Uralilainen maailmankuva

Kantauralilaisessa maailmankuvassa 6000 vuotta sitten kosmosta jäsennettiin yhtä aikaa horisontaalisella ja vertikaalisella akselilla. Taivaankannen keskus oli pohjantähti. Maailma jakaantui voimakkaan dualistisesti kahteen tasoon. Voidaan puhua tämänpuoleisesta ja tuonpuoleisesta tai tämänilmaisesta ja tuonilmaisista.

Tämänpuoleisella viitataan ihmisten arkipäivän todellisuuteen ja tuonpuoleisella tästä poikkeaviin todellisuuden tasoihin. Maailmankuva voidaan jakaa myös keskisen maailman ala- ja yläpuoleen. Tällöin yläpuoli edustaa jakoviivana toimivaa keskistä maailmaa ja ylistä, alapuoli alapuolista maailmaa ja myös piilotajuntaa. Vanhassa kanta-uralilaisessa maailmankuvassa maailman keskuksessa ei vielä ollut maailmanpuuta tai vuorta, vaan vesireitit olivat keskeisiä kulkuväyliä maailmojen välillä. Maanpiirin ympärillä kiersi maailmanvirta ja tasaiseksi lätyksi ajateltu maa kellui maailmanmeressä.

Auringon ja kuun lapset

Uralilaiset kansat, esimerkiksi saamelaiset mieltävät itsensä auringon lapsiksi ja elävät päivätajunnan valoisalla puoliskolla. Tämän todellisuuden alapuolella maankuoren alla on nurinperin oleva alapuoli, joka on kuoleman, yönväen, kuun lasten (maahiset, staalot jne.), syvän tiedon ja pimeyden valtakuntaa. Elävien joukosta vain shamaanilla on mahdollisuus kulkea tutkimassa tätä valtakuntaa. Tämä erottaakin shamaanin muista ihmisistä ja siirtää hänet laajentuneen ihmisyyden piiriin. Shamaania määrittääkin aina termi toiseus. Häntä voisi kutsua henkilönä epäluonnolliseksi luonnollisuuden sijaan, sillä rikkoohan hän perinteisiä luonnollisena ja mahdollisena pidetyn tietoisuuden rajoja. Maailmanpuoliskoihin liitetään vastakohtaisia attribuutteja:

Oikean ja vasemman käden polun jako tule esille uralilaisessa maailmankuvassa myös siinä, että päivän puolella elävien ihmisten uskontomaailmaan liittyy läheisesti usko jumaliin ja se suuntautuu yleensä ylöspäin kohti taivaita. Shamaani on ainoa, joka kykenee harjoittamaan yhteisössä vasemman käden polkua suunnaten huomionsa alaspäin, kohti itseyttä ja syvää tietoutta. Toisaalta myös joillakin ihmisillä yhteisössä oli mahdollisuus suuntautua unissaan matkalle kohti sisintä ja alisen maailman syvää tietoutta. Ihmiset saattoivat vaikuttaa yläpuoliseen ja alapuoliseen maailmaan jonkin verran omilla uskonnollisilla riiteillään; uhri lehtipuun juurella vaikutti keskiseen tai yliseen maailmaan, mutta jos uhrin jätti havupuulle, oli se tarkoitettu vainajille.

Jos ihmisen psyyke murtui jonkin trauman seurauksena ja tämän itseys alkoi hajota, oli shamaani ainoa, joka kykeni tekemään hänelle sielunpalautuksen. Tässä prosessissa ihmisen tietoisuus itsestä palautettiin ehjäksi jälleen, jolloin hän koki kokonaisvaltaisen parantumisen. Itseyden kadonneita palasia haettiin syvältä alisesta, korkealta ylisestä tai liikkuen ajassa taaksepäin takaisin trauman tapahtumahetkeen menneisyydessä.

Vesien uskottiin olevan portteja aliseen maailmaan. Virtaava vesi myös esti kuolleiden henkiä lähestymästä eläviä. Saivo-järvet olivat kaksipohjaisia järviä. Ylemmän järven pohjassa oli luukku, josta päästiin alempaan järveen. Siellä oli henkien asuinsija voimaeläimineen ja kätkettyine tietoineen. Saivomaailma on paratiisinomainen paikka, jossa kaikki on paremmin kuin arjen raastamassa elävien maailmassa.

