|
Voodoo-sukuiset uskonnot Voodoo on maailman suurin luonnonuskonto. Voodoo-sukuisilla uskonnoilla on yli 70 miljoonaa seuraajaa. Uskontoperheen alkukoti on Länsi-Afrikassa Beninin, Nigerian ja Togon alueella. Sieltä ne levisivät Karibianmeren saarille ja Etelä-Afrikkaan orjien mukana 1600 - 1700-luvulla. Nykyään voodoo kiinnostaa ihmisiä kaikilla mantereilla. On arveltu, että voodoo-sukuisia uskontoja harjoitettiin Afrikan mantereella jo yli 4000 vuotta sitten. Historia ja levinneisyys Voodoo juontuu sanasta vodu/vodun. Länsiafrikkalaisten fon- ja ewe-sukuisten kielten sana tarkoittaa jumalaa, rukousta tai henkeä. Yleisiä kirjoitusmuotoja ovat myös vodou ja vodoun. Afrikkalaisperäisillä voodoo-sukuisilla uskonnoilla on kuitenkin monta nimeä. Vaikka ne perustuvat samanlaiselle afrikkalaiselle pohjalle, on kukin uskonto muuttunut vuosien varrella omaleimaiseksi. Nykyisen Haitin voodoo muistuttaa Beninin alueen uskontoperinnettä, Kuuban ja Brasilian uskontojen juuret palaavat kohti Nigeriaa. Etelä- ja Keski-Afrikan siirtolaisten uskonto tunnettiin nimellä palo monte. Jumaluuksia ja henkiä kutsutaan eri maissa eri nimillä. Tunnetuimmat termit ovat santa (santeria, lucumi), loa (voodoo) ja orisha (lucumi, santeria, candomlé, joruba). Santeria syntyi katolilaisuuden sulautuessa värittämään afrikkalaista alkuperäisuskontoa. Meren yli matkanneet orjat eivät saaneet harjoittaa omia uskontojaan, joten monet juhlapäivät siirtyivät pyhimysten syntymäpäiviin ja muihin katolisiin juhlapäiviin. Pikku hiljaa jumaluudet alkoivat saada pyhimysten piirteitä ja katolilaisuuden vaikutteet näkyivät palvontamenoissa. Näin Afrikasta tullut uskonto sai uuden nimen: santeria eli pyhimysten kultti. Santerian virallinen nimi on regla de ocha eli orishojen kultti. Voodoo on saanut ominaispiirteitä kunkin levinneisyyspaikan kulttuurista. New Orleansin voodoota on kuvattu sekoitukseksi alueen perinteistä juurimagiaa, loitsimista, Amerikan alkuperäiskansojen shamanismia, Appalakkien alueen kansanuskoa, tanskalaista Pow-Wow-magiaa ja katolilaisuutta. Muutaman sadan kilometrin päässä voodoo saattaa jo näyttäytyä ihan erilaisena. Usein se ammentaa vaikutteita myös spiritismista, vapaamuurareiden opeista, islamista ja protestanttisesta kristinuskosta. Onkin sanottu, että voodoo on sisällyttävä eikä poissulkeva uskonto. Tämän vuoksi voodoon määrittely on hankalaa. Voodoo-sukuisten uskontojen jumalmaailma koki meren yli muuttaessaan osittaisen muodonmuutoksen, sillä vanhat jumalat saivat uusilla seuduilla uusia olomuotoja ja piirteitä. Osa imi vaikutteita katolilaisuudesta, osa paikallisista jumaluuksista. Esimerkiksi käärmejumala Damballah yhdistettiin lännessä Pyhään Patrickiin, koska tämäkin yhdistettiin käärmeisiin - tosin hänen uskottiin karkottaneen käärmeet Irlannista. Muidenkin jumalten ja pyhimysten välille tuntuu syntyneen samaistuksia lähinnä ulkoisten symbolien kautta, huolimatta siitä oliko symboliikka sisällöltään ristiriitaista. Jumaluudet Moni voodoo-sukuisen uskonnon harjoittaja mieltää itsensä luonnonuskovaksi, mutta pakanuus-termiä käytetään suppeammin. Pohjois-Amerikan ja Euroopan voodoon harjoittajat käyttävät termiä useammin kuin Karibian ja Etelä-Amerikan ihmiset. Siellä termi voi aiheuttaa jopa paheksuntaa, sillä erityisesti santerian piirissä harjoittajat kokevat palvovansa pyhiä, Jeesusta ja Mariaa ja olevansa kaikkea muuta kuin pakanoita. Voodoo-sukuisten uskontojen jumalisto on hyvin kirjava, sillä aikojen saatossa jumalia on kuollut ja syntynyt lisää, sulautunut