimerkiksi katonrajassa kehon yläpuolella. Shamanistisissa perinteissä puhutaan tässä tapauksessa sielun irtaantumisesta ruumiista. Vakavassa onnettomuudessa voi kokea kuolemanrajakokemuksen, jossa koko sielu ja tietoisuus irtautuu toviksi, mutta palaa itsenäisesti takaisin ruumiiseen. Jos sielu ei osaa palata takaisin, on shamaanin tehtävä hakea sielu takaisin koomapotilaalle, jotta hänellä on mahdollisuus palata takaisin tähän elämään.

Sielunpalautukseen erikoistunut shamaani Sandra Ingerman on myös psykiatrian ja terapiatyön ammattilainen ja hän kertoo kirjassaan Soul Retrieval, että sielunpalansa hukannut ihminen voi käydä vuosia turhaan psykoterapiassa, sillä psykoterapia toimii vain niihin osasiin ihmistä, jotka ovat ”kotona” eli läsnä. Hoitovastetta ei synny, jos hoito suoritetaan tyhjään kohtaan. Kun sielunpala haetaan takaisin, voidaan aloittaa tuloksellinen psykiatrinen hoito, joka tukee potilaan paranemista.

Sielunpalautus vai voiman eheytys?

Shamaanin on oltava hyvin tarkkanäköinen ja tehtävä henkimatka selvittääkseen, voiko ihmistä auttaa sielunpalautuksella. Sielunpalautus on vetoava termi, jonka kuullessaan monella tavalla sairaat ihmiset keksivät, että se on ratkaisu heidän ongelmiinsa. On hyväksyttävä, että elämään kuuluvat myös kivut, mielen ja kehon sairaudet ja luopumiset, eikä kaikki ole parannettavissa tai parannus löytyy fyysisestä maailmasta omia elämäntapoja ja valintoja muuttamalla.

Sielu on ihmisen elämänvoima ja tietoisuus elämästä. Ihminen elämänvoima voi olla heikentynyt, vaikka sielu olisi kokonaan kotona kehossa. Tätä elämänvoiman heikentynyttä tunnetta tai sairauskierrettä autetaan shamanismissa tekemällä kevyempää shamanista parannusta kuin sielunpalautusrituaali. Tästä voidaan käyttää termiä voimaeläimen palautus, eli ihminen tekee matkan aliseen hakeakseen itselle voimaeläimen tai syventääkseen suhdetta voimaeläimeen.

Voimaeläin on henkilökohtaisen voiman vastine ja edustaja henkimaailman tasoilla. Elämänvoiman eheyttäminen tapahtuu usein myös spontaanisti elämysten kautta. Toinen kokee eheytyvänsä musiikin ja laulamisen avulla, ja suurelle osalle luonnossa liikkuminen ja kiireetön luonnonpaikoilla samoilu toimii eheyttävänä ja voimauttavana. Luontoon mennään ilman mp3-soitinta tai tarkoitusta lenkkeillä. Suurten kivien etsiminen tai tikkujen kokoaminen mandalan muotoon on mukavaa metsässä puuhailua. Aina voi kiivetä tukevaan puuhun ja keskittyä hengittämiseen ja rauhoittumiseen.

Repaleinen sielu

Millaisia oireita ihmisessä ilmenee, kun sielu ei ole ehjä? Yleensä ihmisellä on ollut pitkään tunne, ettei hän ole kokonaan läsnä kehossaan ja kokonainen. Hän muistelee kokeneensa nuorempana asiat täydemmin ja eläneensä täydempää elämää. Ihminen janoaa selkeämmän ja kokonaisemman elämän perään: ”Osa minusta tarkkailee mielessäni, mutta en pysty yhdistymään tunteisiini ja tuntemaan selkeästi.”

Ihminen käyttää valtavasti energiaa täyttääkseen puuttuvan sielunpalan aiheuttaman tyhjiön. Onton tyhjiön on ajan mittaan voineet täyttää mitä erilaisemman negatiiviset ja kuluttuvat asiat. Ne vievät ihmiseltä voimaa piiru piirulta yhä enemmän murentaen sielua kuin eroosio vuorenrinnettä. Shamaani voi tunnistaa verrattain helposti sielun tyhjiä kohtia täyttävät asiat. Hyvin usein tyhjästä kohdasta löytyy riippuvuus, päihteiden väärinkäyttö, voimakas häpeäntunne tai aukko muistikuvissa. Joillakin on tapana häärätä alitajuisesti koko ajan, etteivät he joutuisi pysähtymään ja kohtaamaan alitajunnan traumaattisia varjoja. Toisille kehkeytyy riippuvuus unien tai enteisen ylitulkitsemiseen ja ns. kohtalouskoon, uskontojen ja filosofioiden välillä hyppelemiseen ja hengellisen täyttymyksen etsimiseen. Jotkut luovat läpi elämänsä suhteita, jotka heijastavat menetettyjä sielunpaloja.

