|
Keskitalven juhlapäivästä wiccat käyttävät vanhaa germaanista termiä yule. Ei paljon hoksnokkaa tarvita, jotta ymmärtää sanan tarkoittavan ihan samaa kuin kotoinen sanamme joulu. Yule-sanaa monet kuitenkin käyttävät korostaakseen eroa kristilliseen joulun juhlaan. Englannin kielessä näille juhlille on omat terminsä: Yule ja Christmas. Kristusmessu-suomennosta ei ole koskaan Suomessa käytetty, joten kaikki keskitalven juhlaperinteet ovat kulkeneet vanhalla joulu-nimellä. Juhlaa vietetään talvipäivänseisauksena noin 21. joulukuuta. Talvipäivänseisausta on juhlittu joidenkin lähteiden mukaan ainakin 4000 vuotta. Skandinaviassa yulea juhlittiin alun perin tammikuun alussa tai joulukuun lopussa, mutta juliaanisen kalenterin syrjäyttäessä vanhan lunaarisen germaanisen kalenterin, löysi juhla nykyisen paikkansa. Jumala syntyy talvipäivänseisauksena Joulun juhlissa on keskeisenä teemana jumalan syntyminen. Antiikin kreikkalaiset juhlivat Mithran syntymää, kristityt Jeesuksen syntymäpäivää ja wiccat kunnioittavat samana ajankohtana suuren sarvipäisen metsästyksen ja hedelmällisyyden jumalan syntymää. Wiccan jumalan syntymää symboloi talvipäivänseisauksena uudelleen syntyvä aurinko - onhan wiccan maskuliininen jumaluus myös auringon ja elämänvoiman jumala siinä missä jumalatar yhdistetään kuuhun. Traditionaalisessa wiccassa vuodenpuoliskoa edustava jumaluus vaihtuu; piikkipaatsamakuningas kuolee ja tammikuningas syntyy. Talvipäivänseisauksen yö on vuoden pisin yö, mutta sitä seuraavasta aamusta alkaen päivänvalo on joka päivä piirun verran pidempi. Auringon ja hedelmällisyyden jumala on syntynyt ja hänen loistava valonsa herättelee kevättä kohti mentäessä luontoa jääpeitteen alta. Perinteinen perhejuhla Joulun perinteillä on lähes poikkeuksetta pitkä historia vanhoihin pakanallisiin juhliin, hedelmällisyys- ja uhririitteihin. Pakanalliset juuret on niin joulupukilla, joulukinkulla, piparkakulla, lahjoilla kuin joulukuusellakin. Nykypäivän luonnonuskovan onkin helppo muodostaa vanhoista perinteistä itselleen mieluisa joulunviettotapa. Monet wiccat viettävät yulea
perhepiirissä perhejuhlana, jossa korostuu kunkin suvun ja perheen
omat traditiot. Jotkut juhlistavat uskonnollisesti yulea talvipäivänseisauksena
covenin kanssa ja viettävät jouluaattona suvun kesken perhejuhlaa
lahjoineen ja jouluruokineen. Covenissa rituaalin teemoina voi olla
jumalan syntymän lisäksi jokaisen henkilökohtainen itsetutkiskelu
ja transsimainen syventyminen alitajuntaan. Hyväntekeväisyys
ja rauhan puolesta työskentely sopivat hyvin joulun henkeen. Aineksia sapatin
viettoon Perinteiset jouluajan toimet käyvät
erinomaisesti tämän juhlan puuhiksi. Koko perheen voi valjastaa
askartelemaan joulukoristeita. Wiccan symboliikka on kauniisti esillä
kuusen latvassa viisisakaraisena tähtenä ja kuusen oksilla
jumalattaren elämänvoimaa symboloivina omenina. Vanhoja joululauluja
voi laulella ja sanoittaa itse uudelleen omaan maailmankuvaan sopiviksi.
Thuleia Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty. Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä sivuston nimi.
|
|||
|
||||