ylapalkki

 

 

 

 

Shamanismi
Maailman vanhin uskomusjärjestelmä
*artikkeli on uudistettu 12/2012*

Tuli rätisee hiljakseen kuivissa koivuhaloissa, ilta tummenee poronnahkaisen teltan ympärillä sulkien syliinsä hiljaisen, odottavan supinan. Rummutus alkaa vaimeasti kuin kaukainen kumu mammuttien liikkuessa horisontissa. Tasainen rytmi saattaa kotkansulkaiseen asuun pukeutuneen hahmon teltan keskelle ja hitaasti hän alkaa tanssahdella...rummutus tihenee, kiljahteleeko jossakin kotka? Hahmo tanssii yhä kiivaammin ja hyräilee sykkivää laulua, kunnes lysähtää kouristellen maahan. Osa hänestä on kohonnut nuotion savun mukana ulos teltasta kohti taivata ja vieraita maailmoja. Matka on alkanut.

Shamaani on yhteisönsä henkinen ekspertti, jonka osaamisalue on voinut vaihdella mielenkiinnon ja taipumusten mukaan. Jotkut shamaanit ovat olleet näkijöitä ja tietäjiä, toiset unennäkijöitä ja unenselittäjiä, suuri osa parantajia ja aikansa psykologeja eli mielenterveyden hoitajia. Ennen kaikkea shamaani on vaikeiden sairauksien parantaja, joka osaa hakea koomapotilaan sielun takaisin toisista maailmoista. Shamaani on ollut useassa kulttuurissa pappishahmo, joka toimii välittäjänä jumalten, henkien ja ihmisten välillä. Shamaanin työssä yhdistyy uskonto, tiede, magia ja taide.

Mircea Eliade on määritellyt shamanismin arkaaiseksi ekstaasitekniikaksi. Shamaani käyttää hyväkseen muuntuneita tajunnantiloja voidakseen lähteä henkimatkalle tai välittääkseen tietoa henkimaailmasta. Shamanismia on harjoitettu ympäri maapallon ja monin paikoin sen harjoittaminen on säilynyt katkeamattomana nykypäivään saakka. Paikoin shamanismia on rekonstuoitu uusshamanismiksi ja on havaittavissa myös konstruktiota konstruktion päällä. Vanhoista kansalliseepoksista ja rumpukalvoista voimme jäljittää vanhakantaisen shamanismin kerrostumia. Siinä missä vanhakantainen shamanismi on uskonnollinen shamanismin muoto - on uusshamanismista olemassa muotoja, joissa shamanismia hyödynnetään puhtaasti tekniikkana tai psykologisena välineenä.

Shamanismin juuret

Suuri osa shamanismia käsittelevästä kirjallisuudesta keskittyy Siperiaan, mutta shamanismia esiintyy myös arktisilla alueilla, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Australian alkuasukkaiden parissa, Indonesiassa, Kaakkois-Aasiassa, Kiinassa, Tiibetissä ja Japanissa. Kotoinen kalevalainen kansanrunoutemme sisältää vanhaa shamanistista kerrostumaa, jossa on havaittavissa shamanistinen maailmankuva ja transsimatkaperinne. Tämän lisäksi runoudessa on tietäjälaitoksen perinnettä syntyloitsuineen ja taikoineen. Nuorin aines kertoo kristinuskon leviämisestä maahan.

Metsästykseen ja keräilyyn pohjautunut kulttuuri loi tarpeen shamaanille, joka toimi villieläinten herrana ja hallitsi niiden kohtaloa metsästysmagialla. Hän matki eläimiä ja loi tanssinsa niiden liikkeiden pohjalta pyrkien rakentamaan sillä psyykkisen yhteyden eläimiin. Tällainen metsästäjä-noita oli alkukantaisten kansojen shamaanin edelläkävijä eläinhenkineen, klaanitoteemeineen ja uskontoineen. Hän pystyi muuntamaan tietoisuutensa eläinmuotoon ja tämä shapeshiftingiksi kutsuttu muodonmuutos on säilynyt tekniikkana nykypäiviin asti.

Animistisen maailmankuvan mukaan ihmisen lisäksi kasveilla, eläimillä, kivillä ja muilla esineillä uskotaan olevan sielun. Ekstaasitekniikan avulla ihmisen tietoisuus voi siirtyä toisiin ihmisiin, eläimiin ja esineisiin. Shamanistisessa maailmankuvassa kaikki kosmoksen osaset ovat samaa elämänverkkoa ja yhteydessä toisiinsa. Verkkoa kuvataan energiavirtoina, värähteilyinä ja auramaisena hohteena esineiden ympärillä. Energian lisäksi samasta asiasta käytetään termejä henki, voima ja väki. Shamaani on tämän henkisen voiman mestari ja toimii välittäjänä kosmoksen eri osien, jumalten ja ihmisten välillä.