yhteen ja muuttanut muotoaan. Mutta mitä ovat voodoon jumaluudet? Niitä on kuvattu sekä yliluonnollisiksi olennoiksi että luonnonvoimien personoitumiksi. Toiset harjoittajat näkevät jumaluuden monoteistisesti ja pitävät voodoon jumalvoimia esi-isien henkinä, pyhimyksinä tai muina jumalaa pienempinä entiteetteinä. Joruba-kansan luomismyytti kertoo jumalten luoneen maailman aikojen alussa. Tämän jälkeen osa jumaluuksista jäi maailmaan muuttuen muun muassa vuoriksi ja vesialueiksi. Esimerkiksi nigerialainen rakkauden jumalatar Oshun samaistetaan Oshun-jokeen. Vesien jumalattarena tunnettu Yemaya tunnetaan alkumerenä, josta kaikki elämä on lähtöisin. Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että kaikki voodoon jumalat ovat alkujaan esi-isien henkiä. Kuoleman jälkeen heistä tuli pienempiä jumaluuksia, pyhiä, joita kunnioitetaan siksi, että he ovat lähempänä jumalia. Rajan takana heillä on enemmän voimaa ja tietämystä kuin elävillä ihmisillä ja he voivat keskustella jumalten kanssa vedoten heihin myös elävien sukulaistensa puolesta. Kunnioitetut esi-isät voivat kohota uskomusten mukaan jopa jumalten joukkoon. Tämän vuoksi on tärkeätä säilyttää hyvät välit edesmenneiden kanssa ja muistaa heitä lahjoin ja uhrein. He katsovat puolestaan elävien perään ja toimittavat näiden huolenaiheita jumalille. Esi-isät tunnetaan myös monin paikoin perinteisten tapojen vaalijoina ja moraalin vartijoina. On sanottu, että lukuisista jumalista ja hengistä huolimatta Afrikassa palvotaan pikemminkin voimaa kuin yksittäisiä jumaluuksia. Eri jumaluuksia on kuvattu yhden ylijumalan tai elämänvoiman eri puoliksi ja ilmentymiksi, sillä ihmisen on helpompi palvoa ja ymmärtää yksittäisiä pienempiä jumaluuksia kuin suurta kaikenkattavaa voimaa. Elämänvoimaa kutsutaan nimellä ashé. Animismi on tyypillistä voodoo-sukuisille uskonnoille. Jokainen kivi ja puu on elävä, luonto on täynnä henkiä. Pyhät paikat, kuten korkeat vuoret, voivat olla jumalten asuinsijoja. Myös totemismi on Afrikassa yleistä. Fetissit Länsimaisten ihmisten ollut vaikea ymmärtää afrikkalaisten jumalmaailmaa, koska he näkevät uskonnosta usein vain palvonnan ulkoiset merkit eli fetissit. Tämä on aiheuttanut mielikuvan uskonnosta, jossa palvotaan vain ihmisen rakentamia esineitä. Asia ei suinkaan ole niin, sillä fetissi on vain väline, joka mahdollistaa viestimisen henkimaailman ja fyysisen maailman välillä. Fetissi-sanaa ei ole käytössä monessakaan paikassa, vaan sitä pidetään jopa epäsopivana. Fetissiä kutsutaan usein sen edustaman jumalan nimellä. Fetissi on tietylle jumaluudelle rakennettu ja pyhitetty esine, esimerkiksi iso toteemipaalu tai patsas, joka on sijoitettu talon pihamaalle. Esine on ladattu jumalallisella voimalla eli ashélla. Fetissien avulla pidetään yhteyttä jumaluuksiin ja valjastetaan tarvittaessa jumalan voima käyttöön. Fetissin voima tulee niistä aineista mistä se on koottu (millä se on ladattu) ja mitä sillä on uhrattu. Eri jumaluuksien fetisseillä on omat tarkasti määritellyt rakennusaineensa, kasvit, kivet ja eläimet. Koska ainekset liittyvät kiinteästi jumalaan, välittyy niiden kautta patsaaseen jumalan ashéa. Kun pappi pyhittää ainekset, latautuu niissä oleva voima. Lopputulemana fetissi on enemmän kuin pelkkä symbolinen esine - se on osa jumaluutta itseään. Yleensä fetissin päälle kaadetaan myös verta, sillä sen katsotaan tuovan siihen elämänvoiman. Kotifetisseille voidaan päivittäin uhrata vettä ja ruokaa. Miltä fetissi sitten näyttää? Olomuoto on riippuvainen siitä, minkä jumaluuden fetissi