Sielunpalautus on henkimaailman mestarin eli shamaanin tehtävä. Shamaani hoitaa ihmisen sielua siinä missä lääkäri ja fysioterapeutti hoitavat kehoa ja psykiatri mieltä. Sielunpalautukseen voi liittyä myös mielenterveydellisiä oireita, joissa shamaani voi ohjata ihmisen psykologin tai psykiatrin juttusille jatkohoitoon. Joskus hyväksikäyttötapauksissa myös kehon muisti alkaa reagoida, jolloin erilaiset kehoterapiat tanssista hierontaan voivat olla eduksi paranemisprosessissa.

Mistä sielunpalat löytyvät?

Sielunpalautus on vaativa shamanistinen istunto, jossa shamaani jäljittää henkimatkalla potilaan sielunpalat henkimaailman tasoilta. Palasia saattaa löytyä keskisen maailman tasolta, mutta silloin matkustetaan ajassa taaksepäin ajankohtaan, jolloin palaset ovat erkautuneet potilaasta. Jos palaset ovat toisen henkilön hallussa, on ne voitettava takaisin. Joskus pidemmän ajan traumaa purettaessa shamaani hoitaa koko esipolvien ketjua ajassa taaksepäin. Tätä tehdään Suomessa paljon sotien aiheuttamien traumojen ja alkoholismin ja häpeän hoidossa.

Shamaanilta vaaditaan vuosien opiskelua, jotta hän pystyy navigoimaan alisen ja ylisen tasoilla paikoissa, joihin sielunpalat voivat kollektiivisesti kertyä. Alisen syvimmät luolastot vaativat shamaanilta henkiruumiin naamioimista, jotta hän pystyy ylipäätään liikkumaan vaarallisissa paikoissa. Sielunpalautukseen erikoituva shamaani saa voimaeläimeltään tai henkioppailtaan myös erityisiä varusteita, joita hän käyttää henkimaailmassa sielunpalat löytääkseen. Ajan kuluessa shamaani oppii tietämään, kuka ja mikä vie painajaisten kautta ihmisten elinvoimaa, sekä tuntemaan tien paikkaan, josta kadonneiden lasten sielut löytyvät.

Sielunpalat palautetaan istunnon lopussa potilaan kehoon tietyn kaavan mukaisesti. Erityisen tärkeää on katsoa potilasta syvälle silmiin ja toivottaa tämä tervetulleeksi takaisin kokonaiseksi ihmiseksi. Kotiinsa palanneelle sielunpalalle on vakuutettava, että nyt hän voi olla turvallisesti siellä missä kuuluukin, eikä häntä enää vahingoiteta. Jos potilas saa istuntoon mukaan rakkaan ihmisen, joka toivottaa sielunpalan tervetulleeksi halaamalla potilasta, saa tämä heti alusta alkaen tärkeää tukea.

Sielunpalautus voi vaatia useamman istunnon, sillä ensin on tarpeen tarkkaan diagnosoida mistä on kysymys. Sen jälkeen on usein vuorossa shamanistinen parannus ja vierasesineiden poisto potilaan henkikehosta, jotta se on puhdas ja valmis ottamaan vastaan sielunpalan. On sanottu ettei sielunpalautusta voi tehdä itselle, vaan siinä tarvitaan aina toisen tukea ja läsnäoloa, mutta päinvastaisiakin kokemuksia on.

On uskomatonta, miten tehokas yksi sielunpalautussessio voi olla. Lapsuudesta saakka vaivannut krooninen sairaus voi kadota siltä istumalta. Ihmisen silmiin syttyy voimakas elämänvoiman hehku. Hän saattaa kuvata näkevänsä kirkkaammin, tuntevansa selkeämmin ja kokevansa heti ajatuksensa uudenlaisen selkeässä järjestyksessä. Edessä on kuitenkin vielä pitkä tie, jolla ihminen oppii astelemaan kokonaisena ihmisenä ottaen vastuun omasta terveydestään.

Dissosiaatio ja depersonalisaatio

Shamaanin kannattaa opiskella psykologiaa ymmärtääkseen sielunpalautuksen prosessia paremmin ja osatakseen tarpeen tullen ohjata potilaan mielenterveydelliseen hoitoon tai ainakin lukemaan aiheesta lisää.