Shamaaniksi voi päätyä monella eri tavalla. Ennen vanhaan shamaania odotti erityinen kutsumus, joka saattoi ilmetä unien ja näkyjen kautta. Oma polku saattoi selvitä joskus vaikean ja vaarallisen sairauden tai koettelemuksen jälkeen. Joidenkin kohdalla kutsumus kulki suvussa. Toiset tuntuivat olevan pikemminkin henkien valitsemia kuin itse tehtäväänsä halunneita. Tällaisia unien tai näkyjen kautta kutsuttuja pidettiin suurina shamaaneina ja asemansa perineitä pienenpinä shamaaneina ja heidän asemansa yhteisössä on vähemmän kunnioitettu ainakin Siperian ja arktisen Pohjois-Amerikan kansoilla.

Henkimatkaajan maailmankuva

Sielun matka on shamanismin tunnuspiirre. Shamaani pystyy ulottamaan tietoisuutensa toisiin maailmoihin. Suomalaisessa kulttuuripiirissä ajatellaan, että ihmisen sielu koostuu useasta osasta. Vapaasielu on shamaanin sielu osa, joka irtautuu transsimatkalle ja henkisielu jää tällä välin pitämään yllä ruumiin elintoimintoja. Metsästäjä-keräilijäkulttuurissa oli selviytymisen kannalta elintärkeää, että shamaani uskaltautui matkalle henkien ja jumalten maailmoihin ja palasi sieltä takaisin mukanaan yhteisöä hyödyttävää tietoa.

Shamanismia voidaan pitää hallittuna mielen irtautumisena ruumiista. Shamaani pystyy siirtymään sieluruumiissaan toisille olemassaolon tasoille, näkymättömiin rinnakkaismaailmoihin. Siellä hän työskentelee tutut henget tai voimaeläimet apunaan ja tehtävästään riippuen keskustelee jumalten kanssa tietoa hakien tai kohtaa kuoleman ja sairauden henkiä ja esi-isiä. Mielen irtautumiseen ruumiista on monia tekniikoita. Apuna on voitu käyttää pyhiä voimakasveja, paastoa, aistiärsytysten puuttumista, meditatiivista keskittymistä, messuamista, rummutusta tai tietynlaista reagointia uneen.

Henkimatkaa ei koskaan tehty pelkän huvin vuoksi, vaan sairauden vastustamiseksi, rikottujen tabujen selvittämiseksi, kadotetun tai kiusatun sielun takaisinsaamiseksi tai sopusoinnun palauttamiseksi maailmankaikkeuden eri tasojen välille. Vaikka henkimatka onkin korostetussa asemassa shamanismissa, niin kaikki shamaanit eivät välttämättä sitä harjoittaneet tai harjoita nykypäivänäkään. Jotkut toimivat parantajina tai unennäkijöinä tai hakevat vastaukset kysymyksiinsä luonnon merkkejä ja enteitä tarkkaillen.

Shamaanin maailmankuva rakentui kolmesta kerroksesta; ylinen, alinen ja keskinen maailma. Rakenne on samanlainen eri puolilla maailmaa, joskin maailman tasojen määrästä on vaihtelevia kuvauksia. Ihmisten maailma on keskellä eräänlaisella välivyöhykkeellä ylemmän ja alemman maailman välissä. Kolmea maailmaa yhdistää pystysuora keskiakseli, joka tavallisesti kuvataan Maailmanpuuksi. Akseli lävistää kosmoksen kannen ja jatkuu sekä ylös että alas ja näistä rei´istä shamaani pystyy kulkemaan maailmojen välillä.

Shamanistinen maailmankuva sisältää käsityksen jälleensyntymästä. Siinä ihmisestä irronnut sielu kulkee Tuonenvirtaa myöten kokien puhdistavia ja uudistavia ajanjaksoja, kunnes hiljalleen virta muuttuu Elämänvirraksi kuljettaen sielun Yliseen. Sielujen kodista ne palaavat aikojen kuluessa takaisin ilmenemään tässäkin todellisuudessa, kunnes useiden kierrosten jälkeen puhdistuvat ja vapautuvat kokonaan puhtaampiin ja kirkkaampiin sfääreihin.

Shamaanin apuvälineet

Shamaanin maailmassa henkiliittolaisia on kahdentyyppisiä; toiset henget ovat selvästi shamaanin hallinnassa ja toimivat hänen palvelushenkinään. Toisentyyppiset henget ovat pikemminkin suojelijoita kuin auttajia, ne ovat shamaanin käytettävissä kun hän kutsuu niitä. Ne voivat olla kuolleiden shamaanien henkiä tai pienempiä jumalia, jotka ovat jossain määrin itsenäisiä omassa maailmassaan, eivätkä näin ollen suoraan shamaanin hallinnassa. Henkioppaat ovat ratkaisevan tärkeitä shamaanille. Ne ovat kirjailmellisesti hänen psyykkisten ja maagisten kykyjensä ruumiillistumia.