on kyseessä. Esimerkiksi raudan- ja sodanjumala Ogunin fetissi voi näyttää päällepäin kasalta ruostunutta rautaromua. Fetisseille uhrataan niitä ruoka-aineita, joista kyseinen jumaluus pitää. Esimerkiksi Legbaa voidaan ruokkia palmuöljyllä ja maissisoseella. Afrikkalainen jumalsuhde on hyvin mutkaton ja länsimaisesta vinkkelistä katsottuna hyötynäkökohtainen; jumalat ovat olemassa ihmisiä varten. Ellei jumalia ja esi-isiä muistella, kunnioiteta ja ruokita, nämä menettävät voimansa ja lopulta lakkaavat olemasta. Voodoon jumalat ovat siis kuolevaisia. Tämä on yksi syy sille, miksi afrikkalaisissa kulttuureissa on arvostettu monia lapsia. Kun taustalla on suuri suku, on todennäköistä, että joku muistaa sinua myös kuolemasi jälkeen. Afrikkalainen ajattelu ei tunne kristinuskosta tuttua dualistista jakoa ruumiiseen ja sieluun, joten henkien ajatellaan asuvan yhtä aikaa maassa ja alttareilla. Tavat ja stereotypiat Voodoo-sukuisesten uskontojen jumaluudet ovat lähellä ihmistä. Ne voivat laskeutua ihmisten pariin transsissa olevan meedion välityksellä. Tyypillinen kuva voodoo-dokumentista onkin transsista tanssivasta papittaresta, joka alkaa muuttaa liikehdintäänsä jollekin jumalalle tyypilliseksi. Jokaista jumaluutta varten papit tekevät omanlaisen puvun, tanssivat tietyin elein ja liikkein ja käyttävät tietynlaisia varusteita. Voodoossa ja santeriassa jumaluudet ovat meedioiden välityksellä käsin kosketeltavasti läsnä. Uskontojen juhlat voivat sisältää päiväkausien tanssimista, juhlimista, transsausta, syömistä ja historiallisten näytelmien esittämistä. Voodoohon yhdistetään usein mielikuvat mustasta magiasta. Voodoon harjoittajat eivät kuitenkaan nauti veren näkemisestä tai veriuhreista sen enempää kuin vaikkapa työkseen eläimenlihaa käsittelevät henkilöt. Usein uhrieläimet valmistetaan ruoaksi. Verta pidetään arvokkaana uhrina sen vuoksi, että se on elämän neste, jonka välityksellä ihminen tarjoaa jumalalle eläimen hengen. Jumalille uhratun ruoan syöminen välittää ihmisille jumalten voimaa, joten uhriateria koetaan tervehdyttävänä ja voimistuttavana. Hyöty on molemminpuolinen jumalten saadessa uhrinsa ja ihmisten päästessä osaksi heidän voimistaan. Voodoo-sukuisten uskontojen harjoittajat korostavat, että pappien ei tule käyttää tietoaan pahaan vaan ainoastaan hyviin tarkoituksiin. Voodoota ei tule samaistaa mustaan magiaan, vaikkakin voodoo-sukuisten uskontojen parissa harjoitetaan myös mustaa magiaa. Entäpäs neuloilla tökittävät voodoo-nuket, jotka ovat mediasta kaikille tuttuja? Tiede-lehti (3/2006) kertoo voodoota käsittelevässä artikkelissa, että zombit, nuket ja neulanpistot eivät ole koskaan kuuluneet haitilaiseen saati afrikkalaiseen voodoohon. Parantaminen ja ifa-oraakkeli Parantaminen ja puhdistaminen on olennainen osa voodoo-sukuisia uskontoja. Potilasta voidaan sivellä yrteillä tai esineillä, jotka imevät pois tämän huonoa ashéa ja tuovat tilalle uutta voimistavaa energiaa. Tutkijat ovat kuvanneet voodoon parannuskeinoja kokonaisvaltaisiksi hoidoiksi, jotka kohdentuvat parannettavan ruumiiseen, mieleen ja sieluun. Henkiparantamiseen yhdistetään lääketiedettä, yrttilääkintää, rukoilemista ja kotikutoista psykologiaa. Voodoo-sukuisilla uskonnoilla on oma pitkälle kehittynyt divinaatiojärjestelmä, joka tunnetaan santerian parissa Ifa-oraakkelina. Beninissä vastaavaa ennustus- ja tiedonhankintatapaa kutsutaan nimellä Fa ja Togossa Afa. Oraakkelin perimmäinen tarkoitus on olla kanava ihmisen sisäisen henkiminän ja todellisen tahdon luokse. Ifa-oraakkelin