Tengrismi
- turkkilaisten ja mongolien kansanusko

Tengrismi juontuu Tengri-jumalan nimestä. Tengri oli keskeisin jumalhahmo ja taivaan jumala turkkilaisessa ja mongolialaisessa vanhassa kansanuskossa. Tengrismi on animistinen ja totemistinen luonnonuskonto, joka painottaa esi-isien kunnioittamista. Tengrismin harjoittajia on nykyään esimerkiksi Hakassiassa ja Tuvassa Venäjällä. Tengrismillä tarkoitetaan yleisesti myös mongolialaista shamanismia.

Tengristien pyrkimys on elää tasapainossa ja harmoniassa ympäröivän maailman kanssa. Ihmisen sielua kutsutaan tengrismin shamanistisessa perinteessä tuulihevoseksi (hiimori). Oman sielunsa voimaa voi kasvattaa elämällä tasapainoista, hyvää ja oikeudenmukaista elämää. Ihminen on luotu elämään maan päällä. Kun Tengri katsoo ihmiselämän tulleen täyteen, kuolee ihminen ja maa nielaisee hänen fyysisen kuorensa. Ihmisen sielu palaa takaisin yliseen jumalmaailmaan Tengrin ottaessa sen luokseen.

Tengri tunnettiin Kiinassa nimellä Tianli. Kiinassa jumalaan yhdistettiin neljä elementtiä omine symboleineen:

itä – sininen lohikäärme
länsi – valkoinen tiikeri
etelä – punainen feeniks
pohjoinen – musta käärme-kilpikonna

Mongolit ja bulgaarit

Elementtisymboleiden lisäksi uskonnon symbolina on käytetty elämänpuuta. Tengrismin muodot vaihtelevat hieman maasta toiseen. 900-1300-luvuilla Volga-joen keskijuoksulla asuneilla bulgaareilla taivaan jumala Tangra oli pääjumala ja maallinen sotilasjohtaja eli kaani oli myös Tangran tärkein pääshamaani. Mongoleilla Isä taivas ja Äiti maa olivat yhtä tärkeitä. Jumalvoimia ei personoitu ihmishahmoisiksi, vaan taivas miellettiin syvänsiniseksi taivaan alkuvoimaksi. Mongolien kaanit uskoivat saaneensa voimansa itseltään taivaan jumalalta.

Turkkilainen tengrismi

Turkissa Tengri oli koko jumaliston päämies, sinisen taivaan jumala. Hänet kuvattiin lentämässä valkoisen hanhen muodossa halki sinisen taivaan ja yli vetten ollen näin ikuisen ajan symboli. Tengrismin taivaskäsitys sisältää useita taivaan tasoja. Esimerkiksi shamaani ei liiku ollenkaan taivaan ylemmissä kerroksissa, vaan vierailee viidennellä tasolla kysymässä neuvoja henkioppailta. Matka viidennelle taivaan tasolle ja takaisin ihmisten maailmaan tapahtuu hanhenmuotoisella kulkuvälineellä.

Uskomusjärjestelmä

Tengristit uskovat taivaan isä Tengriin ja maaäiti Yeriin (tai nimellä Eje). Tengri ja Yer nähdään saman luovan jumalvoiman eri puolina. Siinä missä Tengri hallitsi ylijumalana taivaan valtakuntia, Yerin voima läpäisi maankamaran ja vesistöt. Jumaliin suhtaudutaan kunnioittavasti ja kohtalon uskotaan olevan heidän käsissään. Tengri palkitsee ihmisiä hyvistä teoista ja rankaisee tarpeen mukaan. Esi-isien henget, luonnonhenget, taivas ja maa ovat tärkeitä ja suojelevat ihmiselämää.

Umai on Tengrin lempivaimo, joka toimittaa tiettyjä asioita miehensä puolesta. Hänet yhdistetään hyväntahtoisiin jumaluuksiin ja henkiolentoihin. Umai on siunaava jumalatar, joka pystyy lahjoittamaan ihmisille jumalallisia voimia. Hän on pyhä henki, joka säteilee elämänvoimaa taivaasta maahan ja maan kasvattaessa fyysisen ruumiin ihmiselle Umain elämänvoiman kipinät säteilevät ihmisessä tämän elämän ajan. Umai on elämän ylläpitävä voima yhdessä Isä taivaan ja Maaäidin kanssa. Ennen vanhaan jumalten uskottiin tuovan turkkilaisille voittoja sodissa ja suojelevan sotilaita. Myöhemmin Umain rooli keskittyi ihmisten suojelemiseen ja erityisesti raskaana olevien naisten ja lasten varjelemiseen.