Uralilaista kosmosta kiertää ulkokehällä virta, joka kulkee alisessa maailmassa tuonenvirtana kuljettaen kuolleiden sieluja tuonelaan. Aikansa virrassa kuljettuaan sielut puhdistuvat ja samalla virtakin puhdistuu, muuttuen hiljalleen taas elämänvirraksi ja syntyvesiksi. Siperialaisten uskomusten mukaan syntymättömät sielut odottavat maailmanpuun ylälehdillä pienten lintujen muodossa, josta ne sitten lentävät äidin kohtuun syntyäkseen uudelleen. Aikakäsitys on lineraarisen sijasta syklinen ja spiraalimainen.

Maailmanpuu ja sampo

Uralilaisessa kulttuuripiireissä maailmankuva kehittyi alkumuodosta niin, että maailman keskukseen ilmestyi suuri puu, joka tunnettiin maailmanpuuna. Skandinaavisessa mytologiassa puu tunnettiin nimellä Yggdrasil. Puun latvus kohoaa taivaisiin, runko läpäisee keskisen ja juuret työntyvät alisiin maailmoihin muuttuen virroiksi, joita pitkin shamaani matkaa vedenaliseen tuoneloihin. Ajan kuluessa maailmanpuun käsitys muuttui keskuspilariksi. Tähän ehkä vaikutti kotamainen asunto. Professori Juha Pentikäinen tuumaakin, että jokainen kota on mikrokosmos suhteessa makrokosmokseen, maailmanpilari kulkee kodan keskitolppana kosmoksen läpi.

Maailmanpatsas tunnettiin germaanien keskuudessa Irminsul-nimellä. Obin-ugrilaisilla oli kaupunkipatsaita ja saamelaisilla Radien-patsaita, jotka vahvistivat maailmanjärjestystä pitäen maailman sijoillaan. Eritoten saamelaiset vahvistivat patsasta rituaalisesti joka vuosi, sillä maailmanjärjestyksen pysyminen oikeanlaisena esti maailmaa syöksymästä kaaokseen. Patsasta voideltiin poronverellä ja sille uhrattiin urosporojen sukuelimiä. Olihan se muodoltaan fallinen patsas ja näin ollen ylläpiti myös porojen ja peurojen hedelmällisyyttä.

Maailmanpilari sopii hyvin suomalaisen mytologian kuvaukseen sammosta. Vanhojen kuvauksien mukaan Sampo pyörii ja sen juuret ovat syvällä maassa. Se sopisi näin hyvin maailmanpilariksi, jonka ympärillä kosmos pyörii. Yläpäässä on taivaannaulana pohjantähti. Sammolla sanotaan olevan kirjava kansi eli kirjokansi, tähtitaivaan vanha nimitys. Sampo tuottaa hyvinvointia ja on sen perusta. Sammon sanotaan olevan Pohjolassa eli Pohjassa, joka voi tarkoittaa sekä pohjoista että pohjaa, eli sitä, että sampo on alhaalla, sen juuret johtavat aliseen asti. Sampoon yhdistettiin myllyn mielikuvia ainoastaan agraarisella ja pronssikaudella, mikä kertoi maailmankuvan murroksesta ja viljan viljelyn tärkeydestä hyvinvoinnin tuottajana.

Maailmanpuu toimii shamanismissa akselina, jota pitkin shamaani voi matkata todellisuuksien välillä. Mikrokosmoksen tasolla Sampo kuvastaa ihmisen selkärankaa, jota pitkin on uskottu energioiden voivat nousta energiakanavia alhaalta ylöspäin. Symbolisesti Sampo merkitsee uralilaisessa maailmanjärjestyksessä täydellisyyden symbolia. Ihminen, joka pystyy rakentamaan omasta sammostaan vahvan, pystyy ymmärtämään maailman kaikkia tasoja aina salatuista piilotajunnan todellisuuksista korkeampiin tajunnantiloihin saakka. Hän voi nähdä kuoleman rajojen yli ja tulla tietämyksessään täydelliseksi. Shamaani Johannes Setälä sanoo, että ihmisen tärkein tehtävä on ymmärtää potentiaalinsa ja tulla todella tiedostavaksi olennoksi. Hänen opetuksissaan on neljän ilmansuunnan lisäksi voimakkaasti esillä viidentenä suuntana itseys, jonka kautta shamanistiset matkat ja tiedonhaku tehdään.