Dissosiaatiolla tarkoitetaan psykologiassa psyykkistä puolustuskeinoa tai tapaa, jolla ihminen erottaa jonkun tunteen tai tapahtuman muista mielensä prosesseista. Ihminen voi traumaattisessa tilanteessa esimerkiksi sulkea jonkun ajatuksen tai tunnetilan itsensä ulkopuolelle. Dissosiaatio tarkoittaa osien erkanemista kokonaisuudesta. Dissosiatiivisuus tarkoittaa kyvyttömyyttä yhdistää ajatukset, identiteetti, tunteet ja muistot järkeväksi kokonaisuudeksi. Ihmisen kyky yhdistää tietoisesti erilaisia kokemisensa puolia heikentyy.

Dissosiaatiota esiintyy normaalissa arjessa, eikä se näissä tapauksissa viittaa mielen järkkymiseen. Normaalia dissosiaatiota ovat päiväunelmoinnit, lasten mielikuvitusleikit ja kuvitellut leikkikaverit, maantiehypnoosi (henkilö havahtuu bussissa tai auton ratissa, eikä muista viimeisiä kilometrejä), flowmainen uppoutuminen piirtämiseen, elokuvan katsomiseen tai muuhun elämykseen niin, että kaikki ulkopuolinen häviää. Normaalia on myös useiden asioiden tekeminen yhtä aikaisesti tai tunteiden piilottaminen ja unohtaminen uhkaavissa tilanteissa. Esimerkiksi ensiapupäivystäjä osaa toimia ammattimaisesti järkyttävässä tilanteessa tuomatta omia tunteitaan tilanteeseen.

Dissosiaatiolla on tärkeä tehtävä mielen suojelijana. Se ehkäisee traumatilanteessa ihmisen psyykkisen ylikuormittumisen ja pilkkoo traumaattiset tapahtumat pienempiin osiin, joita ihmismielen on helpompi ymmärtää. Dissosiaatio alkaa purkautua kun traumasta on kulunut jonkin aikaa ja ihminen tuntee olonsa taas turvatuksi. Tämä voi aiheuttaa fyysisten muistojen palautumista, jotka oireilevat joillakin sydämen tykytyksenä, paniikkikohtauksina tai hengenahdistuksena. Jos dissosiaatio ei pääse purkautumaan ja mieli ei saa rauhassa käsitellä traumaa läpi ja järjestellä sitä mielessään ymmärrettäväksi, voi tilanne pahentua post-traumaattisena stressireaktiona. Jos trauman on kokenut nuori henkilö, jonka identiteetti on muutenkin keskeneräinen, voi hoitamaton tilanne johtaa pahimmassa tapauksessa persoonan osien eriytymiseen sivupersooniksi.

Depersonalisaatio on dissosiaation muoto, jossa henkilö kokee itsensä epätodelliseksi. Kyseessä on yleensä stressireaktio, joka voi vaivata toisinaan tervettäkin ihmistä. Yleisin se on kuitenkin psyykkisissä sairauksissa. Tässä tilassa ihminen kokee vieraantuvansa omasta minästä. Aina kyse ei ole negatiivisesta tapahtumasta, vaan ilmiö voi liittyä henkiseen kehitykseen:

”Minästä vieraantumisen tunne on yksi depersonalisaation tunnusmerkeistä. Se on minäksi luulemastamme sosiaalisesta naamiosta vieraantumisen tunne, kun aidompi, tähän asti tuntemattomana pysynyt varsinainen minämme pyrkii esiin sen alta. Tunne on usein pelottava, kun yhteisömme sosiaalisia rooleja toteuttavan pintaminämme identiteetti alkaa rakoilla.” - Psykoterapia-lehti 3/2004

Kuvauksia ihmisen tietoisuuden liukumisesta minän ja egon ulkopuolelle jakamattoman itsen piiriin löytyy monien uskontojen, okkultististen järjestöjen ja kaunokirjallisuuden parista. Kuvauksille yhteistä on dissosiaation kaltainen uudenlaisen havainnoinnin avautuminen, shamanistisen horisontin laajeneminen uudeksi katsomistavaksi. Tämä edellyttää egon asettamista sivuun, jotta minuus ei häiritse laajempaa kokemista.