Maan sisarena pidetään vettä. Luonnonvoima personoituu myös jumalattareksi. Vesi on tärkeällä sijalla luomistarussa, jossa taivaallinen sorsalintu nostaa alkumeren pohjasta hiekkaa, mutaa ja maata luoden siitä maankamaran. Vesi nähdään hieman kaksijakoisesti sekä siunauksena että pelottavana ja muuttuvana kaaoksen voimana, joka on myös portti toisiin maailmoihin.

Sade on lähellä vedelle läheinen jumaluus, joka auttaa kasvattamaan veden lapsia ja lapsenlapsia. Näillä tarkoitetaan jokia, puroja ja järviä. Sade on ylisissä maailmoissa asustava ihmishahmo. Aurinko on Isä taivaan ja Äiti maan lapsi ja eräs elämänvoiman tuottajista. Muinaiset turkkilaiset kuvasivat taivaalla liekehtivää aurinkoa leiskuvana lintuna tai siivekkäänä hevosena. Aurinko oli suosittu kuvitusaihe paikallisissa käsitöissä, korvakoruissa ja astioissa. Pilvet ja Sateenkaari ovat myös taivaan jumaluuksia.

Ilma on välittäjä, jonka kautta kulkee tietoa ja voimaa maan ja taivaan välillä. Ilma on tärkeä elämänvoiman kantaja, sillä hengitys tekee ihmisestä elävän ja viimeisen henkäyksen jälkeen sielu jättää ihmisen. Tuuli on verrattain negatiivinen jumaluus, joka liitetään petturuuteen, arvaamattomuuteen ja jopa väkivaltaisuuteen. Syksyllä ja talvella lunta ja vesisadetta paiskovat länsi- ja pohjoistuulet koetaan pahoiksi tuuliksi, sillä ne aiheuttavat yleensä tuhoa ja häiritsevät rauhallista elämänmenoa. Ja peittäväthän tuulen tuomat myrskypilvet auringon ja näin ollen varjostavat suoraa elämänvoimaa.

Tuuli on salakavala vekkuli, joka puikkelehtii kuunnellen ihmisten puheita ja raportoiden kuulemastaan suoraan Tengrille. Tuulta pelättiin aiemmin senkin vuoksi, että sen ajateltiin kantavan mukanaan tauteja ja pahansuopia henkiolentoja.

Kuu on auringon sisar ja naiseuden symboli. Kuuhun suhtauduttiin ennen muinoin kaksijakoisesti. Kuu oli yön symboli ja liittyi sitä kautta yöllä vaeltaviin pahansuopiin henkiolentoihin. Toisaalta kuulla ajateltiin olevana maagista ja parantavaa voimaa, olihan se valo pimeyden keskellä. Täysikuulla syntyneille lapsille annettiin nimi, joka alkoi Ai-tavulla (Aisylu, Ainir, Ainaz…) viitaten kuun nimeen. Kuun ja naisen kuukautiskierron ja raskauden rytmit noudattivat kuun kiertoa. Nomadien keskuudessa lapsia syntyi eniten täysikuun aikaan.

Kuu nähtiin jo tuhansia vuosia sitten kolmikasvoisena jumalattarena. Kasvava kuunsirppi oli nuori neitonen ja täysikuu kypsä ja hedelmällinen äiti. Vähenevä kuu edusti vanhenevaa ja viisastuvaa eukkoa, joka saattoi olla myös pahansuopa. Pimeän kuun aikana maailmojen välisen verhon uskottiin olevan ohuimmillaan ja elämän ja kuoleman limittyvän keskenään.

Tähdet ovat jumaluuksia, jotka vaikuttavat suoraan ihmisen elämään. Ilo, vauraus ja monet muut asiat ovat tähtien säätelemiä. Jokaisen ihmisen sielulla oli vanhassa turkkilaisessa mytologiassa vastineensa tähtitaivaalla. Kun ihminen kuoli, uskottiin tähden putoavan alas maan pinnalle. Tunnetuimmilla tähdillä ja planeetoilla oli omat nimensä, vastaavuutensa ja tarkoituksensa.

Tuli ja Salama ovat veljeksiä. Heidän isänsä on aurinko ja isoisäntä Tengri, jonka vihainen karjunta kuuluu ukkosen jylynä maahan. Muinaiset turkkilaiset kuvasivat tulen punaisena kukkona, härkänä tai lehmänä. Tuli liitetään sekä maahan että taivaaseen; tuli roihuaa maankamaralla kokoissa ja nuotioissa, mutta sen savu kohoaa taivaaseen. Kun tuli sammutetaan, ajatellaan sen voiman kohoavan savuna ylisiin maailmoihin. Tuli hengittää, kohoaa ja polveilee muuttuvana kuin itse elämä. Siksi se on yksi elämän perusvoimista, joka liitetään kasvuun, kehitykseen ja syntymään. Tuleen liittyy paljon perimätietoa ja uskomuksia, joten sen kuvaustapakin on vaihdellut alueellisesti. Vaikka tulen kerrotaan olevan maskuliininen jumaluus, personoituu se myös Ut-Ana-hahmossa, joka on naispuolinen tulen äiti.