Henkioppaat toimivat shamaanin apuna pystyen selvittämään sairauksien syyt, ne voivat hakea takaisin kadotetut sielut ja ne voivat tulla avuksi vaarallisessa tilanteessa, näyttämään tien ohi esteiden joita voi tulla shamaanin tielle henkimatkalla. Henkioppaat voivat ilmestyä shamaanille unissa, näyissä tai spontaanisti initiaatiomenojen jälkeen. Joissain kulttuureissa shamaanit voivat periä tai vaihtaa niitä keskenään. Henkioppaat voivat pohjoisessa olla esimerkiksi karhuja, korppeja, susia, hirviä, jäniksiä tai pöllöjä. Ajoittain suojelushengestä voi tulla shamaanille samaistumisen kohde ja eräänläinen toinen minä, hänen psyykkinen vastineensa henkimaailman tasoilla.

Shamaanin ja henkioppaan suhde on erittäin tärkeä, monessa tapauksessa elintärkeä. He ovat tavallaan henkisessä avioliitossa keskenään. Tämä näkyy usein siinä, että shamaani kunnioittaa auttajahenkiään lauluilla, uhreilla, tansseilla ja rituaaleilla. Shamaani saattaa myös kieltäytyä syömästä kyseisen eläimen lihaa tai salata henkiliittolaisen olemassaolon muilta.

Shamanistisessa rituaalissa sisäinen tapahtuma, hengen matka, näytetään ulkoisesti. Rituaali ei ole pelkkää näytelmää, vaan tarkka yritys nähdä sisäinen tapahtuma. Mystinen näytelmä antaa mahdollisuuden tuntea yhteys jumaliin ja ylimaallisen voiman ruumiillistumiseen. Rituaalissa on kysymys osallistumisesta mysteeriin, arkitodellisuuden jättämisestä taka-alalle ja liittymisestä kosmoksen pyhäksi ja erityiseksi ajanjaksoksi. Yhteydet toisiin maailmoihin voi fyysisesti huomata maagisista vaatteista ja esineistä, varsinkin rummusta. Niiden materiaalit, muodot, koristekuviot ja koristeet ilmentävät yhteyttä toiseen maailmaan.

Shamaanin rummulla on shamanismissa keskeinen tehtävä. Se on väline joka kuljettaa shamaanin toisiin maailmoihin eli sen avulla langetaan loveen. Sitä onkin kutsuttu hevoseksi tai poroksi. Rummun yksitoikkoinen ääni auttaa henkeä matkaamaan yliseen tai aliseen. Rummun ääni on keskittymisapu ja keino vaipua transsiin. Rummulla on symbolinen yhteys Maailmanpuuhun, jota pitkin shamaani kokee matkaavansa. Rummulle onkin kuvattu maailmankaikkeuden kartta, jumaluuksia ja muita tärkeitä symboleja. Joskus rummun keskelle on kuvattu aurinko.

Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että rummun rytmikäs syke aiheuttaa aivojen siirtymisen normaalista päivärytmistä theta-taajuudelle, joka yhdistetään uniin, hypnoottisiin mielikuviin ja transsiin. Shamanismi onkin eräänlaista valoisaa unennäköä, jossa samaan tapaan kuin uneksija joka tietää näkevänsä unta shamaani on tietoinen muuttuneesta tajunnantilasta ja kykenee toimimaan siinä määrätietoisesti. Se mitä henkimatkalla tapahtuu ei ole unta vaan todellista siinä ulottuvuudessa. Ja koska eri ulottuvuudet ovat pohjimmiltaan samaa energiaverkkoa, niin henkimatkan tapahtumat vaikuttavat tähän maailmaan.

Laulu on toinen tärkeä väline shamaanille. Sen avulla hän ilmaisee aikeensa ja etenee matkallaan. Shamaanimatkan ja laulun tarkoituksena on esimerkiksi parantamisen yhteydessä etsiä taudin alkuperä ja palauttaa tauti lähtöpaikkaansa. Sairauden voittaminen perustui siis negatiivisten voimien voittamiselle, sillä tauti oli aina jonkun lähettämä. Mielikuvitus ja ennakkoluulottomuus ovat shamaanille tärkeitä. Ajattelu on visuaalista, unet ovat tärkeällä sijalla ja sisäiset näyt hyväksytään elämää ohjaaviksi prosesseiksi.

Lue lisää shamanismista ennen ja nyt

 

Thuleia

Lähteet:

Nevill Drury: Samanismi, Karisto, 1993
Ultra, rajatiedon aikakauslehti, 3/88
Minä Olen -lehti, 5/2000
José ja Lena S. Stevens: Shamanismin salaisuudet, Gummerus, 1997


Teksti on julkaistu aikaisemmin pitempänä artikkelina Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n Seita-lehdessä 3/2002

Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty. Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä sivuston nimi.

-täsmähaku
 
 
 

 

     
alapalkki