Munasta maailman malli

Suomalainen vanha runo kertoo, miten maailma syntyy munasta. Munankuoren yläpinta kaareutuu taivaaksi maan ylle ja alapuolisko muodostaa alisen maailman. Vanhassa Kalevalassa (1835) sotka munii Väinämöisen polvelle kuusi munaa ja seitsemänneksi rautaisen munan. Väinämöinen lausuu maailman syntysanat:

“Munaisen yläinen puoli,
yläiseksi taivahaksi
Munaisen alainen puoli,
alaiseksi maaemäksi
Mi munassa ruskieta,
se päiväkse paistamaha
Mi munassa valkijeta
se kuukse kumottamaha
Murskaha muna muruikse
taivosella tähtysikse.”

Jos palaamme runoissa vielä vanhempaan kerrostumaan, voimme huomata, että Väinämöinen lausutaankin Veen emone ja paikallistaa munan ehkä alkumereen, Veen Emon polvelle. Uudessa Kalevalassa (1849) sotkalle polvea tarjoaa kansanperinteelle tuntematon Ilmatar ja luomissanoilla ei ole lausujaa. Munamyytti on maailmassa laajalle levinnyt. Alkulinnun munasta on löytynyt maailman ainekset Tyynellä merellä, Intiassa, Japanissa, Itäisellä Välimerellä ja Etelä-Amerikassa saakka. Uralilaisessa kulttuuripiirissä sen tuntevat vain itämerensuomalaiset ja itäsaamelaiset.

Muinaisen Skandinavian elämänmenosta, uskonkäsityksistä, arkipäivän työkaluista ja uskonnollisista esineistä löytyy eräs esine, joka muistuttaa muodoltaan alkumunaa. Se on shamaanin rumpu. Rumpu on muodoltaan munamainen. Erityisesti kulhorumpu on toisesta päästään vähän suipompi ja toisesta leveämpi, sivusta katsottuna kuin puolikas muna. Vanhimpiin rumpuihin on kuvattuna maailma tasoina, kuten alkumunan särkyessä myyttinen runo kuvastaa maailmankaikkeuden jäsentymisen. Rumpu on kosmoksen kartta.

Rumpu sisältää myös aikansa subjektiivisen ja objektiivisen universumin kuvauksen. Rummun ulkokalvolle shamaani on kuvannut maailmanjärjestyksen ja tämä kartta on ollut yhteisölle ainut todellinen kuvaus maailmasta. Shamaani on ollut tietäjä, joka on osannut kertoa heille kosmoksen rakentumisen ja toimintaperiaatteet. Rummun sisäpuoli on ollut jokaisen shamaanin oma subjektiivinen kokemus maailman salatusta puolesta. Sinne he ovat tallentaneet omat voimaeläimensä, haltijahenkensä sekä ripustaneet voimaa tuovia esineitä. Subjektiivisen käsityksen muuttuessa vanhoja artefakteja on voitu korvata uusilla tai piirrokset korvata päivittyneillä haltijahengillä. Ulkoisen rumpukalvon kuvasto on ollut kussakin rummussa yhteisön käsityksen mukainen. Muutokset ovat tapahtuneet satojen vuosien kuluessa.

Lue lisää rumpukuvioista Skandinaviassa
Lue shamanismin evoluutiosta

Thuleia

Lähteet:

Vanha Kalevala
Juha Pentikäinen: Saamelaiset - pohjoisen kansan mytologia
Risto Pulkkinen: Luennot, Avoin Yliopisto 2012

Artikkeli perustuu Tanskassa 2013 pitämääni Skandinaavisen shamanismin luentoon

Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty. Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä sivuston nimi.

-täsmähaku