”Depersonalisaatiokuvaukset ovat meille hyvinkin tuttuja, kunhan ensin murramme depersonalisaatiotilojen jatkumoluonnetta hämärtävän näennäisselkeän käsiterajan, jolloin tapaamme mitä erilaisimpia tunnetun minän liukenemisen kuvauksia. Jeesus puhui uudestaan ylhäältä syntymisestä, buddhalaisuus Nirvanasta, Zen-buddhismi satorista, J. Krishnamurti tarkkailijan ja tarkkailtavan välisen rajan katoamisesta.”
- Psykoterapia-lehti 3/2004

Depersonaatioon sysää jokin tapahtuma, joka rikkoo elämän normaalin rytmin. On hyvin yksilöllistä, millainen tapahtuma riittää sysäämään eri henkilöissä esille depersonalisaation kokemuksen. Jotkut haltioituvat ihanasta taide-elämyksestä niin paljon, että kokevat dissiosiaatiokokemuksen. Tämä voi olla mukavaa ja lievittää stressiä, eli kyse on miellyttävästä arjesta irtautumisesta. Toisessa ääripäässä on ihmistä hallitseva dissosiaatiokäyttäytyminen, joka alkaa haitata tavallisen arjen ymmärtämistä. Tällöin puhutaan dissosiaatiohäiriöstä. Yksi kolmasosa hengenvaarallisissa tilanteissa olleista (liikenneonnettomuudet, sydänpysähdykset, leikkaukset, anafylaktiset shokit, kidutukset jne.) on kokenut tilan. On huomattu, että LSD, marihuana ja tietyt muut psykomimeetit voivat laukaista reaktion viivästetysti.

Shamanistisessa hoidossa sielunpalautuksella hoidetaan dissosiaatiota ja tuodaan hajonneet muistot takaisin yhteen kokonaisuudeksi, johon kohdistetaan tarpeen mukaan erilaisia hoitotoimenpiteitä. Shamanistinen hoito toimii monella tasolla ja erilaisissa uskomusrakenteissa. Henkimaailman tasoihin uskova ymmärtää shamaanin hakevan sielunpaloja näistä maailmoista, jopa menneisyydestä takaisin. Uskomuksiin skeptisesti suhtautuva voi ajatella, että shamaani auttaa häntä palauttamaan kadonneita osiaan omasta alitajunnastaan, eli eheytys tehdään ihmisen oman mielen sisällä.

Dissosiaatiohäiriöistä amneniassa on kyse muistinmenetyksestä tiettynä ajanjaksona. Shamaani voi hoitaa muistikatkosta, jos se nähdään tarpeelliseksi. Yleensä ihmisen muistamattomuus suojelee traumalta, eikä sitä kannata purkaa ennen kuin ihminen on valmis kohtaamaan varjonsa. Depersonalisaatiohäiriössä ihminen kokee jatkuvasti tarkkailevansa itseään ulkopuolelta. Tätä tilaa shamaani voi hoitaa tehokkaasti integroimalla ihmisen henkikehon tehokkaammin tämän fyysiseen kehoon. Tällöin ihmisen täytyy olla valmis ottamaan vastuu elämästään sen hyvine ja huonoine puolineen.

Dissosiatiivinen pakkovaellus tarkoittaa tilaa, jossa ihmisen identiteetti on hämärtynyt. Kyse on voimakkaammasta mielenterveydellisestä häiriötilasta, sillä ihminen saattaa kehittää itselleen jopa uuden identiteetin unohtaakseen traumaattisen menneisyytensä ja muuttaa pois kotiseudultaan. Dissosiatiivinen identiteettihäiriö käsittää tilan, jossa henkilöllä on yksi tai useampia erillisiä ja toisistaan poikkeavia identiteettejä. Nämä identiteetit voivat olla voimakkaita sivuhahmoja, jotka syrjäyttävät henkilön normaalin tietoisuuden ja ns. possessoivat hänet. Tilasta käytetään myös nimitystä sivupersoonahäiriö tai monipersoonahäiriö. Pakkovaelluksessa ja sivupersoonahäiriössä shamanistisen hoidon lisäksi kannattaa tukeutua psykiatriseen apuun.

Lisätietoja ja lähteitä:

Sandra Ingerman: Soul Retrieval – Mending the Fragmented Self
Van der Hart, O; Nijenhuis, E. & Steele, K 2006: The Haunted Self: Structural Dissociation and the Treatment of Chronic Traumatization. Norton&co, London.
Anne Suokas-Cunliffe 2006: Lapsuuden kompleksisen traumatisoitumisen seuraukset aikuisuudessa. Suomen lääkärilehti 6/2006, vsk 21.
Markku Siivola, Psykoterapia 3/2004, ss. 194-202

Thuleia

Artikkeli on julkaistu Lehto ry:n Seita-lehdessä 4/2012.

Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty. Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä sivuston nimi.

-täsmähaku