Erlik on pelätty lihaksikkaan vanhan miehen hahmossa kulkeva alisen maailman jumala. Erlikin parta yltää polviin asti ja silmät sekä kulmakarvat erottuvat hiilenmustina kiharaisen tukan kehystämästä naamasta. Erlikin vartioima alinen maailma on tuonelankaltainen synkkä paikka ja hänen kontolleen laitetaan yleensä kaikki maalliset onnettomuudet, sairaudet ja vääryydet. Voi vain arvuutella, kuinka paljon Erlikin hahmo on antanut vaikutteita kristilliselle käsitykselle paholaisesta.

Tengristinen maailmankuva shamaanirummussa. Keskellä kasvaa elämänpuu, joka yhdistää alisen, keskisen ja ylisen maailman. Joissakin rummuissa keskuspilarina on Tengri, jonka silminä ovat aurinko ja kuu.

Rukoukset ja rituaalit

Tengriä muistetaan usein rukouksin ja siunauksin. Rukouksessa kädet nostetaan yläviistoon samalla kumarrellen kevyesti ja toivoen jumalalta hyvää ruumiillista ja henkistä terveyttä sekä menestystä hyvien tekojen tekemisessä. Tengrille uhrattiin aiemmin toisinaan kokonaisia eläimiä. Umaille eläimiä ei uhrattu, mutta hänen kunniakseen järjestettiin seremonioita, joissa valmistettiin ritualistisesti jumalattarelle omistettua ruokaa maitotuotteista ja lihasta. Äiti maata juhlittiin erityisesti keväisin lahjoittamalla hänen kunniakseen maitoa, teetä ja kumissia (hevosen maidosta valmistettu mieto alkoholijuoma). Samalla toivottiin runsasta satoa ja hedelmällisyyttä. Myös veden jumalattarelle uhrattiin elämään, hedelmällisyyteen ja satoon liittyvissä asioissa.

Muinaisilta turkkilaisilta on jäänyt dokumentoitu kuvaus rituaalista, jonka aikana maailman luominen mallinnettiin ritualistisesti. Rituaali suoritettiin keväällä maan keskipistettä ja elämänpuuta symboloivalla vuorella. Rituaalissa luotiin pyhäksi tilaksi rituaalikehä, jonka laidalla neljässä ilmansuunnassa kasvoivat pyhät koivut. Kehän luominen aloitettiin sytyttämällä itään tuli. Itä symboloi auringonnousun suuntana uutta alkua, elämän ja ajan luomista. Shamaani kutsui ääneen kaikkien vuorten ja jokien nimiä neljästä ilmansuunnasta. Nimellä uskottiin olevan voimaa ja luonnonpaikkojen nimien toistaminen kuvasti maan luomista. Pyhien koivujen ympärille kiedottiin kehän luomisen aikana köysi, joka loi fyysisesti nähtävän pyöreän rituaalitilan. Näin aika ja tila saivat ympärilleen ihmisen mittakaavassa ymmärrettävät rajat, vakauden ja pysyvyyden.

Pyhä tuli

Tulella oli nomadien keskuudessa keskeinen asema pyhänä tulena. Jokaisen jurtta-asumuksen keskellä oli tulisija, jossa palava tuli symboloi aurinkoa maan päällä. Tuli oli myös jokaisen klaanin toteemimainen jumalvoima. Jokaisella perhekunnalla oli oma pyhä tulensa ja myös yksittäisillä perheillä oli oma tulensa. Tulta vaalittiin tarkasti ja tulisija piti pitää puhtaana. Sillä oli puhdistavia ja pyhittäviä ominaisuuksia. Esineitä puhdistettiin pitämällä niitä tulen yläpuolella ja karjaa sekä ihmisiä puhdistettiin kuljettamalla kahden kokon välistä.

Tuleen ei missään nimessä saanut heittää roskia ja tulta ei saanut lainata naapurijurtasta. Tuleen liittyvät säännöt olivat niin tarkkoja, ettei yhden perheen pyhässä tulessa olleita ruoanvalmistusastioita saanut laittaa toisen perheen tuleen. Tulelle uhrattiin yleensä rasvaa. Tuleen liittyi paljon tabuja ja enteitä. Jos tulipesän puu halkesi tai päästi viheltävän ääni, ennusti se suotuisia asioita. Kerran vuodessa perhe toteutti isomman rituaalisen uhrin, jossa Ut-Analta toivottiin terveyttä ja hyvää onnea.

Lähteet:
www.tengrism.org
L.P. Potapov: Altaic Shamanism
Rafael Bezertinov: Tengrianism – Religion of Túrks and Mongols

Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty. Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä sivuston nimi.

-täsmähaku