pappia kutsutaan babalawoksi tai bobonoksi. Divinaatiojärjestelmä sisältää 256 merkkiä, joita luetaan kuudentoista palmunpähkinän avulla. Näitä heitetään muodostelmaan ja tulosta tulkitaan satojen legendojen avulla. Legendoissa vilisee sankaritaruja, eläimiä, rituaaleja, tabuja ja sananlaskuja. Pappi neuvoo ja opastaa asiakastaan merkit luettuaan. Babalawon virkaan opiskellaan jopa vuosikymmeniä, sillä ifa-legendoja on sanottu olevan 200 000. Babalawon maine kasvaa sen myötä mitä useampia kertomuksia hän oppii taitamaan. Kohti tulevaisuutta Siinä missä moni uskonto taistelee tasa-arvon toteutumisesta tai moderniin maailmaan vanhoine tapoineen nivoutumisesta – voodoo-sukuisissa uskonnoissa nämä asiat tuntuvat järjestyneen ilman suurempia ponnisteluja. Naiset pääsevät pappisvirkaan siinä missä miehetkin. Ainoastaan babalawon eli ifa-oraakkelin virka on vain miehiä varten. Monet sanovat naisten olevan voodoon kantava voima. Esimerkiksi Etelä-Amerikassa suurin osa voodoon harjoittajista on naisia. Voodoo-sukuisten uskontojen parissa ei yleensä tehdä lähetystyötä. Voodoo-sukuiset uskonnot ovat profiloituneet historiansa vuoksi mustaihoisten ja köyhän kansanosan uskonnoiksi. Nykyään on kuitenkin tavallista, että harjoittajat ovat myös valkoihoisia ja korkeasti koulutettuja. 2000-luvun alussa 80% kuubalaisista arvioitiin harjoittavan santeriaa ja se oli saarella katolilaisuutta suositumpi uskonto. Etelä-Amerikassa umbanda-uskontoa on pyritty yhtenäistämään ja temppeleiden rinnalle on rakennettu orpokoteja ja urheilupaikkoja. Voodoo-sukuisten uskontojen leviämisen syyksi on sanottu niiden käytännönläheistä otetta; niissä ei keskitytä tuonpuoleiseen elämään, vaan elämään tässä ja nyt. Uskontoja on kuvailtu myös suvaitseviksi ja avoimiksi, ne osaavat omaksua uutta ja elää rohkeasti eri ajassa ja paikassa. Voodoo on fyysinen uskonto, jossa kasvit, ruoat, eläimet ja tuoksut ovat käsin kosketeltavasti läsnä. Muuan santeriaa harjoittava pappi onkin sanonut, että santeriassa kaiken on kuljettava ruumiin kautta. Pyhimystä esittävää patsasta saatetaan sylkeä rommilla tai sen päälle puhaltaa tupakansavua. Tupakansavu jäljittelee suitsuketta ja rommi on papin suussa ollessaan saanut mukaansa tämän voimaa, joka siirtyy jumaluudelle. Nykyään voodoon jumaluudet vähenevät tai yhdistyvät toisiinsa. Alkujaan Kuubassa tunnettiin parisensataa jumalaa, joista palvotaan nyt enää kolmeakymmentä. Paikoin santerian parissa on havaittavissa esimerkiksi uskonnon puhdistamista katolilaisuuden vaikutteista ja palauttamista lähemmäksi afrikkalaista alkuperäisuskoa. Katolilaisuus on toisaalta vaikuttanut santeriaan niin paljon etteivät Kuubassa papit paikoin hyväksy oppilaikseen kastamattomia ihmisiä. Voodoon levitessä Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan se on hakenut taas uudenlaisia ilmenemismuotoja. Länsimaissa on vallalla veretön voodoo, sillä kanojen teurastaminen kaupunkiasunnoissa on monin paikoin laitonta ja ihmisille vierasta. Ruoka on totuttu saamaan valmiina jalosteena kaupan hyllyltä eikä valmistamaan itse alusta asti. Yhdysvalloissa oli jo 80-luvulla miljoona santerian harjoittajaa. Uhrieläimet korvataan nykyään useasti hedelmillä, kukilla ja juomilla. Haitilaiset siirtolaiset ovat tuoneet voodoon Pariisiin ja kuubalaisten mukana santeria on kulkenut Espanjaan. Voodoo-sukuiset uskonnot maailmalla: Nigeria - voodoo, joruba
Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty. Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä sivuston nimi.
|
|
||
|
||||